Vanhaa rouvaa jännitti malesialainen tosi-tv, ankara pohjoiskorealainen ruletti. Sitä kuvataan toisinaan Kuala Lumburin kansainvälisellä lentokentällä. Onneksi nyt ei kuvattu. Ruuti vihelteli jo hyväntuulisena hotellissa aurinkoisella parvekkeella, vaikka matkatavarat olivat kadonneet. Se oli maahan tullessaan odottanut saapuvien lentojen laukkuhihnoilla viimeiseen laukkuun asti. Ei tullut tuttuja kapsakkeja. Kun toivo omista laukuista sammui, tunteet tulivat kiukun kautta kaihoon ja päätyivät tyhjyyden kautta vapauteen. Irti päästämisen ilo sekoittui tavarattoman tilan onneen. Vanha rouva ei ymmärtänyt Ruutin laukuttomuuden riemua. Se halusi pitää kiinni tavaroistaan. Lähdettiin luotijunalla takaisin kentälle kyselemään laukkuja. Siellä ne vierekkäin odottivat noutajia. Riemukas jälleennäkeminen. Halpayhtiön kenttävirkailija selitti ystävällisesti, että liput oli ostettu väärällä tavalla netistä, yhtiöllä ei ollut velvollisuutta liikutella laukkuja hotellille asti.
Malesia on lähellä päiväntasaajaa ja maassa on trooppinen ilmasto. Vanha rouva tietää, että Malesiasian metsissä on maailman monipuolisin eliöstö. Ja että sen suojelemiseksi, Malesiaan on perustettu useita luonnonsuojelualueita. Monikulttuurisen Malesian kansallissymbolit onkin valittu juuri luonnosta: merikilpikonnat, kiinanruusu ja oranki. Siispä lähdettiin luontoon, vielä osin vapaisiin mangrovemetsiin. Ruuti oli sanonut, että hyvällä onnella metsässä voisi nähdä vilauksen sumatransarvikuonosta, malaijikarhusta, malakantiikeristä tai nenäapinasta. Vanha rouva oli sanonut, että se saattaisi tietää hankaluuksia, mikä epäilemättä piti paikkansa. Ruuti kyllä muisti reikäisen nenänsä. Yhteistuumin vaihdettiin toiveeksi maailman suurimman kukan, rafflesian, näkeminen. Myöhemmin se tulikin vastaan Borneon luonnontilaissa sademetsässä. Se lemusi jo kaukaa.
Koralliriuttojen värit ja moni-ilmeinen elämä häikäisee. Luontoa hallitsevat lumoavat turkoosiin taipuvat siniset. Vanharouva muistaa, että ennen sinisen keksimistä väri oli ollut taivaan ja meren väri. Sininen on viileydestään huolimatta henkisyyden ja järjestyksen väri. Turkoosi on luovuuden väri. Se sai nimensä aikoinaan Turkkilaisesta kivestä, pierre turquoise, jota myös onnen kiveksi kutsutaan. Vanhan rouvan mielestä turkoosi onkin onnellisuuden väri. Se hymyilee ja heittäytyy turkoosin veden varaan. Ruuti seuraa perässä. Aika pysähtyy. Lämpö ja turkoosi huumaa pohjoisen turistit. Kaukana kylmyys ja Korouoman haaleat jääputoukset. Iltojen trooppinen lämpö jatkaa ajattomuuden tuntua. Kiinalaisessa rantaravintolassa tilataan Pekingin kanaa ja juodaan korealaista sejakkia. Kaikki on runsasta, värikästä ja lämmintä. Luonto pursuaa ylenpalttisena ja kaupungissa on paljon ihmisiä. Täältä katsottuna Lappi tyhjenee ja kutistuu. Ennen matkaa Ruutin isä oli sanonut, että Lapissa on nyt niin paljon kiinalaisia, että se haittaa jo kävelyä Rovaniemen keskustassa. Nyt sekin näyttäytyy toisin.
”Joskus pitää mennä kauas, nähdäkseen lähelle”, oli taivaanrannanmaalari kerran sanonut, palatessaan ulkomailta kotiin. Se oli siellä maalannut lukuisia auringonlaskuja. Lopulta maalaukset olivat pelkkiä väripintoja. Vähitellen värit sulautuivat mustaan neliöön ja valkeaan yöhön. Kaamos ja yötön yö. Kotimaan väripaletti on luonto ja vapaa maa. Kiitos veteraanit. Kiitos Teille isolle osalle, jotka ette koskaan halunneet kansalaissotaa. Kiitos sovittelijoille. Rauha on parasta. Onnen kivi. Eikun liput salkoon ja värikästä veteraanipäivää!