Juuri nyt on tosi hyvä olo. Jaa, että miksikö? No siksi, kun aloitin tämän kesän varhaisperkuut ja työntekohan se tekee tunnetusti syntiselle rupille hyvää. Varhaisperkuusta sen verran, että se on vesakoitumaan pyrkivillä, rehevimmillä mailla hyvä konsti pitää ylimääräinen puusto aisoissa. Paljon helpompihan se on sahata ohutta kuin paksua puuta. Varhaisperkaus tehdään silloin, kun taimikko on noin metrin mittaista ja vesakkoa on vähintään kohtuullisesti. Tällä toimenpiteellä on osaltaan suuri merkitys sille, että 100 vuoden päästä tukkisato on hyvä ja lompsa pullistuu mukavasti ja perikunta kiittää.
Toinen hyvä puoli metsätöissä on tietysti tällaiselle helposti röpiytymään pyrkivälle ukkelille se, että työ on erittäin hyvää ja monipuolista liikuntaa. Kuten olen joskus tällä palstalla kirjoittanut, niin minuun ylimääräiset kilot tarttuvat melkeinpä jo silloin, kun katson hyvältä maistuvaa ruokaa. Tällä hetkellä olen kuitenkin aika lailla hyvässä kuosissa. Painoni on noin 85 kiloa, mutta vuonna 2010 se oli 115 ilkeältä tuntuvaa kiloa. ww
Onnekseni sain yhtiön työterveydenhoitajilta nuhtelut kehnoista, liikkumattomista elämäntavoistani. Häpeänpuna poskillani ajelin kotiin ja jo samana iltana katselin vaatehuoneesta muinaisaikaista verryttelypukuani ja löytyihän se, mutta kovin näytti pieneltä sinivalkoinen verkkari. Sain sen kuitenkin kiskottua jollain tavoin päälleni, mutta kenkien kanssa oli vaikeampaa. Se jokin kun esti taipumasta kunnolla linkkuun ja sitomasta kengännauhoja. Lopulta ähisten ja naama punaisena, verkkari päärynämahan kohdalta sinkuen olin valmis lenkille.
Asuin silloin Puolangalla ja paikallisen hiihtokeskuksen eli Honkavaaran pihasta aloitin taipaleeni tähän päivään. Ensimmäisellä lenkillä nousut tuntuivat ylitsepääsemättömiltä: hengitys vinkui ja vikisi moneen malliin, jalkoja pisteli ja jäykisti hapenpuute, alamäissä reidet olivat sitten kuin makaronia. Illalla laskin oman painoindeksini saamastani taulukosta. Eli kun olen 180 senttiä pitkä, niin kerroin luvun itsellään ja luvulla jaoin painoni. Tulos 35. 49 kg/m2 oli aika lailla lohduton: tulevassa elämässä olisi tiedossa ihannepainoon nähden kaksinkertainen kuolleisuus ja moninkertainen sairastuvuus.
Siinä tekstissä oli motivaatiota kerrakseen ja päätös ”uudesta elämästä” syntyi kuin itsestään. Tie tähän päivään ja indeksiin 26.23 kg/m2 on ollut pitkä ja vivahteikas. Tuo luku tarkoittaa sitä, että olen sillä portilla (20.0–24.9 kg/m2), josta mentyäni voin olla itseeni tyytyväinen. Siihen en tietenkään voi olla koskaan tyytyväinen, että päästin itseni röpikuntoon. Mutta kait sitä voi olla itselleen armelias, kun on vain erehtyväinen ja makealle perso pieni ihminen vikoineen ja vaivoineen, mutta myös ansioineen. Tämän viimeisen huomioiminen on yhtä tärkeää kuin on myös oman heikkoutensa tunnustaminen.
Oma tavoitteeni on 80 kilon paino, eli viisi kiloa on vielä läskiä vyötäröllä ja vähän muuallakin. Tiedän, että kilot ovat lujassa, sillä elimistöni pistää kovasti hanttiin ja vaaka äkäytyy toisinaan pitkiksi ajoiksi samoihin lukuihin ja paino jopa nousee. Mutta tarkoitus on että periksi en enää anna. Olen ajanut tämän vuoden puolella autolla 1300 km, mutta liikkunut hiihtäen ja jalkaisin 2200 km.
Uskoakseni tuo on se ainoa lääke laihtumiseen. Ja toinen on se, että itsekurini illanhämyssä säilyy, eikä jääkaapin ovi aukea muulle kuin oikealle ruualle. Ehkä nyt sentään joskus, sillä pitäähän sitä ihmispolon saada repsahtaakin. Mutta päämäärä pitää olla kirkkaana mielessä niin nuorella kuin vanhallakin.
Se antaa voimia ja pitää kiinni elämässä.