Varhaisimpiin lapsuudenmuistoihini 50-luvun alkupuolen Kuusamosta kuuluvat Lopotintien varressa sijainneet, harmaalla hirsipinnalla olevat puolitoistakerroksiset Kuusamon Osuuskaupan ja Osuusliike Otson sivumyymälät.
Lopotintien ja Kitkantien risteystä me lopottilaiset kutsuimme nimellä Kolmentienristeys. Siihen oli pystytetty kaksiosainen mainostaulu tuomaan julki Nilojoen sillan korvassa sijaitsevan Valistustalon elokuvaesityksiä.
Elokuvamainosten takana oli Haaralan talo ja sen pihapiirissä navetta ja hevostalli. Monissa muissakin kirkonkylän taloissa pidettiin tuohon aikaan karjaa.
Kirkonkylän risteyksistä toinen oli Neljäntienristeys, kylän napapaikka. Sen äärellä olivat Osuuskaupan kaksi myymälärakennusta ja hotelli-ravintola sekä Otson päämyymälä katollaan karhu-valomainos ja Pohjoismaiden Yhdyspankin paikalliskonttori. Nämä kaksikerroksiset rakennukset olivat pinnalta rapattuja, aikansa ostosparatiiseja Kuusamossa ja sodan tuhkasta ylös nousemisen ylväitä monumentteja.
Kitkantien varressa Neljäntienristeyksen ja Kolmentienristeyksen välissä olivat enimmät kylän muista kauppaliikkeistä. Runsaan puolen kilometrin matkalla oli harvakseltaan lautarakenteisia kaksikerroksisia liike- ja asuinrakennuksia. Niiden takana siellä täällä kohosi vielä jokunen sodan tuhosta muistuttava savupiipun törräke.
Nämä varhaiset lapsuudenmuistot mielessäni kävelin Kuusamon matkailuoppaiden perässä Kuusamon nykyisen kaupunkikeskuksen halki. Seitsemänkymmentäpäisen joukon mukana sain kuulla kertomuksia sodanjälkeisten vuosien aikana tapahtuneesta rakentamisesta, arkkitehdeistä ja rakennusurakoitsijoista, tyylisuuntien vaihtumisesta, matkakodeista ja kauppaliikkeistä, opettajista ja kanttoreista …
Oppaiden asiantuntevat selvitykset palauttivat jostakin muistin pohjalta mieleen monta unohduksiin jäänyttä asiaa. - Kahdeksankymmentäluvulla käydyn polemiikin purkutuomion saaneen Kuusamon Osuuspankin toimitalon kohtalosta, varsinkin rakennuksen puolikaaren muotoisista ulkoportaista Kitkantien varrella.
Muistoja herätti myös vuosia hiljentyneenä ollut Tammen kelloliike. Sen äärellä mieleen palautuivat kuvat liikkeen taannoisesta omistajasta, katekeetta Ilo Eklöfin pojasta Reino Tammesta. Vuosikymmeniä ennen sotia hän oli ostanut liikkeen pankkialalle siirtyneeltä Toivo Tirkkoselta ja ryhtynyt kellosepäksi. Silloin ei digitaaliajasta vielä ollut aavistustakaan. Reino pienoiskivääreineen, poikiensa kanssa, oli sitä paitsi muistissa myös rajavartioston ampumaradan vakiokäyttäjänä 50-luvulla.
Ehkä päällimmäisinä asioina parituntisesta kulttuurikävelystä mieleen kuitenkin jäivät kuvat Kuusamon lukuisista jälkifunktionalistisista rakennuksista: Porkkatörmän näyttelytilasta, Kirkkokedon koulusta, Nilon koulusta ja Kansanopistosta. Vaikka ymmärtämättömät kunnanisät ovat aikojen saatossa monesti pahoinpidelleetkin niitä, huokuu rakennusmonumenttien vanhimmasta kerrostumasta vieläkin sodanjälkeisten vuosien rohkeus ja elämänusko.
Tällaisia monumentteja me tarvitsemme, jäin hetkeksi ajattelemaan asiaa, niiden säilyttämistä ja pitämistä jatkuvasti elinvoimaisina, tyydyttämään hyvällä maulla ja ammattitaidolla kunnostettuina kuusamolaisten muuttuvia tarpeita. Mutta tarvitsemme myös asiantuntevia oppaita antamaan tietoa tästä historiallisesta elinympäristöstä. Unohduksiin jääneinä rakennukset rapistuvat ja katoavat lopullisesti vain parin sukupolven iässä.