Kun muistelen kouluaikaani 50-luvun lopulla, niin olen usein ihmetellyt historian ja maantiedon sen aikaista opetusta, miten se oli oikeastaan täysin unohtanut Afrikan historian ja keskittyi vain siirtomaa-aikaan. Onneksi Egypti sentään käytiin läpi ja Rooman valtakunnan alueet.
Afrikkaan muutettuani olen oppinut tuntemaan Afrikan historiaa ja sen valtavan suuria eri osissa mannerta sijanneita vuosisatoja kestäneitä valtakuntia. Olen lukenut vain yhden suomenkielisen historiankirjan, missä käsiteltiin Afrikan eri alueiden historiaa vuosituhansien ajoilta, mutta onneksi muilla kielillä tietoa sai enemmän.
Pari viikkoa sitten Koillissanomien toimittaja Jani Väisänen kirjoitti Oulankajoen uoman mahdollisesta muuttumisesta rajan takana ja sain siitä ajatuksen tähän kolumniini. Kun muistelee kouluaikani karttoja (maantieto oli jo silloin lempiaineitani) Afrikasta, niin huomaa helposti ettei siirtomaaherrojen usein viivottimella vedetyt rajaviivat ole oikeastaan ollenkaan muuttuneet. Ainoastaan valtioiden nimet ovat vaihtuneet, jotkut jopa useampia kertoja, maiden itsenäistyttyä.
Useimmiten siirtomaaherrat vetivät viivottimella rajat välittämättä paikallisen väestön ja heimojen asuinalueiden rajoista. Missä oli sopivasti jokia, niin raja pantiin kulkemaan sen mukaisesti. Minulle niin tutun Lounais-Afrikan, nykyisen Namibian, rajat on vedetty viivottimella pohjoisessa Saksan keisarikunnan ja Portugalin välisellä rajasopimuksessa Kunenevirran lännessä ja Okavangovirran idässä yhdistävällä viivottimen vedolla jakaen paikallisen kwanjamaheimon kahtia, osa jäi Angolan puolelle ja loput Lounais-Afrikkaan.
Brittiläisten kanssa tehty sopimus etelärajalla kulkee kokonaan Oranjevirtaa myöten ja itärajat on taasen vedetty viivottimella. Koillisessa pitkän Caprivi-kielekkeen molemmat pitkät rajat ovat myös viivottimella vedetyt lukuunottamatta sen itäpäätä, missä rajana on Zambesivirran ja sen sivujoen Choben uomat.
Ollessani Tansaniassa luin siellä lehdestä 1997 vuoden lopulla uutisen Tansanian lounaisrajalta. Yli neljätuhatta perhettä, kolme koulua ja yksi klinikka olivat jääneet nyt yhtäkkiä Malawin puolelle, kun virallisena rajana ollut joki oli runsaiden sateiden jälkeen muuttanut uomaansa pohjoisemmaksi. Nyt valtiot miettivät, pitäisikö raja neuvotella uudestaan, eikä määritellä sitä joenuoman mukaan. Siinä onkin pulmaa kerrakseen.
Raja-asiat ovat yleensä Afrikassa hyvin arkoja asioita. Kukaan ei ole tyytyväinen siirtomaavaltojen aikaisiin rajalinjoihin, mutta kukaan ei myöskään halua niitä muutettavan, koska se olisi loputon prosessi. En muista lukeneeni koskaan, miten rajalinjan on myöhemmin käynyt. Yritin löytää vastausta Googlen avulla onnistumatta siinä.
Lähetin viime viikolla sähköpostissa kyselyn nimikkolähetillemme Katrille Makumiran yliopistoon, missä hän toimii opettajana, jospa joku professoreista tietäisi jotain asiasta. Hän ei luultavasti saanut tietoa heiltä, koska hän oli välittänyt kyselyni Suomen suurlähettiläällemme Dar es Salaamiin. En ole vielä saanut sieltä mitään vastausta enkä tiedä mahtaako se viikonlopun takia ehtiäkään ennen deadline’ia.
Muistaakseni vuosia sitten Suomi sai pienen alueen Ruotsilta Torniojoen syvimmän uoman muuttuessa hiukan lännemmäksi. Saa nähdä miten naapurimme Venäjä suhtautuisi asiaan, jos Oulankajoen uoma siirtyisi hiukan idemmäksi. Saisiko Kuusamo silloin pienen palan menetettyä aluettaan takaisin.