”Sinulla on päässäsi aivot. Sinulla on kengissäsi jalat. Voit valita minkä tahansa suunnan haluat. Olet omillasi. Ja tiedät, että tiedät. Ja sinä olet se, joka päättää, minne menet.”
Omaa unelmaani kohti olen taivaltanut kuusitoista antoisaa ja monisävytteistä vuotta. Muutama kilometri on saattanut napsahtaa plakkariin. Edelleenkin haaveilen jostakin suuremmasta. Jospa mikään tähän asti ei vielä riitäkään?
Lajivalintani jaksaa edelleen hämmästyttää. Eletään haastavilla leveysasteilla ja olosuhteissa verrattuna lajin mekkaan Keski-Eurooppaan. Ehkä se olikin jutun juju.
Koillis-Euroopan pääkaupunki kaikessa monimuotoisuudessaan on antanut kasvulle parhaat edellytykset. Ylpeänä voin todeta olevani pohjoista tekoa. Tätä luonteen lujuutta ja taistelutahtoa tehdään täällä. Tyttö voi lähteä pohjoisesta, mutta pohjoinen ei tytöstä.
En koe, että urheilu vaatii uhrauksia tai luopumista. Ennemminkin se antaa lukemattomia mahdollisuuksia asettaa kengänkärkiä polulle. Kaiken tyhjänpäiväisen sanahelinän ja jonninjoutavan löpinän sijaan kannattaa keskittää oma kapasiteetti olennaiseen.
Urheilijan tie voi olla hyvinkin kivikkoinen ja saattaa niitä kuuluisia havujakin tarvita aika ajoin. Asenne on keskeinen onnistumisen avain. Luovuttamista on antaa vastoinkäymisten ja loskamyrskyn hankaloittaa kulkua huipulle. Antaa vain niiden käpyjen lennellä ladulle. Olisiko sittenkin hyödyttävämpi vaihtoehto nousta yhä uudelleen kaikesta negaatiosta huolimatta? Pää kylmänä ja tavoite kirkkaana mielessä on helppo löytää päivittäiseen tekemiseen motivaatiota, paloa ja tahtoa. Oli sitten kyse urheilusta, työelämästä tai jostain aivan muusta. Se on periksiantamattomuuden ydin.
Pistin elämäni kahteen laukkuun, nakkasin repun olalle ja läksin maailmalle kokeilemaan koillismaalaisen sisukkuuden ja kantin kestävyyttä. Pakkaillessani takerruin kiinni viimeinen -sanan merkitykseen. Takerruin niihin asioihin, joita tein viimeistä kertaa ennen lähtöäni kotipitäjän rajojen ulkopuolelle. Melko lohduton ja negatiivisväritteinen sanapaholainen.
Täällä etelän auringon alla tuo pirulainen on saanut uuden vivahteen. Viimeinen ei tarkoita pysyvästi lopullisuutta. Vain hetkellisesti. Nyt haistellaan uusia tuulia sekä rastitaan ruutuun uusia kokemuksia. Kyllä ikävän pienoinen kaiho kotikulmille jää, sehän on ilmiselvää. Vaan eivät ne tutut ja turvalliset asiat sieltä mihinkään katoa.
Elämä ei ole pelkkää odottamista, toivomista ja haaveilemista. Se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. Se on sitä mitä aiot tehdä tämän oivaltamisen jälkeen. Jokaisella on omat unelmansa ja tavoitteensa, odottakoot ne sitten vielä pöytälaatikon kätköissä suotuisempaa päivänvaloa tai olkoon otollisesti juurikin tapahtumassa parasta aikaa.
Oli kyse jostain suureellisesta taikka arjen pienestä ilonjyväsestä, kannustan tarttumaan tilaisuuteen.
Pelko, jännitys ja epävarmuus ovat opettavaisia matkakumppaneita, kun niitä pitää kädestä ja pysyy itse puikoissa. Jokainen määrittää polkunsa suunnan itse.
Taannoin minulta kysyttiin lähdön kynnyksellä jännityksestä. Valehtelisin jos nyt väittäisin ettei minua jännitä. Tottakai uusi ja tuntematon jännittää, mutta huomenissa sen huomaa olleen jälleen turhaa.
Vaikka jokin asia tulee hetkellisesti tiensä päähän, avautuu lukemattomasti uusia mahdollisuuksia. Kannattaa pitää aistit avoinna.
Ja suomirockin legendaarisen kanta-isän Leskis-Juicen sanoja myötäillen lisättäköön: ”On helppoa olla samaa mieltä, on helppo olla mieletön, vaan enemmän löytää, kun poikkeaa tieltä ja oikaisee läpi metsikön.”