Istun aamukahvipöydässäni omassa kodissa. Suomessa. Olen palannut synnyinmaahani. Kävin ”pienen mutkan” Venäjällä, Murmanskissa, kun asuin ja työskentelin siellä yli seitsemän vuotta.
Tuntuu haikealta, koska pidän Murmanskista. Ihmiset siellä ovat mukavia, avoimia ja ystävällisiä. Toisaalta tuntuu ihanalta asua kotimaassa ilman, että herätän huomiota pelkästään olemalla ulkomaalainen ja puhumalla eri kieltä. Ymmärrän Suomessa (yleensä) kaikkia ja (yleensä) kaiken, koska äidinkieleni on suomi.
Venäjän kielitaitoni kehittyi ja sain hyvää kokemusta naapurimaan elämästä. Kielitaito kehittyy mielestäni parhaiten harjoittelemalla ja käymällä tai asumalla edes jonkin aikaa kyseisessä maassa. Kielitaito ei ole vain kielioppia ja sanavarastoa, vaan myös maan- ja kulttuurintuntemusta.
Tulen kaipaamaan niitä oppitunteja, joita tuntemattomat (ja toki tututkin) murmanskilaiset minulle antoivat. Kuulin kadulla tai bussissa teinien ja muiden ohikulkijoiden keskusteluja. Opin kenties palasen siitä, mitä elämä Venäjällä on ja miten venäläiset puhuvat venäjää. Suora käännös ei läheskään aina toimi. Vai miten ymmärtäisit suoraan käännetyn lauseen: ”Minulle 10 vuotta.” (Mne 10 let.) Se tarkoittaa suomeksi: ”Minä olen 10-vuotias.”
Jään kaipaamaan myös venäläistä kahvila- ja ravintolakulttuuria. Paikkoja riittää ja hintataso on Suomea edullisempi, riippuen toki kahvilasta tai ravintolasta. Suomessa tuskin tulee käytyä niin usein ravintolassa syömässä, lähinnä hinnan takia. Mutta Suomessa voin nauttia Suomi-asioista.
Suomesta kaipasin eniten perusjuttuja kuten puhdasta hanavettä ja ruisleipää. Venäjällä ei läheskään kaikista hanoista tule juomakelpoista vettä. Monet joko suodattavat hanaveden hiilisuodattimen läpi tai/ja keittävät hanaveden ennen sen juomista. Monet ostavat juomaveden muovipulloissa kaupasta tai tilaamalla muovitynnyrin vettä kotiin. Toki paikalliset tottuvat paikalliseen bakteerikantaan ja vedenlaatuun pienestä pitäen, mutta itse ostin veden joko muovipulloissa tai tilasin kotiin kannettuna muovitynnyreissä. Mutta muovipullo on aina muovipullo ja se jotenkin jäi veden makuun kummittelemaan. Suomalaisena voin olla onnellinen saadessani juoda käytännössä ilmaiseksi hyvälaatuista vettä suoraan hanasta. Muovipulloa ei tarvitse ostaa ja raahata kaupasta kotiin eikä tilata vesifirmaa tuomaan sitä.
Ruisleipää saa Venäjällä, mutta se on erilaista kuin Suomessa. Suomesta kaipasin eniten kovaa jälkiuunileipää, jossa on kunnolla ruista. Venäläiseen versioon sekoitetaan yhä enemmän vehnää ja se on lempeän pehmeää. Tumma venäläinen ruisleipä on makeaa ja tuo mieleeni suomalaisen joululimpun. Eihän se ole ”oikeaa” ruisleipää!
Juon nyt aamukahviani Suomessa ja teen suomalaisen ruisvoileivän. Nautin. Mutta samalla tiedän, että kotimaassa asuessani jään kaipaamaan Venäjä-juttuja. Kuten kaipasin poissa ollessani Suomi-juttuja.