Loman odotus alkaa, kun edellinen, hartaasti odotettu loma kaikista turhista toivomuksista huolimatta päättyy. Viimeisen lomapäivän illan häämöttäessä kylmät väreet alkavat hiipiä pitkin motivoituneimmankin opiskelijan selkäpiitä. Koulukirjat ovat hukassa ja unirytminsä nurin niskoin keikauttanut opiskelija vilkuilee epätoivoisena herätyskellon punaisena hohtavia numeroita maatessaan hereillä vielä kahdelta aamuyöllä.
Ensimmäisenä koulupäivänä on aina matikkaa. Kummastelen sitä otsa kurtussa. Loman aikana laskimen akku on tyhjentynyt ja MAOL-taulukkokirja kadonnut jäljettömiin. Lyijytäytekynästä ovat lyijyt loppuneet, eikä keskittymiskyky meinaa millään riittää kokonaiseen tehtävään. Ruokalassa on kilometrin pituiset jonot ja ruokana on muikkulaatikkoa.
Seuraavien päivien aikana sumu hälvenee ja ajatus alkaa nytkähdellen kulkea. Aivot nostavat hiljalleen kierroksia, minkä merkkinä mieleen tulee ehjähköjen asiakokonaisuuksien sijasta vain hauskoja, mutta täysin irrallisia faktoja. Saksan tunnilla joka toinen sana on etsittävä sanakirja.org:ista. MAOL-taulukot löytyvät lehtipinosta.
Parhaiten opiskelu sujuu, kun koulussa on oltu pari viikkoa. Silloin yksikköympyrä ei näytä vain maalitaululta eikä interferoni tuo ensimmäisenä mieleen InterCity-junaa, jolla kesällä matkustettiin etelään. Kankeat verbit alkavat viimein taipua, ja koulukirjoja jaksaisi lukea vaikka miten pitkään, jos ehtisi.
Sitten tulee koeviikko. Fysiikka ja matikka ovat koejärjestyksessä peräkkäisinä päivinä, ja konseptien loppumisen huomaa vasta, kun kauppa on mennyt kiinni. Onneksi niitä voi kerjätä kavereilta, kun saavutaan kokeeseen yhtä matkaa opettajan kanssa. Helpottuneena huomataan, että seuraavana päivänä on kielen koe, eli tiedossa on vapaailta.
Uusi jakso alkaa juuri, kun edellisen jakson lukujärjestys on melkein opittu ja asiat melkein sisäistetty. Kun kouraan isketään uusien kurssien kurssisuunnitelmat, meinaa paatuneimmankin kurssihamsterin huulilta karata parkaisu: miltei jokainen kurssi kykenisi itsekseenkin täyttämään kaikki valveillaolotunnit.
Kun lomaan on enää viikosta kahteen, alkaa opiskelijalla heittää päästä. Tähän vaiheeseen kuuluvat olennaisena osana lähes täydellinen sekoaminen viikonpäivistä, painavaakin painavampien silmäluomien oma tahto ja kavereiden kärsivällisyyttä koettelevat jatkuvat nauruhepulit. Oppituntisuoriutuminen vaihtelee aivokuoleman esiasteesta hyperaktiivisuuteen.
Viimeisinä lomaa edeltävinä päivinä opiskelija ei jaksa enää edes esittää olevansa kiinnostunut muusta kuin nukkumisesta, suklaasta ja Youtuben videotarjonnasta. Ainoana piristyksenä toimii vahingonilo siitä, että kaverit Etelä-Suomessa ovat lomansa jo viettäneet ja palanneet koulun penkkiin.
Viimeiset metrit ovat aina vaikeimmat. Huipulla tuulee ja väsyttää, tekisi melkein mieli luovuttaa.
Mutta siinä se viimein on. Loma.