Kolumni

Ko­lum­ni: Palasin Ve­nä­jäl­tä Suomeen seit­se­män vuoden jälkeen – koin kult­tuu­ri­sho­kin di­gi­ta­li­saa­tios­ta ja il­mai­sis­ta äm­pä­reis­tä

Olen nyt asunut yli kuukauden Suomessa sen jälkeen, kun muutin takaisin Venäjältä, Murmanskista. Monet kysyvät, että tuliko kulttuurishokki. Olinhan viettänyt yli seitsemän vuotta poissa synnyinmaastani.

En koe kovaa kulttuurishokkia, koska olen seurannut Suomea ja tapahtumia netin kautta. Verkkomaailma nimittäin toimii myös Murmanskissa, enkä elänyt siellä ihan umpiossa. Aina lomalla Suomi-ikävissäni kävin vain Suomessa, ellei paria pientä rantalomaa ja Ruotsin reissua lasketa.

Jotain silti muuttui seitsemässä vuodessa. En tajua kaikkia suomalaisia puheenparsia ja hokemia. Ne ilmeisesti on noukittu television uusista sketsiohjelmista. Lisäksi törmään ilmainen ämpäri –ilmiöön. Näemmä asiakkaita kauppaan ja kannattajia politiikkaan saa jakamalla ämpäreitä. Seitsemän vuotta sitten ämpäri oli tarpeellinen kotitaloustavara, nyt se on kasvanut ilmiöksi ja sisäänheittotuotteeksi.

Jossain vaiheessa Suomeen ilmestyi kahdenlaisia postilaatikoita: oransseja ja sinisiä. Ja postipakettien säilytyslokeroita. Kun taas puhelinkopit katosivat katukuvasta. Tosin puhelinkopit olivat hävinneet jo aiemmin.

Suomi digitalisoituu. Ennen poismuuttoani toki oli jo ihan arkipäivää maksaa laskut nettipankissa ja sopia asioista sähköpostilla. Nyt huomaan käyttäväni myös chat-palveluja. Voin uusia reseptini ja hoitaa asioita verkossa tai puhelimitse ilman turhia tapaamisia.

Venäjän digitalisaatio tulee Suomea jäljessä. Nettipankki on olemassa ja jotkut asiakkaat käyttävät sitä. Silti suuri osa palveluista tapahtuu kasvotusten ja käymällä toimipisteessä. Vuokra maksetaan usein käteisellä tapaamalla vuokranantaja kuukausittain. Bussilippu pitää Murmanskissa ostaa linja-autosta rahastajalta käteisellä. Mutta sielläkin on siirrytty kuukausikorttiin, jota vilautetaan rahastajan leimauslaitteelle. Uskoakseni jossain vaiheessa rahastajan työt Murmanskissakin loppuvat, ja matkustaja aktivoi kuukausikorttinsa seinään kiinnitetyllä koneella. Helsingissä metrolippu pitää ostaa automaatista, ja voi maksaa kortilla tai kännykällä. Kaukomatkojen liput ostetaan kätevästi webistä.

Digitalisaatiossa näkyy myös huonoja puolia. Kohtaamiset rahastajien kanssa vähenevät ja myönnän nauttineeni heidän elämänsä tarkkailusta. Joskus rahastajamummolla oli naama nutturalla ja selkeästi huono päivä. Joskus hän otti kasvattajan ja moraalinvartijan roolin kertoessaan käyttäytymissääntöjä matkustajille, etenkin nuorille: ”Antakaa, nuori mies, istumapaikka vanhukselle!” Pari kertaa kuulin rahastajan hyräilevän ja hän hymyili. Veikkaan naisen juuri rakastuneen johonkuhun ihanaan. Minulle on lausuttu runo ja laulettu laulu Murmanskin paikallisliikenteessä. Ihan livenä, eikä kukaan seurannut silloin somea.

Suomen hintataso järkyttää Venäjän edullisuuden jälkeen. Metrolippu Helsingissä maksaa enemmän kuin taksimatka Murmanskissa. Mutta ei se mitään, saahan Suomessa melko usein ja melkein kaikkialta ilmaisia ämpäreitä!

”Monet kysyvät, että tuliko kulttuurishokki. Olinhan viettänyt yli seitsemän vuotta poissa synnyinmaastani.