Japanilaisessa taiteessa on kolme tasoa: viileä, lakastunut ja nahistunut. Viileä, ”hie”, on aloittelijan taso. Vanha rouva tietää sen tavoitteet: loisto ja voima. Valinnat perustuvat hyvään muototajuun. Runoilija Hitorigoto kirjoittaa esseessään ”Yksinpuhelua” : ”Mikään ei ylitä kauneudessa jäätä.” Toi-sessa runossa kuvataan alkutalven alakuloa; ”se ei ole minkään värinen”.
Lakastunut, ”kare”, on astetta korkeampi kauneuden muoto. Lakastuneessa tasossa ihastellaan ilmassa varisevia lehtiä syksyisessä tihkusateessa. Artisti AroSuoHaukka ylistää ikivanhaa tankaa: ”Katso syysiltojen hetkiä, kun kuu ruovikon yllä käy yhä surullisemmaksi”.
Nahistuneen kauneus, yase, on japilaisen estetiikan ylin taso: Lumi vaaran rinteillä, puut keskitalvella. Pakkasen nahistama, tumma omena. Se huojuu tuulessa ja sinnittelee vanhassa omenapuussa. Hovirunoilija Teika kirjoitti vanhalla marraskuuta tarkoittavalla sanalla kannatsuki: ”Kuukausi, jolloin Jumaluudet eivät ole läsnä.”
Kuuran kietomat maisemat ovat marraskuulla totta koillismaallakin. Huurre heinäsuolla ei sula pois enää päivälläkään. Lampi on riitteessä ja usva sen yllä vahvistaa valkoisen vaikutelmaa. Talvisumu sekoittuu nopeasti hämärtyvään iltaan. Marraskuun melankoliaa.
Aamulla ahtaajat ovat lakossa ja lapin ukko päivittelee lemmikkien suurta ruokalaskua. Ikkunan takana tiaisten korvia kuumottaa. Närhi ei välitä lapin ukon jorinoista. Ulos astuessaan lapin ukko on sen reviirillä. Eikä se aio kuunnella kielteistä kustannuslaskentaa markillaan.
Kota-silta on vaarallinen. Ranskalainen oli vähällä horjahtaa. Kemijärveläinen holahtikin läpi sillan. Hyvä ettei alisiin asti. Some huutaa: ”Vietä oravan päivää!” Samaan aikaan lapin ukko kamppailee ullakolle asettuneen oravan kanssa hirsiseinän talvitilkkeistä. Lampaannahka suikaleet sinkoilevat kirpeässä pakkassäässä. Sadattelu tahdittaa taistelua. Kumpikaan ei häviä, saati voita.
Vanhan rouvan käpäliä palelee. Lumen pelko saa sen hakeutumaan matkailusivustoille. Ruuti on lähtenyt isän kanssa Petroskoihin. Nyt jo Arizonassa. Pekalla on kotona kissanpäivät. Lapin ukko haahuilee Helsingissä Bio Rexin lähettyvillä. Artisti AroSuoHaukka soittaa huilua lappilaisen runoilijan kanssa Haukiputaalla. Antero on Ruotsin puolella. Kalakaverit haukkuu Anteroa lihavaksi. Antero ei pane pahakseen poikien panettelua. Sille on tärkeämpää tuoreet harjukset ja ruotsalaisten ys-tävällisyys.
Antero vaeltelee jokirantojen kahisevissa rantaruovikoissa, kaamokseen kumartuvan alkusyksyn hämärissä. Kalareissulla toiset kuihtuvat, Antero kasvaa ja kokoistaa. Sen tuuhea tukka kiiltelee myöhäissyksyn kuulakkaassa valossa. Se on länsirannikon komein kolli.
Vanharouva ihmettelee erauspoikien vitkastelua vetäytyä talvipesiin. Ulkona sataa vitiä. Sade loppuu yhtä nopeasti kuin alkoikin. Vanharouva kiipeää yöjunaan. Huomenna se on jo kesälomilla Espanjassa. Se rakastaa appelsiinpuu aukiota Marbellan vanhassa kaupungissa. Lämpimässä illassa soi flamenco. Yö on yhtä tumma kuin kotona. Tähtikartta taivaalla on kuitenkin erilainen.