Kolumni

Ko­lum­ni: Ih­mi­sar­vo ja hyvän elämän edel­ly­tyk­set

”Pappi piti hyvän saarnan ja elämä jatkuu niin kuin ennenkin.” Näin lausui aikanaan kuuluisa saksalainen natsien surmaama teologi Dietrich Bonhoeffer. Ei sen näin pitäisi mennä. Usko kutsuu tekoihin paremman elämän puolesta.

Jeesus oli oman aikansa radikaali. Jeesus lähestyi ja auttoi juuri niitä ihmisiä, joita toiset niin sanotusti kunnolliset kansalaiset halveksivat ja pitivät muita huonompina. Jeesus antoi ihmisarvon jokaiselle. Eivät terveet tarvitse parantajaa.

Ihmisarvo kuuluu jokaiselle samalla tavalla. Ihmisarvo ei perustu millään tavalla ihmisen sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, uskonnolliseen vakaumukseen, kansallisuuteen tai mihinkään ihmisen omiin tekoihin. Ihmisarvon ja ihmisoikeuksien perusta on kristillisen uskon näkökulmasta Jumalan luomistyössä. Jokainen ihminen on Jumalan luoma. Toivoa sopisi, että historia olisi jotain opettanut. Ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kyseenalaistaminen millä tahansa perusteella on suunnattoman vaarallista. Se avaa tien pahuudelle ja julmuudelle. 1900-luvun historiassa on useita varoittavia esimerkkejä siitä, kuinka ihmisarvon kyseenalaistamisesta on seurannut viattomien ihmisten joukkotuho.

Kirkon tehtävänä on puolustaa hyvän elämän edellytyksiä ja loukkaamatonta ihmisarvoa. Ketkä ovat tämän päivän halveksittuja ja lyötyjä, joiden oikeuksien ja ihmisarvon puolesta kirkon tulisi taistella? Kirkko ei saa olla hiljaa maailman pahuuden ja vääryyksien keskellä. Jo Raamattu muistuttaa, että kristityn tulee enemmin totella Jumalaa kuin ihmistä.

Kenenkään ei tulisi joutua kokemaan olevansa toista huonompi tai vähäpätöisempi kirkon ja seurakunnan jäsen jonkin ominaisuuden, elämänvalinnan tai taustan vuoksi. Kirkko on aidosti kirkko vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että se hyväksyy täysivaltaiseksi kristityksi jokaisen, joka tahtoo uskoa ja luottaa armolliseen ja rakastavaan Jumalaan. Kaikenlainen syrjintä on syntiä ja syntiä tulee vastustaa kaikin tavoin.

 

Kirkon tulee omista lähtökohdistaan osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se voi jossain tilanteessa vaatia politiikkaan puuttumista. Olisi väärin olla hiljaa, kun pitäisi puolustaa ihmistä. Heikoimmassa asemassa olevien puolustaminen on kirkon tehtävä. Ei voi olla niin, että toisen jokapäiväinen arki on toisen suurin unelma. Nykyisessä keskustelussa on yksi hämmästyttävä piirre. Yhteiskunnan suurimpana uhkana pidetään heikoimmassa asemassa olevia. Toisen hyvän elämän edellytysten tukeminen on lopulta kaikkien etu.

Yhteiskunnan päätöksenteossa on aina huomioitava kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Erityisesti lasten ja nuorten hyvän elämän edellytyksiin on kiinnitettävä huomiota. Tämän vuoksi on erikoista, että Suomen hallitus pyrkii uudistamaan alkoholilainsäädäntöä asiantuntijoiden varoituksista huolimatta. Alkoholin saatavuuden lisääntyminen tulisi johtamaan alkoholihaittojen lisääntymiseen ja suurimpia kärsijöitä olisivat perheet, lapset ja nuoret. Tällaista kehitystä tulee vastustaa.

Näin reformaation juhlavuonna on hyvä muistaa, että ihminen pelastuu yksin armosta. Ihminen ei voi omilla hyvillä teoillaan ja moitteettomalla elämällään pelastaa itse itseään. Vaikka ihminen pelastuu yksin armosta, ihmisen velvollisuutena on pyrkiä toimimaan oikein ja lähimmäisten parhaaksi. Kristilliseen uskoon kuuluu aina kuuliaisuus Jumalan tahdolle. Minä uskon, että Jumalan tahto on hyvän elämän edellytysten tukeminen kaikin tavoin. Kaikkien ihmisten yhtäläinen ihmisarvo ja ihmisoikeudet ovat hyvän elämän edellytysten ehto.

Nyt tarvitaan tekoja. Sanat eivät yksin riitä.

 

”Ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kyseenalaistaminen millä tahansa perusteella on suunnattoman vaarallista.