Kolumni

Kolumni: Maalaus, joka ei valmistu koskaan

-
Kuva: Mikko Halvari

Suokukka on alkukesän viehko kukkija. Suon kaunotar. Kasvitieteilijä Carl von Linné nimesi ihastuttavan pikku kasvin antiikin Kreikan Andromedaan mukaan, Andromeda polifolia. Tarinan mukaan kaunis Andromeda sidottiin rantakallioon uhrattavaksi merihirviölle. Onneksi sankari Perseus lensi Pegasos-hevosella pelastamaan neidon. Miksi moinen kohtalo kauneudestaan kuuluisalle naiselle? Andromedan mukaan on nimetty myös tähtikuvio pohjoiselle taivaalle.

Suon viereinen aukio oli tuokio sitten valkoisenaan hillan kukista. Kuin kuvajaisia lumesta, alkukesän vihreillä sammalikoilla. Metsän reunalla hieman korkeammalla hohtavat metsätähdet. Lapinukko noituu hallan aikaista kukintaa. Vuosi sitten se kirosi karpalon kukinnan. Tulikin ennätyssato! Jospa onni kääntyisi syksyn tullen tänäkin vuonna.

Siirtolapuutarhassa surisee. Aamupäivällä mehiläiset työskentelevät viiniköynnösten kukinnoilla. Niiden työmaille ei kannata mennä norkoilemaan. Tiaispoikaset pemahtavat viereiseen omenapuuhun. Alkaa armoton ruokahuuto. Seuraavana yönä vanha omenapuu kaatuu. Kuolema ei ole kaunista, mutta puu poistuu ajallaan.

Viime kesän helteillä iiriksiin iski kuoleman pelko. Nyt kukkivat parhaiten ikinä. ”Palkinto hoitamattomuudesta”, sanoo vanha rouva. Saksankurjenmiekkoja säestävät keltaisten leinikkien kepeät ja päivänliljojen raskaat kukinnot. Ruskoliljoissa kukintojen väri vaihtuu osanssiin, kohti keijunkukkien lempeää punaista. Akileija vaeltaa läpi puutarhan. Sinisen lilan, viileän ja vaalean punaisin laahustimin. Perennatarhan karkulainen. Kulkee omia polkujaan. Toisin kuin pioni, puutarhan kuningatar. Pioni herkistelee valkoisesta ja vaaleanpunaista täyteläiseen pinkkiinn, aina tummiin samettisilmiin. Jaloangervot huokailevat jo mukaan kukintoihin. Nuput notkuvat lupaavina suurissa sarjoissa. Nekin haluavat varmistaa runsaat siemenet seuraaviin vuosiin.

Kukkatarha lainehtii kesätuulessa, kuin huojuva abstrakti maalaus. Ollakseen alati muuttuva ja yllätyksellinen. Vanha rouva tietää, ettei puutarhan impressionistinen maalaus tule koskaan valmiiksi. Maaginen näky huumaa. Vanha rouva ulvoo onnesta.

Sitten aurinko menee pilveen. Ilta valossa kaikenkokoisia kotiloita kiipeilee kaikkialla puutarhassa. Muinaisten Venuksien unirantojen ihanista kotiloista tuleekin iljettäviä vihollisia. Näkinkenkiä. Puutarhan lumo alkaa säröillä. Vanha rouva pakottautuu koviin otteisiin. Pikku Laura ihmettelee kotiloiden hiljaisia etikkakylpyjä.

Löytöperällä nukutaan vielä. Pekka on yökylässä ystäviensä luona. Sen mielestä on ihan ok nukkua toisten käsienpesualtaassa. Posiolla huokaistaan Pekattomuutta. Lintujen pesinnät onnistuivat yli odotusten. Pihan maisemaa hallitsee untuvikkojen matalalentoinen kirjo. Taustalla soi kirjosiepon ja tikan pitkään jatkunut dialogi. Antero painelee jo Norjan tundralla kuin kotonaan. Luomuruoka on monipuolista ja typekkään maan maustamaa. Eno oli aikoinaan höyhensarjan suomenmestari. Nyt Antero voittaa hyöhentämisen tundralla, sopulin nahoista puhumattakaan.

Vanha rouva muistaa mummun rakentaneen ensitöikseen puutarhan jokaiseen uuteen kotipihaansa. Kaikkialle, minne muutti asumaan. Kesällä kasvatan orvokkia. Poimin usein orvokin maljakkoon sen muistolle. Kannusti omiin unelmiin. Rakasti ehdoitta. ”Olet kaunis. Maalaat kuin enkeli. Pitäisi panna taidekouluun”. Äiti suuttuu. ”Se ei ole oikea ammatti”. Paljon myöhemmin lapissa kaadetaan vihtakoivu. ”Ikuinen kukkakimpun tekijä”, sanoo lapinukko, kun vihtoo vanhan rouvan tekemillä vastoilla. Hymyilen. Olen vihdoinkin itseni puolella.