Hallitus toteutti keskiviikkona 23.11. hallitusohjelmaansa ja nosti Suomea nousuun. Eduskunta hyväksyi muun muassa lapsilisien, kansaneläkkeen, takuueläkkeen, työttömyysturvan peruspäivärahan ja työmarkkinatuen leikkaukset hallituspuolueiden edustajien äänin. Opposition kaikki hylkäysehdotukset kaatuivat äänestyksissä selkein numeroin. Hyvinvointivaltion ylläpitäminen vaatii hallituksen mielestä juuri näihin kansanosiin kohdistuvat säästöt. Kysyn, siitäkö se nousukiito alkaa? Korvauksena tosin viina halpenee ja sitä saa tulevaisuudessa helpommin, nousu mikä nousu!
Populismi on päivän sana. Mikään ei enää yllätä. ”Kännissä ja läpällä”. Tai sitten ihan pelkästään viihdearvoa sisältävinä ulostuloina, joissa ei ole tarkoituskaan puhua totta. Nykypoliitikon tärkein ja törkein ominaisuus on haistella mielipideilmaston tuulia ja mukauttaa viestinsä kansan syviin riveihin uppoavaksi markkinahutuksi. Mitään todellista sisältöä näillä politiikan helppoheikeillä ei ole, ainoastaan turuilta ja toreilta tutut reteät puheet. Kun sopiva someseksikäs irtoheitto ajatushautomossa kypsyy, populismin markkinatorvi törähtää, kakofonisesti, mutta lujaa. Silloin roiskuu, kun rapataan. Valitettavasti usein ihan sitä itseään.
Minulla on takana pitkähkö poliittinen kokemus. Sen tuella, mutta myös kolumnin tyylilajin suojaamana harrastan nyt populismia. Populismini on faktapohjaista. Se vaatii satiirin tapaan hiukan enemmän, kuin nykyisin paikallislehtien sivuilla vallassa oleva palturipopulismi. Kun Vasemmistoliitto oli viimeksi hallitusvastuussa, istuin jo puoluevaltuustossa. Hallitustyöhön suhtauduttiin puolueessamme vakavasti. Hallitusneuvotteluissa saimme ohjelmaan läpi meille tärkeitä tavoitteita ja teimme toki myös muutamia katkeria kompromisseja. Kehysbudjetti maaliskuussa 2014 juotti jo sen verran katkeran kalkin, että sixpackista tulikin kvintetti, kun vasemmistoliitto hylkäsi esityksen ja päätti jättää hallituksen. Puoluevaltuustossa olimme antaneet ministereillemme ja eduskuntaryhmällemme selkeät askelmerkit. Leikkauslistalle joutui esimerkiksi ansiosidonnainen työttömyysturva, ja suunnitelmana oli myös leikata lapsilisiä seitsemällä prosentilla. Myös se, että sosiaalietuuksiin ei tehty indeksikorotuksia, soti vaalikentillä annettuja lupauksia vastaan. Puolueemme ero herätti silloin suurimman oppositiopuolueen puheenjohtajan irvailemaan ”hurskastelusta”, kun leikkauslinja tuli puolueemme osalta tiensä päähän. Nyt hän johtaa julkisuudessa hurskaaksi katoliseksi profiloituneena puoluettaan hallituksessa, joka leikkaa köyhää, pientä, sairasta ja heikkoa raskaammalla kädellä, kuin mikään hallitus aikaisemmin. Viime aikoina puolueen energia onkin kulunut tasa-arvoisen avioliittolain ja tyylimyllyjen vastustamiseen.
Paikallistasolla saman puolueen kaupunginvaltuutettu on levittänyt siunaavat kätensä kuvainnollisesti yllemme hirmuvaltaa vastaan. Itse protestanttikristittynä luotan enemmän ihan muuhun siunaukseen.