Siivosin pari kuukautta sitten vaatekaapistani pois pitkään käyttämättä olleet tai minulle huonosti sopivat vaatteet ja latasin ne Zadaa-kirpputorisovellukseen. Napsin vaatteista kuvia eri kuvakulmista ja kirjoittelin ylös niiden mitta- ja kuntotietoja. Eräässä täytettävässä kentässä kysyttiin tuotteen materiaalia. Huomasin, että se oli kaikissa vaatteissani vähintäänkin osittain jokin muovi, esimerkiksi akvaarioissakin käytetty akryyli.
Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on ollut näkyvästi esillä Muoviton maaliskuu -kampanja. Sen yli 3500 osallistujaa pyrkivät tekemään muovin ympäristöä tuhoavia vaikutuksia tunnetuiksi kokeilemalla kuukauden ajan, millaista on elää ilman kertakäyttöistä muovia - siis esimerkiksi ilman kaupan kertakäyttöisiä hedelmäpusseja ja muovipulloihin pakattuja käsisaippuoita.
Vaikka en oikeastaan edes harkinnut kampanjaan osallistumista, olen sen myötä kuin huomaamattani alkanut kiinnittää aiempaa enemmän huomiota muovin määrään arjessani. Voin nimittäin paljastaa, ettei liikuta mittaluokissa, joiden havaitsemiseen tarvittaisiin minkäänlaista lasernäköä.
Aamuisin, heti sängystä noustuani, sammutan ensin muovikuorisen herätyskelloni viidettä minuuttia rääkyvän radiolähetyksen. Sen jälkeen harjaan hampaani ja hiukseni muoviharjalla ja lusikoin aamupalapuurooni marjoja muovirasiasta. Vedän päälleni muovitakin ja kävelen kouluun selailemaan muovilla päällystettyjä kirjojani. Viimeisenä ennen nukkumaanmenoa pesen kasvoiltani päivän rasitukset ja muoviputkiloista holvattujen kemikaalicocktailien rippeet.
Maailman vesistöihin kerääntyvä muovi on eräs aikamme suurimmista ympäristöongelmista. Jos kehityskulku jatkuu nykyisenlaisena, lopulta silminnäkymättömän pieniksi murusiksi hapertuvia öljyjalosteita on valtamerissä vuoteen 2050 mennessä enemmän kuin kaloja. Se on ihan älyttömän paljon.
Ylen nettisivuilla 7.2.2016 julkaistun ”Maailman merissä pyörii miljoonia tonneja muovijätettä - keksijät taistelevat jättiongelmaa vastaan” -artikkelin mukaan noin 60 prosenttia merten muoviroskasta kipataan jokiin ja meriin Kaakkois-Aasiassa. Siellä pienet, esimerkiksi shampoota tai pikakahvia sisältävät, annospakkaukset ovat suosiossa - Nestlén kaltaiset maailmanlaajuiset suuryritykset kun paketoivat köyhiä kuluttajia varten ympäristötuhot palaksi luksusta.
Minusta monet some-kampanjat ovat jyrkkyydessään vähän ahdistavia. Vaikka onkin tosi siistiä, että joku saa koko vuoden sekajätteensä mahtumaan pieneen lasipurkkiin, aiheuttavat sankaritarinat minussa lähinnä turhautumisen tunteita. Eikä, taas unohdin kangaskassin kotiin!
Jos Muoviton maaliskuu kuitenkin saa oman ostamisen tarkkailun jäämään osaksi edes muutaman ihmisen arkea, on kampanja varmaankin onnistunut tehtävässään. Sitä paitsi, vaikka emme ikinä pystyisi elämään ilman muovia, jokainen ostamatta jätetty muovipussi ja polyesterikaapu on kalanmentävä aukko jätepyörteessä.