Vuoden alussa tein UVL: n. Tiedättehän, uuden vuoden lupauksen. Näitä nykypäivän lyhennyksiä: UMK (uuden musiikin kilpailu), KVG (kato vaikka googlesta), OMG (Oh my God) ja LIT. Sitä en nyt sitten tiedäkään - tai muista - vaikka se on minulle kuulemma moneen kertaan selitetty. Toivottavasti ei mitään mahdottoman kauheaa.
Päätin jättää konditionaalin elämästäni. Tästä eteenpäin ei enää sanaa pitäisi, vaan pitää. Tammikuun ensimmäisenä aamuna nousin ylös ja menin vessaan. Siellä oli edelleen vastassa se sama likainen lavuaari, joka siellä oli ollut jo jonkin aikaa ja josta olin ajatellut, että tuokin pitäisi pestä. Hain luutun ja pyyhkäisin sen puhtaaksi. Myös peilissä oli jotakin töhnää, joten putsasin sen siinä samalla. Kaikki tuo oli tehty hetkessä eikä minulla tarvinnut enää miettiä asiaa.
Pitkin päivää tein pikkuhiljaa asioita, joita olin miettinyt aivan samaan tapaan ”tuokin pitäisi”. Lähellekään kaikkea en saanut valmiiksi, mutta aloitin aina kun sellainen sattui kohdalle. Nyt voin hyvällä omatunnolla sanoa, että asia on työn alla.
Konditionaali on läheistä sukua sitkulle ja mutkulle. Joka ei enää muista näiden vuosien takaisten huippusuosittujen käsitteiden suomennoksia, ovat ne yksinkertaisesti sitten kun ja mutta kun. Ne myös ovat mielen antamia aseita, joilla väistellä tekemättömiä asioita. ”Kyllähän minä tuonkin tekisin (huom. konditionaali), mutta kun…” Tällä tavalla asiaa voi väistellä, sillä aina löytyy jokin (teko)syy, jonka perusteella tekemättömän asian voi siirtää syrjään. ”Minä tuonkin teen, sitten kun…” puolestaan työntää tekemättömän asian tuonnemmaksi. Aina löytyy jotakin tärkeämpää, joka on hoidettava ensin.
Konditionaali on ilmeisesti nähty jollakin tapaa myös kohteliaisuuden osoituksena. Pyytäessäsi jotakin kohteliaisuuskouluttajan mukaan on hyvätapaista verhoilla kysymyksesi muotoon ”olisitko ystävällinen ja…” Jos kysymystä kaivaa pikkuisen syvemmältä, nähdäkseni se pitää sisällään kysyttävältä osapuolelta mahdollisuuden kieltäytyä tehtävästä. Tämän hetkisellä ajatusmallilla en kyllä näe juurikaan eroa, vaikka kysytkin ”oletko ystävällinen ja…” Aivan yhtä lailla kysyttävä osapuoli voi tehtävästä kieltäytyä, jos hänellä ei juuri sillä hetkellä ole siihen aikaa taikka resursseja, eikä sen pitäisi jäädä hiertämään kenenkään välejä, jos ne ovat muuten asialliset.
Vielä tehokkaamman aseen mielelleen saa, kun käyttää sanan ”pitää” sijasta sanaa ”saa”. Sanaan ”pitää” sisältyy automaattisesti oletus, että tehtävä on vastenmielinen. Joskus on ihan älyttömän työlästä saada itsensä talosta ulos. Vaikka jokainen tietää kuinka ulkoilu ja raitis ilma tekevät hyvää, keksii sisällä kaikkea tärkeämpää tekemistä sillä hetkellä, kun kengät pitäisi (huomaathan nyt?) laittaa jalkaan ja lähteä. Jos sen sijaan olet maannut viikon flunssan kourissa tunkkaisena sängyn pohjalla, ei ulos lähteminen enää olekaan niin työlästä. Sen sijaan sinä menet sinne ja nautit mahdollisuudestasi päästä ulos ja haistella raitista ilmaa. Sinä saat lähteä ulos ja miten hyvää se sinulle tekeekään!
Eipä sillä. Tässä elämme helmikuun viimeisiä päiviä ja tänä aamuna vessassa oli vastassani lavuaari, jossa oli hammastahnan jättämiä jälkiä. Muistin, että on kirjoitusvuoroni. Pesin lavuaarin. Asioissa on vielä opettelemista. Onneksi tähänkin on annettu hyviä viisauksia. Hiljaa hyvä tulee. Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty. Ja luojan kiitos lehdissä on alettu kirjoittaa, että talossa eletty elämä saa näkyä. Kari Hotakainenkinhan sanoi sillä vakavalla naamalla, että kenelläkään ei oikeasti ole sisustuslehtien olohuoneita. Ei pidä olla huolissaan!