Syyskuun alussa hyppäsin junaan Vainikkalan asemalla. Parikymmentä minuuttia myöhemmin astuin asemalaiturille Viipurissa, Venäjällä.
Viime vuonna samoihin aikoihin ajelimme autolla Nuijamaan ylityspaikan kautta samaan kaupunkiin. Ei meinannut mennä päähän, että raja-asemalta viipurilaisen hotellin pihalle oli matkaa reilut 34 kilometriä.
Itänaapuri on tosi lähellä, mutta monien mielikuvissa se on kuin toiselta planeetalta.
Pietarilaisen kattoterassiravintolan lounaalla syyskuun ensimmäisenä lauantaina katselimme kaverin kanssa Iisakinkirkon komeaa kultaista kupolia ja mietittiin, että jos maiden välinen omituinen viisumiviidakko edes hitusen helpottuisi, rajalla olisi tungosta niin Nuijamaalla kuin Kortesalmellakin.
Kortesalmellakin - väitän - siitäkin huolimatta, että tiestö edelleen on heikossa kunnossa verrattuna Kannaksen teihin.
Yhtenä pullonkaulana Kuusamon korkeudella huonojen teiden ohella on ollut ainakin sen ajan, mitä olen Kuusamossa asunut, selkeä asennevamma idän suuntaan.
Ennen vuosikymmenen 80-90 vaihdetta suurimpana syynä oli itänaapurin valtiomuoto. Kommunistihallinto oli tehokas ase tuottamaan Suomen puolella antipatiaa kaikenlaiseen yhteistyöhön rajan yli.
Siitä huolimatta vikkelimmät kapitalistitkin muualla päin Suomea olivat valmiita yhteistyöhön. Monet menestyivätkin.
Kuusamossa 70-luvulla Pääjärven työmaan aikana olisi ollut mahdollista yrittää yhteyksien luomista rajan yli. Sen puolesta puhujat toivotettiin muun muassa joissakin valtuustokeskusteluissa selkein sanakääntein Siperiaan.
Vaikka ajat ovat muuttuneet, edelleen yhteyksiä itärajan taakse rakentavat saavat ainakin verhotusti kuulla vihjailuja vääristä kavereista. Vanhat vammat istuvat lujassa ja osa meistä näyttää edelleen uskovan, että rajan takaa ollaan väkisin tulossa vaihtamaan yhteiskuntajärjestelmäämme. Siitä huolimatta, että se on vaihtunut jo rajan takanakin.
Näissä myrskyissä vuosikausia työtä tehneille nostan hattua korkealle. Saapungin Pauli etunenässä on tehnyt työtä, josta on varmasti saanut kuulla monenlaista palautetta. Toinen pioneeri on ollut Kämäräisen Jokke, joka jo 90-luvulla oivalsi idässä avautuvat mahdollisuudet.
On tietysti totta, että rajan ylityksistä on tehty joskus vaikeaa. Kulttuurierojakin on ja niiden vuoksi sattuu joskus naurettavia, joskus suututtavia törmäyksiä.
Näiden pulmien paisuttelu ei johda mihinkään. Eivätkä pulmat koskaan häivy sillä, että ruvetaan istumaan omassa nurkassa ja murjottamaan "mitä se hyvejää" hokien.
Pullonkaulat eivät poistu ongelmia kotona toistellen, vaan käymällä härkää sarvista eli menemällä paikkoihin, missä asioista päätetään ja keskustelemalla.
Ei rajan takana ole sen kummempia ihmisiä kuin tällä meidän puolellakaan. Kuusamossa on saatu jo sen verran kokemuksia ja tuttavia rajan toiselta puolelta, että niitäkin on käytettävä ongelmien oikomisyrityksiin.
Lopuksi vielä kysymys: milloin Venäjän suurlähettiläs on vieraillut Kuusamossa? Kiinan suurlähettilään olen tavannut Kuusamossa kaksikin kertaa, USA:nkin ainakin kerran. Venäläisen lähettilään vierailusta en muista koskaan kuulleeni. Ehkä on yksityisesti käväissyt, mutta niitä ei nyt lasketa.