Aloitan aiheesta, josta kirjoitan lähinnä sivustakatsojan roolista, koska viestitän tietokoneella vain sähköpostin ja työssä kouluohjelma wilman kautta. Sosiaalinen media on kovasti muodissa, mutta näyttäisi usein hyvistäkin puolistaan huolimatta olevan epäsosiaalinen media, joka synnyttää erimielisyyksiä ja riitoja. Ihmisten välinen viestitys on alkanut käydä ylikierroksilla, liian runsaana ja liian nopeasti. Someen roiskitaan suutuspäissään mitä sattuu ja toiset lukevat sitä hyvinkin punnittuna puheena. Joihinkin näyttää iskevän tykkäysaddiktio. Asioita pitäisi pohdiskella vaikkapa marjametsässä tai hiihtoladulla, mutta sellaiseen on harvalla aikaa. Jos poliitikko pärstäpukkaa ja twittuilee päntiönään muodostaen kymmeniä kannanottoja päivässä, ne kaikki tuskin voivat olla kovin harkittua tekstiä.
Mopon karkaamista muutenkin käsistä osoittaa se, että maan hallitus on tehtaillut jatkuvasti lakiesityksiä, joita on joutunut korjaamaan tai perumaan. Nykyaikaisen tiedonvälityksen olisi voinut luulla lisäävän demokratiaa harvainvallan maissa ja on ehkä jossain niin tehnytkin, mutta diktaattoreilla näyttää olevan taito ottaa systeemi valvontaansa ja valtaan pyrkivät narsistit käyttävät somea työrukkasenaan.
Elinkeinoelämässä hoppu ilmenee niin, että kun keksitään vähänkin uutta, kaikki alkavat heti apinoida samaa, ja Suomi on ylikyllästetty alan suunnitelmilla, joita riennetään kilvan toteuttamaan kannattavuudesta ja ympäristöhaitoista piittaamatta. Me vihreät olemme antaneet tukemme biotaloudelle, mutta emme tarkoittaneet Suomen hakkuusuunnitteen nostamista 15 miljoonalla kiintokuutiometrillä ennen kuin mitään konkreetttista on vielä tehtykään. Paremminkin tulisi olla kyse jalostusasteen nostosta. Kannatamme tuulivoimaa saasteettomana energiana, mutta mielestäni sijoitus vaatii harkintaa eikä ensimmäistä suuren mitan tarjousta pidä ottaa kritiikittä vastaan yhtiön haluamaan paikkaan. Juna ei aja ohi, sillä tuulivoimahankkeita on Kuusamoon ja Posiolle ollut tulossa jonossa.
Kaivosala on pilannut maineensa itse, maailmanmitassa ihmisoikeuksiakin loukkaavilla törkeyksillä ja Suomessakin aivan tarpeeksi, joten sen palauttaminen on vaikeaa. Epäluuloja ei vähennä kansainvälisen yrityksen pyrkiimys tunkeutua Suomeen jo kolmella yhtiönimellä. Tällaisia vippaskonsteja käytetään usein, jotta möhläysten sattuessa voitaisiin vältellä vastuita. Vaikeasti käsitettävä ristiriita on, että kun valtuuston yva-lausunto oli hyvä ja yleiskaavan päivitys kohtalainen, ympäristöstä vastaavan yhdyskuntatekniikan lautakunnan kaikki 8 keskustalaisjäsentä ovat kaivoksen kannattajia ja yleensä suojeluvastaisia. Yrittääpä eräs heistä tehdä come backin varsinaiseksi valtuutetuksi mm. vaalilauseella ”ei suojella itseämme hengiltä”. Kukahan on suojeluun kuollut, varsinkin kun Kuusamossa ei yli 20 vuoteen ole suojeltu suurempia maa-alueita?
Ero valtuuston ja lautakunnan välillä on tilastollisesti hyvin merkittävä eikä voine olla sattumaa. Ovatko lautakunnan paikat olleet vähemmän haluttuja ja kaivosklikki on pystynyt vain omasta halustaan miehittämään sen vai onko kepun sisällä kaksilla korteilla pelaava porukka, joka on ollut heitä sinne työntämässä? Kepun suurin huolihan on se, että kaksissa viime vaaleissa he ovat menettäneet 3+3 paikkaa. Vaalien voittamiseen he tarvitsevat sekä kaivoksen vastustajien että kannattajien ääniä. Sitä, että ympäristöstä vastaavassa elimessä toimitaan ja sinne mahdollisesti taas pyritään ympäristövastaisin argumentein voisi kutsua soluttautumiseksi ja rinnastaa siihen, että allekirjoittanut yrittäisi tunkeutua autoliiton hallitukseen.