Kirjastoissa ja kirjakaupoissa samoilu on nykyisin enemmän ahdistava kuin mieltä virkistävä kokemus. Samalla kun kansan lukuinto vähenee, kirjavuoret kasvavat. Ennen Suomessa oli Mauri Sariola ja pari muuta rikoskirjailijaa, nyt heitä on satoja. Koska rikosromaanit ja keittokirjat ovat ainoaa kirjallisuutta, joka vielä myy, niiden tulva on loputon.
Jännärien määrä ei korreloi laadun kanssa. Sama pätee muunkin kirjallisuuden kohdalla. Lasten- ja nuortenkirjallisuus on elokuvien tapaan tungettu lajityyppien kahleisiin. Humoristiseksi tarkoitettu kirjallisuus on kliseiden ja stereotypioiden kierrätystä ilman sen kummempaa sanottavaa. Kirjallisuuspalkinnoille tähyävät teokset tunnistaa sellaisista nimistä kuin Kaikkien menetysten äiti, Avaruusruusuja ja Huorasatu. Yhtä keinotekoisia kuin ovat niiden nimet, ovat yleensä niiden sisällötkin.
Kaunokirjallisuus on tietenkin kulttuurin näkökulmasta välttämätöntä. Toisaalta se tärkeilevyys, jolla siihen yhä suhtaudutaan, tuntuu koomiselta, koska kirjallisuuden merkitys viihteen ylivallan keskellä on marginaalinen. Paavo Haavikon mukaan kenelläkään ei mene niin hyvin kuin keskinkertaisella kirjailijalla Suomessa. Katteettoman pönäkkyyden määrä on Haavikon ajoista vain vahvistunut.
Kustannetun kirjallisuuden lisäksi kirjavuoria kasvattaa vielä varjo- tai valekirjallisuus eli omakustanteet. Omakustanteita julkaistaan vuosittain vähintään saman verran kuin virallisia, kaupallisten kustantajien kirjoja. Ne eivät ole tasoltaan oikeaa kirjallisuutta huonompia tai parempia, vain vielä vähän kömpelömpiä ja jäävät tavallisesti kaikkea huomiota vaille.
Julkaisujen nykyinen suuri määrä kummastuttaa senkin takia, että tavallinen kansa ei ole lukenut enää pitkään aikaan mitään. Päinvastoin viimeisistäkin kirjoista halutaan päästä eroon. Divarien hukkuessa Päätaloihin ja Paasilinnoihin nuori polvi kantaa vanhempiensa ja isovanhempiensa rakkaat kirjat kirpputoreille ja paperinkeräykseen.
Tulevaisuuden eräs jäteongelma onkin kolme miljoonaa kappaletta Kalle Päätalon 600-sivuisia mölläreitä, jotka pitäisi saada hävitetyksi jotenkin. Vielä suuremman jätekuorman muodostavat Barbara Cartlandin rakkausromaanit, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli miljardi kappaletta.
Kun kaiken arvoa mitataan nykyisin kaupallisella menestyksellä, meidän on siis ymmärrettävä Barbara Cartland vielä Kalle Päätaloakin etevämmäksi kirjailijaksi, koska hänen teoksiaan on myyty kolmesataa kertaa enemmän.
Virallisesti kirjojen lukeminen on vähentynyt tällä vuosituhannella joitakin kymmeniä prosentteja. Todellisuudessa se on pudonnut paljon rajummin, sillä laskelmissa ei ole huomioitu lainkaan kioskikirjallisuutta, joka oli myynniltään viime vuosisadan suosituinta kansankulttuuria. Kioskikirjallisuus hävisi samaan aikaan kuin MTV sai oman televisiokanavansa 1990-luvulla.
Sähköinen sana on syrjäyttänyt parissa vuosikymmenessä painetun sanan eikä kirjojen tulevaisuus näytä lehdistön tulevaisuutta yhtään valoisammalta. Kirjakauppoja on Suomessa enää vain puolet siitä mitä vielä kymmenen vuotta sitten. Jo nyt pienet kustantamot kamppailevat olemassaolostaan ja isommat ovat samassa liemessä muutaman vuoden sisällä. Kirjallisuus tuskin katoaa koskaan täysin, mutta nykyisen kaltainen kirjateollisuus nopeammin kuin uskotaankaan.