Ihmiset odottavat aikaa, jossa vallitsisi rauha ja tasapaino, mutta joutuvat huomaamaan sen karkaavan yhä kauemmas. Elämä on kaupankäyntiä ja ansaitsemattomista eduista kiinnipitämistä. Markkinointi ajaa ihmiset nurkkaan. Se ei ole uutta kulttuuria, mutta entistä totaalisempaa.
Markkinointi vyöryy ihmisten silmille ja tajuntaan joka ilmansuunnasta. Sitä tulvii radiosta ja televisiosta, tietokoneruudulta ja eduskunnasta. Markkinoinnista ei pääse rauhaan hetkeksikään. Lääketehtaan helppoheikit markkinoivat särkytablettia toista parempana, vaikka vaikuttava aine on molemmissa sama. Hallitus markkinoi tekemiään säästöpäätöksiä edistyksenä, vaikka kyse on tulonsiirrosta köyhiltä rikkaille.
Samalla kun uskotellaan vaihtoehtojen lisääntyvän, valinnanvaraa on entistä vähemmän. Jättifirmat ruhjovat alleen pikku perheyritykset. Suomen ruokakauppa on kahden keskusliikkeen hallinnassa. Autokauppa keskittyy muutaman ison toimijan käsiin. Yksityinen terveysfirma Mehiläinen on paisunut 14 000 työntekijän suuryritykseksi.
Vaihtoehtojen vähyys estää kuluttajaa tekemästä itsenäisiä valintoja. Se vähentää hänen omaa henkilökohtaista vapauttaan. Se estää myös häntä saamasta liikaa tietoa. Teoriassa tietoa on saatavissa loputtomasti, mutta muodossa, jota asiaan perehtyneenkin on vaikea käsittää.
Kunniasta puhutaan juhlapuheissa kauniisti, mutta jokapäiväisessä elämässä sillä ei ole mitään arvoa. Kunniallisten ja kunniattomien erona on se, että kunnialliset tyytyvät kohtuullisiin petoksiin.
Hyvinvointiyhteiskunnan alasajo on määrätietoista ja sumeilematonta. Suunnitelmista sosiaaliturvan uusiin heikennyksiin kerrotaan viikoittain. Kaiken inhimillisen toiminnan lopullisena päämääränä on voitto. Kilpailun pitää olla veristä ja siinä on tultava ruumiita, muuten se ei olisi oikeaa kilpailua.
Hyvinvointi sanana on kärsinyt haaksirikon. Hyvinvointiyhteiskunta kuulostaa vanhanaikaiselta, jopa rikolliselta. Hyvinvointiyhteiskunnassa laiskat huijarit elävät työssäkäyvien kustannuksella ja viettävät päivät kaljaa juoden ja tosi-tv:tä katsellen. Hyvä yhteiskunta on sellainen, jossa hyvinvointi lisääntyy, mutta vain valituille eli niille, jotka täyttävät ehdot.
Politiikka ei ole armoa, se on omien etujen ajamista. Jos kansanedustajat olisivat yhtä kiinnostuneita vähäväkisten auttamisesta kuin omista lisäpalkoistaan ja eläkkeistään, eläisimme paratiisissa.
Politiikka on hyökkäystä. Hyökkäys tulee aina samasta suunnasta, ja joka kerta se yllättää.
Hyödyn tavoittelu yhdistää yhteiskuntaluokat. Hyöty vaatii yhteistyötä vihollisen kanssa. Lopulta korruptio voidaan välttää vain pysyttelemällä erossa kaikista lehmänkaupoista. Se taas johtaa syrjäytymiseen ja putoamiseen työn ja turvaverkkojen ulkopuolelle. Yhteiskunnassa, jossa köyhyys on rikoksista pahin, se ei ole houkutteleva vaihtoehto. Materialististen arvojen vallitessa korruptiolla menee hyvin.
Ahneuden maailmassa ei ole sijaa inhimilliselle lämmölle eikä humanismille. Kukin seisoo vuorollaan tämän verisen näytelmän äärellä. Kansalla olisi mahdollisuus muuttaa kehityksen suunta, mutta se elää omassa hullun paratiisissaan. Tietämättömyys palvelee vallanpitäjien etuja, koska yksinkertaisia on helpompi hallita kuin niitä, jotka kysyvät.
Nykyaika on kilpailua. Kilpailu jatkuu hellittämättömänä päivästä toiseen. Aina kun joku voittaa, jonkun toisen täytyy hävitä. Mitä häviäjälle tapahtuu? Nyrkkeilijä voi selvitä tyrmäyksestä vähin vaurioin, mutta elämän kilpailussa häviölle joutunut kärsii henkisistä vammoista lopun ikänsä.