Me suuret ikäluokat tulimme rytinällä yhteiskunnan täysvaltaisiksi jäseniksi kuohuvalla 60-luvulla. Seurasi vanhaan kiinni jääneiden kauhujen vuodet.
Maailma muuttui. Suuret ikäluokat olivat entistä koulutetumpia, agraariyhteisössä kasvaneet löysivät yliopistoista vapaammat tuulet. Siitä seurasi vanhempien hämmennys.
Muutos johti kuitenkin siihen, että Suomestakin tuli entistä suvaitsevampi, yli vanhojen rajojen pyrkivä, kansainvälisempi ja maa otti ensimmäisiä askeleita kohti monikulttuurisempaa mielipideilmastoa.
Viime vuosituhannen viimeiset vuosikymmenet olivat kulkua kohti, toisten mielestä kohti vapaamielisempää, toisten mielestä kohti vanhoja arvoja polkevaa yhteiskuntaa. Suurempia yhteenottoja ei kuitenkaan vielä sattunut.
Maailma keinahti kohti uudenlaista asentoa.
Keinu ei kuitenkaan ole koskaan jatkanut matkaa vain yhteen suuntaan. Suomen avautuminen, hakeutuminen suureen eurooppalaiseen yhteisöön aiheutti jo 90-luvun lopulla murinaa siellä, missä kehitystä ei koettu hyvänä.
Suomi alkoi jakautua. Uusiin tuuliin uskovat olivat yhtä kotonaan niin Brysselissä kuin Kuusamossakin.
Moni putosi kuitenkin kärryiltä, eikä vain Suomessa. 90-luvulla vietin muutaman viikon bretangelaiselta maanviljelijältä vuokratussa vanhassa maalaistalossa. Vaikka ranskankielen taitoni oli vajavainen, isännän kanssa käydyissä muutamissa keskusteluissa oli äkkiä jotain tuttua.
Mitä useamman pienen calvadoskupin Guillaume tyhjensi, sitä kovaäänisemmin häneltä alkoi tulla Pariisin ja Brysselin virkamiehiä ja poliittisia päättäjiä kritisoivia kommentteja.
Niissä oli jotain tuttua. Monen kuusamolaisen isännän äänenpainot olivat samansuuntaisia.
Menneen maailman muistot kultautuivat kun tulevaisuus ei enää ollutkaan sama kuin entinen. Vanhassa maailmassakin oli ollut ongelmia, muutos oli menossa kohti tuntematonta, ja tietysti kaikki ongelmat kasattiin muutoksen syyksi
60-luvulla alkanut kansainvälistyminen johti vähitellen kohti globalisaatiota. Mitä enemmän siitä puhuttiin, sitä useammin täysin kotikutoiset ongelmat lapioitiin sen syyllisyystaakaksi.
Kehityksestä on seurannut pettyneiden kääntyminen takaisin kohti entistä pienempiä ympyröitä. Muun maailman pelottaessa, lohtu löytyi kotikulmilta ja siitä entisestä, uskotellusta paremmasta.
Keinun alkaessa kääntyä vahvistuivat vanhaan paluuta vaativien äänet ja joukot. Helppoja ratkaisuja tarjoavien päättäjiksi pyrkivien puheet saivat vuosi vuodelta suurempien joukkojen tuen.
Suoranaisena taivaan lahjana vanhaan paluuta vaativille tuli arabikevään vuoksi sekasortoon joutuneesta Lähi-Idästä alkanut pakolaisten virta kohti Eurooppaa.
Keinu heilahti oikein kunnolla. Lähes kaikissa Euroopan maissa ääriliikkeet voimistuivat ja kansojen jakautuminen toisistaan kaukana oleviin blokkeihin näkyi entistä selvemmin.
Entäs nyt? Jos jotain voisi veikata, muutamassa vuodessa tilanne taas tasaantuu. Kuohunnan jälkeen meno tasoittuu, Suomessakin voidaan vähitellen laajemmin hyväksyä, että jokainen vastaantulija ei enää olekaan valkotukka-sinisilmä. Toivon tätä, mutta epäilen muutoksen vievän ainakin yhden sukupolven. Ja senkin jälkeen jossain joku edelleen tulee pelkäämään jokaista vähemmän tutun näköistä kansalaista.