Vanharouva on jo aikoja sitten hypännyt pois oravanpyörästä. Toisen huostaanottonsa jälkeen se oli löytänyt artisti isäpuolensa, joka on kiinnostunut ehdottomasti enempi oravasta kuin pyörästä. Lapin ukolle oravanpyörästä tulee mieleen oravien pakkosiirrot Kuusamon puolelle. Oravan poikaset oli ensin houkuteltu suureen saaviin, jossa ne kuljetetttiin pakettiautolla Lohirannan kautta Kuusamon puolelle. Ilmasto on siellä suopeampi ja Kuusamon monet perinnekylät metsälaikkuineen "kantavat" suuremmat oravapoikueet kuin piskuinen peräposio.
Anteroa kiinnostaa oravaa enempi Tauno ja Rasmus. Tosin se ei usko Rasmuksen lentäneen joutsenella ja sen kuuluisuuskin on kyseenalaista. Anteroa oli kalareissulla lähestynyt vaalea kaunotar. "Prinsessa", oli isä sanonut. Antero oli häkeltyneenä paennut asunto-auton alle. Myöhemmin kotona Pellossa se oli tavoistaan poiketen lähtenyt heti paluunsa jälkeen kylille tappelemaan. Kalareissulla koettu nöyryytys pakotti sen lähtemään kompensaatioon. Kylille uhoaminen tasapainotti sen kalareissulla kokemaa hämmennyksen tilaa.
Ruuti on hulluna oravan nahkaan. Sen keimaileva luonne pääsee oikeuksiinsa, kun se kuvailee vanhalle rouvalle pyytämiensä oravannahoista tehtyjä bikineitä. Vanharouva haluaa kuulla myös uusimmat tuulet oravannahkaliiveistä, "niissähän voisi käyttää molemminpuoleisiä heijastinnauhoja", se sanoo. Ruutikin innostuu, vaikka sen mielestä se olisi mautonta ja edustaisi maalaisten makua. Ruuti on mamu. Sen tulo Suomeen oli ihanaa. Isä haki sen kotiin Romaniasta. Se oli joutunut kadulle jo pentuna ja elämä oli ollut kurjaa. Meni useita aikoja, ennen kuin se oppi jälleen luottamaan muihin ja nostamaan itsetuntoaan. Vanharouva on sen eräänlainen kohtalotoveri, vaikkakin kotimainen, ja sielunkumppani. Ulkoinen habitus on kuitenkin täysin eri maata: vanha rouva on maanläheinen ja kokemukseen luottava, tilaa laajasti haltuun ottava, massiivinen ja emäntä - henkinen. Ruuti on hoikka Snobi, se rakastaa rentoa citylife - tyyliä ja biletystä, niin kaupungissa kuin maallakin. Jopa erämaassa, jos vain saa olla isän lähellä.
Pekka puolestaan vihaa oravia ja pyöriä. Se hiipii aamuhämärissä Rovaniemellä ruokinta paikoille. Oravat heräävät auringon nousuun, Pekka vähän aikaisemmin. Sillä on etulyönti asema ja se jaksaa odottaa. Ne tulevat kaamosaikaankin varastamaan lintujen talviruokintaa. Oravien ahmiessa seniorien rahat katoavat kuin tuhka tuuleen ja se on Pekalle liikaa. Väijytysten jälkeen usein oravista jää jäljelle vain hännät. Kun Pekalla on univaikeuksia, se laskee oravannahkoja ja vaipuu uneen.
Maalarikin rallatteli aikoinaan oravanpyörässä. Kun vauhti pyörässä kiihtyi eikä se enää ollut omassa hallinnassa, maalari pisti pensselin rattaisiin. "Vähempikin riittää", se sanoi ja lähti samoilemaan marjamaille. Metsästä tuli sen toinen koti. Se oli lapsuudesta tuttua. Luonnon kiertokulku. Se muistaa kevään sulamisvesien purostot pelloilla ja metsien reunoilla. "Vesi tekee maisemasta paratiisin", se kirjoitti kansakoulun ensimmäisellä ja sitä mieltä se on vieläkin. Se miettii eriarvoisuutta ja muistaa, että harvoin hurmio kasvaa hakkuumailla. Ei nytkään. Se hulmahti yllättäen kapean suon karpalomättäällä. Toisin kuin puolukkaa, karpaloa löytää vain etsimällä. Se on helmi. Helpottaa, jos tuntee vedenkiertoa luonnossa ja sen muokkaamia sammaleita. Maalari hurmaantuu taas viipyvän syksyn tunnelmista, kun hiipuvan ruskan hienovireiset sävyt kietoutuvat pelkistettyyn maisemaan. Hiljaisuudessa on läsnä vielä ohut viiva kesän loppua, enempi kuitenkin lähestyvää alkutalvea ja ensilunta.