Lukijalta

Ko­lum­ni: Heti tulee runtua ja piip­paus­ta kun satut pol­ke­maan ajotien lai­das­sa – näin tör­keäs­ti au­toi­li­jat koh­te­le­vat pyö­räi­li­jää lii­ken­tees­sä

Erään ammattilaispyöräilijän Instagramiin lataama videopätkä levisi somessa kuin kulovalkea ja sai aikaan tapatumaketjun, jossa monet muutkin kaksipyöräisellä liikkuvat avautuivat siitä millaista on liikkua liikenteessä altavastaajana. Ammattilainen kyynelehti vuolaasti videolla ja harmitteli sitä, että liikennekäyttäytyminen saa hänet inhoamaan rakastamaansa työtä eli ammattilaispyöräilyä. En voinut olla samaistumatta hänen silminnähtävään pelkotilaansa.

Samalla viikolla uutisoitiin siitä, että erästä toista ammattilaispyöräilijää oli ammuttu aseella liikkuvasta autosta ja toiseen oli törmätty autolla vakavin seurauksin. Nämä olivat erillisiä yksittäistapauksia. Vähän aikaisemmin uutisoitiin tapaturmasta, jossa Espanjassa huumeiden vaikutuksen alaisena ollut paikallinen nainen oli törmännyt harjoituslenkillä olleeseen isompaan porukkaan, joka vaati ainakin yhden kuolonuhrin ja monen muun vakavan loukkaantumisen.

Mistä tämä silmitön tieraivo johtuu? Tyhmyydestä, tietämättömyydestä vai välinpitämättömyydestä? Liikenteessä piilee monia vaaran paikkoja. Itseä tämä koskettaa erityisesti, kun liikenteessä liikkuminen tapahtuu huomattavasti kevyemmällä kulkupelillä. Nimenomaan altavastaajana. Ei kannata lähteä kokeilemaan kumpi törmäyksessä voittaa. Siinä menee äkkiä hiilikuitu säpäleiksi.

Väistäminen. Autoilijan kirosana ja punainen vaate. Välillä ei mene omaan kaaliin kuinka hankalaa on pistää vilkku vasemmalle ja kiertää tien pientareella kulkija. Pahin läheltä-piti tilanne omalle kohdalle sattui, kun takaa tuli isompi yhdistelmäkuljetus, sen takaa lähti auto ohittamaan ja edestä tuli vastaan isompi kuljetus. Siinä kävi vitostie ahtaaksi. Ilmavirta nakkeli ja koin oman turvallisuuden nimissä helpoimmaksi vaihtoehdoksi vetää oman keulan kohti ojaa. Ja vielä mitä, kellään ei kiinnostanut miten kävi vaan perävalot hävisivät sen siliän tien. Välillä tuntuu, että autoilijan on pakko testata kuinka pieneen rakoon se oma koppimopo mahtuu.

Sukkahousumiehet kirmaavat kevätlaitumille autotallin hämystä sulaneille maanteille. ”Menkööt nuo trikoopellet muualle täältä polkemaan!” Heti tulee runtua ja piippausta kun satut polkemaan ajotien laidassa.

Liikennesäännöt pätevät yhtä lailla myös pyöräilijälle. Osa saattaa ihmetellä sitä, miksi pyöräilijä kulkee ajotiellä. Tämä on joissain tilanteissa turvallisuusseikka. Iso porukka pyöräilijöitä kävelijöiden sekaan suuremmilla nopeuksilla on myös riskitekijä.

Omakohtainen tositarina tähän väliin. Olin jälleen pyörällä liikenteessä, parin tunnin peruslenkillä. Sen aikana kolme kertaa tuli auto kolmion takaa eteen, kaksi kiilausta ohitustilanteessa niin, että jouduin väistämään tieltä pois, yksi mopo tuli suojatiellä punaisia päin ja yksi turre juoksi jalkoihin sekä pikkulintu lensi eturenkaaseen. Eikä tässä ole yhtään lapin lissää. Kaikissa tilanteissa osapuolet selvisivät säikähdyksellä. Rennon letkeä peruslenkki muuttui lähes maksimaaliseksi suoritukseksi, jos sykekäppyrää katsoi. Seuraavaa päivänä pysyin sisätiloissa.

Turhaan ei lenkille lähtiessä mene se halpa henkivakuutus päähän. Kypärä on pelastanut allekirjoittaneen lukemattomia kertoja. Kypärä ei ole nolo. Sen voi jättää naulaan, jos kokee, että siellä pääkopassa ei ole mitään suojeltavaa.

Muualla Euroopassa pyöräily -ja liikennekulttuuri ovat toista maata. Päivittäisiä työmatkatempoajia löytyy pilvin pimein ja tieverkostot ovat tehty pyöräilijöitä silmällä pitäen. Pyöräilijöille on olemassa myös omia ”valtateitä”. Pyörällä liikkuvia kunnioitetaan liikenteessä enemmän; väistetään ja annetaan tilaa. Mutta älä erehdy missään tapauksessa menemään väärille teille, silloin tulee heti huutia.

Kyllähän pyöräilijöilläkin on välillä peiliin katsomisen paikka, ei mekään olla teiden omistajia, vaikka vedetäänkin ne nopeat varusteet niskaan ja huippuunsa viritelty aerodynaaminen hiilikuitukampe alle.