Yle julkaisi heinäkuussa kyselytutkimuksen, jonka mukaan noin 80 prosenttia suomalaisista haluaa, että maaseutu pysyy asuttuna. Seurauksena alkoi rummutus, että kansa haluaa pitää koko maan asuttuna.
Samassa kiireessä unohtui kysyä, minkälaista maaseutua 80 prosenttia kansasta kaipaa. Unohtui myös, että Suomessa ei ole yhtä ainoaa samanlaista maaseutua.
Jos verrataan vaikka toista nykyisistä asuinpaikoistani, Muuramen Velkapohjaa ja Kuusamon syrjäisimpiä kyliä, eroja ei tarvitse montaa minuuttia miettiä.
Kututien pihastani ajaa vajaassa kymmenessä minuutissa yli sadantuhannen asukkaan vilkkaaseen kaupunkiin. Idässä ja pohjoisessa Suomessa useista paikoista maaseudulta saa ajaa vähintään tunnin, että pääsee ensimmäisiin kauppoihin ja ainakin toisen mokoman, että pääsee nauttimaan samanlaisista palveluista, joihin pääsen paikallisliikenteen bussilla parissakymmenessä minuutissa. Bussipysäkille kävelen viidessä minuutissa ja autoja menee hiljaisempina aikoinakin tunnin välein.
Kaipaako 80 prosenttia suomalaisista 50- ja 60-luvun maaseutua. Todennäköisesti. Mutta jos kysytään, kaipaavatko suomalaiset maaseudulle, missä talossa oli vähintään viisi lasta, navetassa pari lehmää, isä kävi talvet savotoissa parin - kolmen kuukauden pesteillä ja äiti hoiti navettaa kunnes noin viidenkymmenen vuoden iässä uupui taakkansa alle.
Kaipaammeko me maaseutua, mistä 60-luvun lopulla niistä viidestä lapsesta neljä joutui lähtemään rakentamaan naapurimaan kukoistavaa teollisuutta. Se viimeinen jäi hoitamaan kituuttavaa kolmen hehtaarin huonosti tuottavaa tilaa ja äänesti 70-luvun alussa velipoikiensa Volvoihin katkeroituneena SMP:tä.
Viidenkymmenen vuoden aikana on unohtunut, että suomalainen maaseutu on harvoin se valkoiseen koivuun nojaava juhannuskokkoa katseleva kansallispukuinen Elovena-tyttö. Ei ole enää, eikä ollut useimmiten silloinkaan.
Se voi sitä unelmaa olla hetken silloin kun kasvaviin kaupunkeihin muuttaneet suuret ikäluokat saapuvat kesälomallaan muutamaksi päiväksi nostalgoimaan nurmettuneiden talojen pihapiiriin ihmettelemään, kun kukaan ei enää hoida näitä. Toiseksi viimeisenä lomapäivänä joukko suuntaa taas vitos- ja nelosteiden viikonloppuruuhkiin noitumaan, miksi etelän valtateitä ei rakenneta vähintään kuusikaistaisiksi, jotta hetkittäisissä ruuhkissa ei tarvitsisi istua puoli tuntia pitempään kuin normaalisti.
Kyllä ne 80 prosenttia haluaisi pitää maan asuttuna laidasta laitaan, mutta harva heistä oivaltaa, että jos siellä asutusalueiden loputtomien sorateiden takana pitäisi oikeasti asua, ei sieltä löytyisikään sitä it-insinöörin tarvitsemaa työpaikkaa, josta saa palkkaa vähintään seitsemän tonnia kuukaudessa.
Aina löytyy se joku onnekas, joka on onnistunut keräämään pienen pesämunan ja muuttaa maaseudulle kasvattamaan lampaita, jota sanotaan luonnonmukaiseksi elämäntavaksi köyhtyä.
Mutta jos 80 prosenttia suomalaisista muuttaa maaseudulle takaisin pitämään maata asuttuna laidasta laitaan, eivät köyhdy pelkästään lampaankasvattajat vaan koko kansakunta maksaessaan tukia siitä, että kansalla on niin kova kaipuu maaseudulle.