Vihreän Virtasen haastattelu: Virtanen syö kalaa lähes joka päivä ( KS 19.1.2017). Häätyypä kehua: en jää paljoakaan vähäisemmälle. Syön kalaa joka toinen päivä. Joka toinen päivä syön poroa, mutta silloinkin iltapalaksi suolakalasiivu voileivän päällä.
Mie tosin olen vain kalansyöjä, kalanpyyntiin en ole osallistunut kuin ukko-Mattini elinaikana. Silloin meillä oli verkot läpi vuoden pyynnissä; olin airollisena, apurina juomuksilla ja tietty muikunpuhkojana ja perkkaajana. Kalaa meillä syötiin lähes aina eri tavoin laitettuna, vain pyhäisin lihaa. Vuosikymmenet takakäthen tuli yksi sisaristani ukkoineen kyläilemään, eivät olleet pitkään aikaan saaneet verestä kalaa syödäkseen. Meillä oli verkot jään alla, ja häätyihän atimoille käydä verkot kokemassa ja kalaruokaa laittaa. Nuorin poikamme Tuomas tuli luokseni keittiöön ja sanoi: - Äiti, etkö sinä huomaa, nythän on pyhä, pitäisi laittaa pyhäruokaa ja vieraitakin on. Selitäppäs siinä, kun atimot halusivat kalaa ja oma porukka oli lihaa vailla.
En ole niitä naisia, jotka yksikseen kalastavat, mutta onnekseni minulla on naapureita ja ystäviä, jotka pitävät minut kalassa. Ystävänpäivä oikhein virallisesti on vasta rapian viikon päästä, mutta minulla on ystävänpäivä joka viikko, joskus parikin kertaa viikossa. Pakastearkussani on kalaa mistä valita: haukea, siikaa, muikkua, ahventa ja madetta, jopa mätiäkin. Näin lehden välityksellä kiittelen kalastajaystäviäni vielä kertaalleen. Kiitos siis teille kaikille yhdessä ja jokhaiselle erikshen. Elmi, Arja/Jorma, Raili/ Veikko, Petteri, Ritva/Petri, Sisko/Veli, Leila/Rauli, Marja-Leena, Verne, Ritva/Jorma, Antti, Sulo, Kummipoika. Olenpa kerran saanut Vihreän Virtasenkin pyytämää haukea, tosin mutkan kautta Hujasen Karin tuomana. Mukavaa Ystävänpäivää! Teille kaikille lämpimin kiitoksin.
Kalanperkkuuseen opin jo penskana. Veljeni olivat innokkaita onkijoita. Kitisen Porttikosken harrit ja Käyräsjoen ja Harrihaaran tammukat ja ahvenet tulivat tutuiksi. Inarin lankomieheni setä otti minut usein airolliseksi ja opasti kalanpaistoon nuotiolla ”Lapin tavalla”.
Kalaruoka oli poromiehen perheessä suurta herkkua jokapäiväisen poronlihan vaihteluksi. Kouluikäisenä joskus nurisin kotona: - Miksi meillä on aina käristystä tai lihavelliä, toisissa taloissa keitetään muutakin ruokaa. Lapsena ja nuorena sitä on huntalo puheissaan.
Nykyisin olen sitä mieltä, ettei poronlihan eelle ole menijää. Poromiesveljeni hoiti myös minun kisuroja, hänen vielä eläessään kävin syksyisin hakemassa Pyssykylästä poronropin ja söin ommaa poroa. Ostossa on poronroppi minullakin ollut sen jälkeen. Poronomistajan häätyy olla itse mukana, muuten poroelo hupenee anhittomiin. Olisi pitänyt Käylään tullessani rakastua poromieheen, mutta tulinkin aamenen kautta korpeen sidotuksi.
”Kala kaunisna pitävi, veen vilja virkeänä”, sanotaan sananparressakin. Tottahan se on! Vai onko joku nähnyt kalastajan pitävän alinomaisia lavitsapäiviä. Kalaruoka on sitä paitsi terveellistä, vaikka niin on kyllä poronlihakin. Isälläni, Ponkulla, oli sananparsi valmiina lähes joka asiaan, niin myös ruokaan. Yksi mieleisistä oli ” Ahvenen päässä on enämpi rasvaa ku köyhän miehen aitassa.” - On kai, ku köyhän miehen aitassa ei ole yhthän, ehätti joku meistä aina sanomhan. Tähellinen oli myös sanonta ”Poronliha on tervhellistä, häätyy vain muistaa ettei sitä maustheilla pilata, siinä on mausthet itteshän.” Siinä Ponku oli oikeassa. Mausteasiantuntija Topi Törmä kirjoittaa kirjassaan Mausteet ja yrtit ”ranskalaiset ja lappalaiset osaavat maustamisen taidon. Ranskalaiset osaavat käyttää useita mausteita yhtä aikaa, lappalaiset eivät suolan lisäksi mitään muuta.”
Herkutelhan kalalla ja poronlihalla, niin kunnossa pysythän.