Emäntäni sanoo minulle melkeinpä joka käänteessä, että ajattelen negatiivisesti, enkä näe kenessäkään mitään hyvää. Intän vastaan ja sanon, että suomalaisen miehenhän pitääkin olla juuri sellainen. Eikä niin kuin eteläisten maiden lipevät naistennaurattajat, jotka putsailevat uutisten mukaan kymmeniä, jopa satojatuhansia lemmenkipeiden tyttöjen tileiltä.
Emäntä ei kuitenkaan anna senttiäkään jälkeen, vaan väittää, että tumma etelänpurjake on voinut antaa hellyydenkipeälle suomalaistytölle jo pieninä tuokioina enemmän onnenhetkiä kuin tällainen matalajalkainen ja yksitotinen suomalaisjulli vaikkapa nyt 50 vuoden avioliittovuoden aikana.
Tuollaista ei kyllä voi rehti, ja vain toisinaan horjuva, vakaa suomalainen hyväksyä. Miten sitä nyt voisi edes verrata etelän, suoraan sanoen liippariksi katsottavaa tummahipiäistä viiksivallua ja tällaisesta napapiirillä olevasta hyisestä maankolkasta maailman parhaaksi valtakunnaksi omin käsin Suomen rakentanutta miestä. Ei tietenkään mitenkään, sillä asiahan on päivänselvä, että suomipoika siinä voiton veisi.
Ei käy laatuun, sanoo rouva. Ja sanoo, että ajattelen rasistisesti, kun väheksyn etelänpoikaa ihon pigmenttiaineen määrän mukaan. Vänkään vastaan ja sanon, että enhän minä suinkaan sen tähden sitä väheksy. Vaan siksi, että poika on manjaana-mallinen ja sen tähden sillä jää työnsato kovin vähäiseksi. Ja sen tähden sen täytyy hommata jokunen saturainen lisäansiota keveämmällä työllä lempeiltä suomalaistytöiltä. Eli kulkea, niin kuin ennen vanhaan sanottiin, emäntiä myöten.
Saan ensin satikutia, ja sitten väitteen, että ei se köyhyys ole omaa syytä, vaan jonkun muun. Siinä voin jo olla emännän kanssa samaa mieltä, mutta vain osittain. Ja mainitsen, että jos hän tarkoittaa lämpimien maiden johtajia ja hierarkioita, niin nehän pitää murtaa ja muuttaa. Vaikka samaan hengenvetoon myönnän, että itse tehdyt korpraalimarsalkat, heimon vanhimmat ja uskonnolla pelottelevat, mustiin verhoutuneet huivipäät ovat kova vastus.
Emäntä sanoi, että ajattelen taas negatiivisesti, kun pidän ikuisen Auringon alla eläviä huonompina kuin lumen ja jään poikia. Myönnän sen auliisti välttääkseni julmemman konfliktin, mutta en malta olla sanomatta, että olihan Suomikin Ruotsin ja Venäjän vallan alla, vain sieltä sitä on noustu. Saan kuulla, että synnytyspoltteet- ja tuskat olivat 100 vuotta sitten vähintään yhtä kovat kuin valtioilla, jotka nyt yrittävät nousta soraläjistään ja saada asioita oikealle tolalle.
Hyväksi lopuksi saan kuulla kuinka Suomipojat mellastivat seiväsmatkoillaan silloin vanhaan ja tosi hyvään aikaan, niin hurjasti, että sitä oli joku verrannut hakkapeliittojen aikaan 30-vuotisessa sodassa 1618 -1648. Kuulemma saadaan hävetä vieläkin. Puolustukseksi sanon, että hakkapeliitat eivät olleet ollenkaan niin raakoja katolisten kurittajia kuin väitetään. Enimmäkseen kun olivat vain saunoneet ja juoneet jokusen oluen ajan kuluksi. Mitä nyt pikkuisen olivat siinä välissä vähän kokeilleet miekkojensa terävyyttä Tillyn ja Pappenheimin sotilaiden kauluksiin.
Sitten sovittiin yhdessä kahvikupposen äärellä, että alan ajatella positiivisemmin. Se oli helppo luvata, kun voin harjoitella positiivisuutta nykyisin ihan päätöikseni. Sitten vielä kun emäntä sanoi, että olen minä kuitenkin pikkuisen mukavakin, niin siihen minulla ei ollut enää mitään vastaansanomista. Ja hyväksi lopuksi hän kysyi, että tiedänkö miksi suomalainen mies on semmoinen kun on. Kuulemma siksi, kun se on suomalaisen äidin poika.
Suomen tytöt ja naiset ovat sitten jo mukavia.