Säästäväisyys kuuluu kuusamolaiseen taiteenperinteeseen. Sukanvarresta täytyy löytyä muutakin kuin oma nilkka. Suvussa kulkeva tarina kertoo sukulaisesta, joka kotona kuunteli jumalanpalveluksesta pelkän saarnan säästääkseen patteria. Liturgia oli kuulemma joka viikko sama, eikä siihen kannattanut virtaa käyttää. Hänellä oli myös pistämätön säästövinkki: Kun lippaaseen laittaa rahaa, eikä ota sitä sieltä koskaan pois, niin säästöt karttuvat.
Ajatus on selkeä, mutta maailma on eri mieltä. Kun inflaatio ottaa kaverikseen ajan, niin se nakertaa hiirenä säästöjä, eikä lippaassa ei ole pian enää kuin tupsu paperia ja läjä kolikoita, joilla ei saa ABC:lta edes kahvikupillista. Huomasin asian jouluna kotona käydessäni. Kirjahyllystä löytyi vahingossa vaihtamatta jääneet 300 markkaa kolmena sileänä setelinä. Summa näytti isolta. Entisaikaan 300 markalla ajoi linja-autolla Ouluun, osti housut, söi ravintolassa ja pääsi vielä kotiinkin. Nyt seteleistä oli voima pois.
Raha ei jätä ketään kylmäksi. Joka toisin väittää, ei puhu totta. Vain harvalla sitä on riittävästi, vaikka kaikkea muuta olisikin: eukko, kevään pitenevät päivät, kunnolla luistava suksi, katsastettu auto ja riittävästi kaatolupia. Rahaa voisi olla itse kelläkin aina vähän lisää.
Jokainen meistä tienaa omasta mielestään muutaman satasen liian vähän. Tuskailemme, laskemme euroja ja teemme kipeitä valintoja. Presidentti vai Saludo? Mersu vai Skoda? Uusi vai käytetty? Kokoliha vai jauheliha?
Raha menee tunteisiin. Rahasta riidellään, siitä ollaan kateellisia ja sitä himoitaan. Kun kotona annettin kolikko kouransilmään, niin alkoi kuumottaa. Säästäisikö vai törsäisikö? Äläkä laita sitten turhuuteen, kuului Päätalon Herkon hengessä annettu evästys.
Turha toivo. Isän sanassa rahan antamisen jälkeen ”Tunturi-pyörä lähti keula pystyssä kylää kohti”. Mutta toisin kuin minusta ehkä ajateltiin, olen aina ollut rahankäyttäjänä melko keskinkertainen. En suurin tuhlari, mutta en myöskään umpipihi. Törsäsin vanhempien antamia rahoja smurffilimsaan, vakioveikkaukseen (rikkauksista haaveillen), sipseihin ja sen semmoiseen. Mutta pistin rahaa aina myös vähän sivuun. Sama nytkin. Törsään välillä syömiseen, urheiluun ja matkustamiseen, mutta en aivan kaikkea, jos tulee yllättävää kulunkia.
Kunnollinen kuusamolainen säästää läpi elämänsä kaikesta ja on rikkaimmillaan kuolinaamuna. Hän lähtee maailmasta hymy huulillaan tietoisena pankkitilin hyvästä yleistilanteesta. Ennen kuin kalmisto kylmenee, perikunta tulee ja iskee näppinsä.