Vietin Tshavanga-kylässä pari lomapäivää elokuussa. Kylä sijaitsee Kuolan niemimaan eteläosassa Vienanmeren rannalla. Kylässä asuu vakituisesti noin 80 asukasta. Kesäisin kesäasukkaat tuplaavat väkimäärän.
Kylään kulkee tie, tai oikeammin väylä. Lähimpään Kuzomen´-kylään ajoimme maasturilla eli UAZ Patriotilla. Kuzomenissa vaihdoimme moskovalaisvalmisteiseen, noin neljäkymmentä vuotta vanhaan ZIL-kuorma-autoon. Se oli henkilöiden kuljetukseen varsin sopiva: takaosassa saimme istua (pomppia) keinonahkapenkeillä. Jos asiaa tulisi, kuljettajan saisi pysähtymään punaista nappia painamalla.
Tiemme (väylämme) kulki yli jokien ja kallioiden. Se näytti parhaimmillaan mökkitieltä tai metsäkoneen kulkureitiltä. Tällä reissulla opin tuntemaan venäläisen sanonnan: ”Jos ei ole tietä, on suunta”. ZIL toi meidät Tshavangaan hitaasti, mutta varmasti: 50 kilometrin matka taittui kolmessa tunnissa.
Kylässä on majatalo, jossa majoittuu yleensä kalastusmatkailijoita. Majatalo tarkoittaa tässä tapauksessa taloa, jossa on kaksi isoa makuuhuonetta useine sänkyineen, olohuone, keittiö ja wc sekä suihku. Pääsimme myös pihasaunaan. Hintaan ei sisältynyt aamiaista eikä muitakaan aterioita, joten olimme ottaneet mukaan eväitä.
Eväät eivät tuntuneet riittävän, joten tiedustelimme majatalon (ja koko kylän) isännältä elintarvikkeiden ostomahdollisuuksia. Hän neuvoi meille tien kylän kaupalle.
Kaupassa meitä tuli jututtamaan paikallinen juoppo. Hän teki alkoholiostoksia. Miehellä oli päässään cowboy-hattu ja aurinkolasit, olihan aurinkoinen päivä. Ensin hän nakkeli meille ulkomaalaisille niskojaan ja kyseli ”Why you are here?” murtaen englanniksi. Jututin häntä ystävällisesti. Vastasin, että olemme tulleet tänne heidän kauniiseen kyläänsä lomailemaan pariksi päiväksi. Cowboyn muukalaisviha ja epäluuloisuus sulivat. Hän ei enää nakellut niskojaan, eikä pitänyt meitä ylimielisinä ulkomaalaisina agentteina. Hän jutteli (nyt jo venäjäksi) ja kysyi, mistä olen. Vastasin, että Suomesta. Myyjätär antoi miehelle hänen ostamansa olutpullot ja mies naureskeli mennessään: ”Meillä on kauniita naisia, mutta on niitä Suomessakin.”
Cowboy ehti tulla takaisin alkoholiostoksille (minun ja seuralaisteni ostokset kestivät melko kauan, koska ne sisälsivät muutakin kuin kaljaa). Kuin kansojen ystävyyden ja yhteistyön kunniaksi hän tilasi myyjättäreltä vitriinistä pullollisen Finka-vodkaa. Vaikka sana ”finka” viittaa suomalaiseen naiseen (tai puukkoon), kyseinen vodka ei ole suomalaista. Kazakstanilainen alkoholifirma vain markkinoi tuotettaan poroilla ja vaaleatukkaisella naisella.
Mutta piru vieköön, Cowboyltä puuttui loppusummasta 80 ruplaa. Myyjätär veti pullon takaisin vitriiniin niin nopeasti, etten ehtinyt edes harkita puuttuvan osan lainaamista. Cowboy hymyili minulle mennessään ulos ja sanoi: ”I find money”. Sinä päivänä en enää nähnyt häntä. Mutta seuraavana päivänä laivamme lähtiessä Cowboy tuli satamaan (laiturille) vielä moikkaamaan meitä. Hän esitteli itsensä Andreiksi.