Kun lakit oli vedetty päähän, juhlapuheet pidetty ja voileipäkakun rippeetkin pistelty parempiin suihin, alkoivat arki ja ajatukset. Aamuisin puin päälleni työvaatteet ja lähdin töihin. Iltaisin mietin, mikä ihme minusta oikein tulee isona, silloin kun työpäivän jälkeen jaksoin.
En ollut mietintöjeni kanssa yksin: jos olisin saanut muumitikkarin joka kerta, kun minulta on viimeisen vuoden aikana kysytty samaa asiaa, olisi hampaitani jouduttu poraamaan jo aika monta kertaa. En tiedä, kerroppa sinä, hyvä kysymys, huono kysymys, onpa taivas tänään sininen. En tosiaankaan tiedä.
Minun valintani, jonka olin oikeastaan tehnyt jo monta vuotta sitten, oli välivuosi. Saman valinnan tekee yhä useampi lukion päättänyt. Viime keväänä Kuusamon lukiosta valmistuneista ylioppilaista tiedän tai tunnen tasan 4, jotka jatkoivat lukiosta suoraan jatko-opintoihin. Se on aika pieni luku, vaikka monella pojalla selittävänä tekijänä onkin toki armeija.
Pakko myöntää, että pelkään ammatinvalintaa ihan tosissani. Erityisen pelottavalta tuntuvat alat, jotka eivät suoraan valmista mihinkään ammattiin. En usko olevani tilanteessa yksin. Minä ja moni muukaan ikäiseni emme tiedä juuri muista kuin omien vanhempiemme ammateista.
Kun vielä Kuusamon elinkeinorakenne on voimakkaasti palvelupainotteinen, ei yliopistoissa opiskelleita kovin paljon kävele Kitkantiellä vastaan. Keneltä kysyä, mihin ammattiin valmistutaan valtiotieteellisestä, mitä tietotekniikan insinöörit tekevät tai onko arkeologille töitä?
Toisaalta lainsäätäjiemme opintojen jouduttamiseksi tarjoamat ratkaisutkin ovat vähintään mielenkiintoisia. Vuonna 2015 opiskelijan kuukausitulo ilman asumislisiä oli vielä avokätiset 336,76 euroa, kun taas nykyopiskelija saa sinnitellä 250,58 eurolla kuukaudessa. Sen rahan pitäisi riittää ainakin ruokaan, puhelinlaskuihin, tarpeellisiin vaatteisiin ja esimerkiksi kotimatkoihin Kuusamoon.
Myös laajuudeltaan normaalin yliopistotutkinnon opintotukikuukausien enimmäismäärä on lukioaikanani valahtanut viidellä kuukaudella 50:stä 45 kuukauteen. Vuodessa opintotukea saadaan yleensä 9 kuukaudelta, eli sen pitäisi riittää kattamaan 5 vuoden opiskelut, ja Suomessa yliopisto-opiskelijan keskimääräinen valmistumisaika on viime vuosina ollut 6-7 vuotta. Se tarkoittaa siis sitä, että opinnot on joko saatava valmiiksi hurjan paljon keskiarvoa nopeammin, niiden loppuosa on rahoitettava kokonaan lainalla tai ne on jätettävä tauolle ja mentävä töihin.
Jotta tämä olisi mitenkään mahdollista, olisi ammatinvalinnan luonnollisesti suotavaa osua kerralla nappiin. Siihen auttavat vain riittävä miettimisaika, itsetuntemus ja se tiedon määrä. Koska kaksi ensimmäistä näistä ovat ovat kovin ihmiskohtaisia, ei niihin hirveästi voi vaikuttaa. Saatavilla olevan tiedon määrään taas voi vaikuttaa meistä jokainen.
Te työelämän veteraanit - kertokaa meille nuorille, miten teistä tuli te. Mistä lähditte liikkeelle, minkä polun valitsitte, mihin se vei? Mitä olisitte halunneet meidän ikäisenämme työelämästä tietää? Teidän tietonne on meille korvaamatonta.