Kolumni

Ko­lum­ni: Ins­pi­raa­tio

Taivaanrannan maalari on nyt muraali maalari. Oli saanut seinämaalausprojektin Rovaniemeltä ja maalannut arktisia vesiä suoraan sairaalan ulkoseinään. Ensimmäisestä työpäivästä se selvisi pinjansiemenillä ja ruotsalaisella kaurajuomalla. Osastolta se sai nesteytyskärryn helpottamaan maalipurkkien kuljetusta. Kätevä kärry kulki omia polkujaan. Kun se ensimmäisen kerran ajautui ambulanssien ajorampille, maalari ei osannut varautua kärryn kiihtyvään vauhtiin ja joutui itsekin aikottelemaan.

Seinällä olo helpottaa ja muraali maalari uppoutuu lapin vesien vietäväksi. Kemijoki piirtyy 22 metrisenä lähes Posiolle ja lännessä Pelloon. Myöhemmin maalari ”nostaa joet pystyyn” ja seinälle hahmottuu tunturipurojen lorinat vuodenajoissa. Rovaniemi muuntuu kesävedeksi ja talvi saa Korouoman jääputoukset. Syksyssä purot ja polut sekoittuvat ruskaiseen maastoon ja ohjautuivat ylös vesien alkulähteille.

Sitten maisema alkaa säröillä. Joku murtaa työmaasuojauksen ja ahtautuu kulkuesteiden läpi työ-maalle. Vieras kiskoo maalarin telineistä, repii kuulokkeet ja tilan, jonne maalari on kepeän kesä-popin turvin sulkeutunut; maiseman sisään, syysvesien tumman puhuviin putouksiin. Maalari tarrautuu maisemaansa, se ei halua päästää irti syksyn kuulaista tunnelmista, sammaleen hienoviritteisestä pehmeydestä ja talven pelosta. Se ei ymmärrä tulijan puheesta mitään ja sen ”pakka ha-joaa”. Maalarin on paettava pois omalta työmaaltaan. Terassille.

Vanha rouva lepuuttelee turvonneita jalkojaan jo terassilla. Se on puolestaan karannut kotoaan. Sen isä-puoli on artisti ja tuputtaa sille värioppia. Tänään se oli liikaa, eikä vanha rouva halua kuulla mitään taiteeseen liittyvää. Se on helpotus maalarillekin, se ei halua puhua puhki keskeneräistä työtään.

Vanha rouva ihmettelee ääneen, kun Ruuti oli kulkenut isänsä kanssa terassin ohi. Ruuti oli hymyillyt, jopa turisteille. Vanha rouva ei hymyile vieraille. Eikä nauru pidennä ikää. Ainakaan se ei toivo sitä niinä hetkinä, kun se muistaa iso tädin, joka sairastui alzheimeriin jo varhain.

Iso täti ei selfiessä muistanut kuinka hymyillään, vaikka kelaa lapsuuden kesiä kirkkaana kuin lompolon vesi. Se kuuli matalillakin taajuuksilla kaikenlaista, mitä muut eivät kuulleet. Laajin äänten hallinta projekti oli iso tädin asunnon patterien kitinät. Kitinän kannustamana se sääti kaikenlaisia hanoja ja muttereita kotonaan ja kodin ulkopuolella, kunnes taloyhtiö joutui ilmaamaan kaikkien asukkaiden patterit. Mutta kitinä iso tädin huushollissa jatkui, muilla hiljeni.

Muraalimaalari eläytyy täysillä iso tädin tarinaan, sen vanhemmille Alzheimer on tuttu kaveri jo vuosia, tai paremminkin omaisille. Se muistaa, kun viranomaiset hakivat kaikilta vanhuksilta avaimet ja hellasta tuli vakoojan valekoti. Vähitellen vaatekaapit täyttyivät sokerista ja kahvista. Mentiin täysillä kohti uutta pula-aikaa.

Pian terassikin alkoi täyttyä - janoisista kiinalaisturisteista. Uteliaina ne tarkkailevat meitä ja ohikulkevia koiria. Vanhan rouvan pulskea ulkomuoto herättää myönteistä huomiota ja vilkasta käsillä puhumista. Vanha rouva inspiroituu tästä yllättävästä huomiosta ja nousuhumalan rohkaisemana ryhtyy joikaamaan Elle Maaree. Kiinalaisten innoittamana sen äänialat kasvavat ja sanat virtaavat vuolaasti kaikilla kolmella suomen saamen murteilla. Mukaan tulevat myös lukuisat kiinan kielialueet. Maalari ei enää erota joikaavasta massasta ketään yksittäistä persoonaa. Se on vähällä kadottaa itsensäkin ja pakenee hyvän sään aikana takaisin työ-maalleen.

Vasta sairaalan hiljaisessa tilassa mieli rauhoittuu taas arktisten vesien äärelle. Oma rauha on sen inspiraatio ja onnen tila.