Kesälomalla lähden pois Murmanskista, kuten yleensä kaikki muutkin murmanskilaiset. Minä lähdin Suomeen, varsinaiseen kotiin. Lensin ensin Murmanskista Pietariin.
Kanssani lensi murmanskilainen kaverini Anna. Kohteenamme oli Hämeenlinnan Guns n´ Roses-bändin konsertti. Olimme Pietarissa aikaisin perjantaiaamuna ja kuluttaisimme koko päivän suurkaupungissa. Illalla myöhään lähtisimme pietarilaisfirman yöbussilla kohti konserttia kera venäläisen rokkiväen.
Päivä kului mukavasti Pietarissa. Anna tiesi legendaarisen rokkikaupan keskustassa. Sen jälkeen vaihdoimme tyyliä ja menimme Venäläiseen museoon ihastelemaan taideklassikoita. Repin, Aivazovski ja muut taiteilijat osaavat yllättää yhä uudestaan. Ja saimme tapettua aikaa monta tuntia.
Istuimme myös pietarilaisissa kahviloissa, koetimme levähtää suurkaupungin vilinässä. Mutta väsymys ei antanut rauhaa. Päätimme mennä elokuviin, mihin tahansa leffaan. Mielellään tylsään ja mahdollisimman pitkään elokuvaan, jotta ehtisimme nukkua kunnon päiväunet. Olimmehan heränneet jo kukonlaulun aikaan ja edessä olisi yö rokkibussissa. Nukuin kuin tukki pimeässä elokuvasalissa, kun muut katsoivat animaatiota.
Ilta alkoi jo pimetä ja oli aika suunnata pietarilaisfirman kyytiä kohti. Puolen yön aikaan rokkibussi täyttyi venäläisistä Guns n´ Roses-faneista. Minä olin ainoa suomalainen ja ei-venäläinen tässä bussissa. Linja-auto oli tupaten täynnä ja haaveet haihtuivat reilusta jalkatilasta sekä yöunista. Pääsimme sentään Annan kanssa vierekkäisille paikoille takapenkille.
Viereeni istui pariskunta. Iloisella miehellä oli litran Beherovka-pullo. Hän tarjosi tsekkiviinaa meillekin. ”Ei kiitos, ehkä myöhemmin”, vastasimme. Bussi lähti Pietarista kohti Hämeenlinnaa ja nukuimme jotenkuten. Pariskunta jutteli keskenään maltillisella äänenvoimakkuudella. Pian hekin hiljenivät ja nukahtivat.
Sitten heräsin outoon ääneen. Vierestäni kuului puplauttelua ja yökkimistä. Sammunut Beherovka-mies oksensi itsensä päälle, paidan rinnuksilleen. Siis heräämättä lainkaan oksenteluunsa. Onneksi yrjöä ei tullut minun päälleni. Minä vanhana ensiapukurssilaisena katsoin, ettei ihmispolo tukehdu oksennukseensa. Ei hätää: hän kuin vaistomaisesti kumartui syleilemään kalja-keissiään. Tosin hieman oksentaen juomapakettinsa päälle. Minun kävi miestä ja hänen tyttökaveriaan sääliksi. Ei liene häävi konserttireissu tulossa, jos pää ja maha ovat noin sekaisin.
Anna ja minä saimme paikat etupenkistä. Loppuyö meni hyvin, ilman yrjöä ja kommelluksia. Saavuimme lauantaiaamuna Hämeenlinnaan. Aurinko paistoi. Pääsimme suihkuun ja lepäämään Suomen-kotiini, joka ei ole kovin kaukana Hämeenlinnasta. Illalla menimme konserttiin, joka alkoi laululla: Tervetuloa viidakkoon. Se kertoo mielestäni matkastamme ja suurkaupungin vilinästä. Meillä oli takanamme matka läpi varsinaisen viidakon. Mutta selvisimme ja loma sai alkaa.
Sari Pöyhönen