Kesäkuu tuli, ja niin tuli vihreä luonto, raikkaat sateet ja kimmeltävät järvetkin. Kevään myötä sekä ihmiset että luonto heräävät henkiin. Kadut täyttyvät puheen sorinasta ja hymyilevistä kasvoista, järvien rannat saavat koristusta värikkäästä uimapukukansasta.
Kevään ensimmäisenä lämpimän aurinkoisena päivinä lähdin tallustelemaan metsään pitkän talven jälkeen. Sillä sekunnilla, kun astuin pois katujen vilskeestä ja bensan katkuisesta kaupunki-ilmasta, stressini väistyi syvän hengityksen ja rauhan tunteen tieltä. Olin unohtanut, miten luonto voikaan minuun vaikuttaa, vaikka sen merkityksestä usein puhunkin.
Luonto on se asia, mitä rakkaiden ihmisten lisäksi Kuusamosta kaipaan. Koti luonnon keskellä, järven rannalla, on varmasti vaikuttanut siihen, millaiseksi olen kasvanut. Kuusamon kodin läheinen lenkkipolku turkoosine lampineen, suopursun tuoksuineen ja kymmenine vihreän sävyineen on kokemus, joka saa haukkomaan henkeä kerta toisensa jälkeen.
Ennen vanhaan töitä paiskittiin suurilta osin ulkoilmassa. Ehkä se on yksi syy, miksi jaksamista riitti kellon ympäri. Toisin on nykyään, kun ajelemme autolla työpaikalle, kouluun ja harrastuspaikkoihin: ulkoilmassa ja luonnossa vietetty aika on hyvin vähäistä. Sisätiloissa olemme myös jatkuvasti viestitulvan tavoitettavissa, puhelinyhteyden päässä ja sosiaalisen median äärellä. Aivot eivät saa lepoaikaa.
Se tunne, kun tuona kauniina kevätpäivänä astelin metsään mukanani vain kotiavain, oli niin mahtava, ettei sitä voi liiaksi hehkuttaa. Mieleni teki vain hymyillä, katsella kevääseen heränneitä sammaleita ja varpuja sekä puitten katveesta siintävää kevätauringon valoa. Tunsin oloni rauhallisemmaksi kuin aikoihin.
Juoksuharrastuksen sekä työmatkapyöräilyn ansiosta vietän runsaasti aikaa ulkoilmassa, mutta luontoon varta vasten lähteminen on aivan toinen asia. Ei kiireen tuntua ja liikennettä ympärillä. Vain minä, luonnon kauneus ja ajatukseni. Tuon pienen retken jälkeen koko loppupäiväni tuntui levollisen onnelliselta.
Jos on koko ikänsä asunut kaupungissa, ei välttämättä osaa kaivata luontokokemuksia. Voin kuitenkin väittää, että vaikutukset ovat positiiviset, jos avoimin mielin kokeilee. Monet kaupunkilaiskaverini ihmettelevät naurahtaen, kun kerron, että teininä meillä päin vietettiin kavereiden kanssa aikaa metsässä samoillen.
Luontoharrastus on loistava tapa lievittää stressiä yksin, mutta myös lähentää ihmissuhteita ja lisätä ryhmähenkeä yhdessä. Metsän alkeellisissa oloissa selviytyessä ehtii pohtia syvällisesti itseään ja kanssaihmisiä. En varmaankaan ole ainoa, jonka mielestä metsän keskellä tuntee nykyajalle harvinaista rauhaa. Tutkimustenkin mukaan jo viisi minuuttia metsässä vaikuttaa positiivisesti mielialaan.
Saamme olla kiitollisia, että Suomessa on vielä laajalti koskematonta luontoa sekä tarkoin suojeltuja luontoalueita. Paras tapa ymmärtää luonnon arvokkuus on viettää aikaa siellä. Viisi minuuttia, vaikka heti herättyäsi, ja päiväsi saa poikkeuksellisen seesteisen alun.