Huomenen toivottaminen puolisolle, kuulumisten jakaminen Facebookissa, kahvitauko työpaikalla. Elämä koostuu ohikiitävistä vuorovaikutustilanteista. Vuorovaikutus on haastava laji, jossa tuskin kukaan onnistuu täydellisesti. Harrastamme tätä vaikeaksi havaittua lajia päivittäin, mutta epäonnistumme siinä verraten usein. Esimerkiksi suomalaisten parisuhdeongelmat johtuvat useiden tutkimusten mukaan avoimen vuorovaikutuksen puutteesta. Sama avoimuus olisi varmasti tervetullutta myös ystävyyssuhteissa tai työyhteisössä.
Ensimmäinen huomenen toivottaminen voi määrittää koko päivämme: iloinen moikkaus lähtee kiertämään ja luo positiivisuutta ympärillemme, mutta jos tervehdykseen saa vastaukseksi vain nyrpeän tuijotuksen, herättää se lähinnä hämmennystä. Jokaisella arjen kohtaamisella on vaikutusta päivittäiseen jaksamiseemme. Myös sosiaalinen media on täynnä keskustelua ja kohtaamisia: vuorovaikutus on kaikkialla.
Itse olen suuressa ryhmässä se tuppisuu, joka ei ole mistään mitään mieltä. Ääni värisee ja poskia kuumottaa, parempi olla hiljaa. Ystävän kanssa taas havahdun siihen, että suustani tulvii sanoja niin, että kuulija putoaa matkasta ensisekunneilla. Senatkin menevät sakasin ja juuri, kun ystävä avaa suunsa, keskeytän ja jatkan innostuneena. Sori kaverit, haluan oppia paremmaksi vuorovaikuttajaksi!
Suomen Mielenterveysseuran sivuilla rakentavan vuorovaikutuksen perustaksi mainitaan empatia, kuulemisen ja kohtaamisen taidot, kannustaminen, realistinen palaute, ilahduttaminen ja jämäkkyys. Kuinka moni voi sanoa osaavansa kaikki nämä? Pitäisi olla iloinen ja kannustava, kuunnella ja tukea. Samaan aikaan täytyisi kuitenkin antaa realistista palautetta ja tuoda oma, ehkäpä aivan päinvastainen näkemyksensä esille. Helppo homma!
Haasteet vuorovaikutuksessa kumpuavat persoonasta sekä menneistä kokemuksista. Itse olin nuorempana syrjään vetäytyvä ja epävarma, en lainkaan jämäkkä tai avoin. En tullut aina hyväksytyksi omana itsenäni, mikä ruokki epävarmuutta. Kamppailen yhä jämäkkyyden kanssa: milloin olen liian itseäni korostava ja määrätietoinen, milloin taas muita miellyttävä vetäytyjä.
Oli kehittämiskohta mikä tahansa, tärkein vuorovaikutustaito on, että pohtii toimintaansa kriittisesti, mutta hyväksyvästi. Jos huomaa aina olevansa ryhmän vitsinheittäjä, muistaakohan silloin huomioida, että joku voi loukkaantua suorapuheisuudesta? Etenkin epävarmalle ihmiselle hauskaksi tarkoitetut möläytykset ovat myrkkyä, joka vahvistaa huonommuuden tunnetta. Liian kärkäs mielipide joko tyrehdyttää keskustelun heti alkuunsa tai aiheuttaa väittelykilvan ilman voittajaa.
Oman toiminnan arviointi johtaa kunnioittavampaan ja huomaavaisempaan vuorovaikutukseen tulevaisuudessa, sillä jokainen voi vaikuttaa vain itseensä. Tämän myötä myös ryhmän vuorovaikutus paranee kuin huomaamatta, oli kyseessä sitten työyhteisö, harrastusporukka tai oma perhe. Tunnetilat tarttuvat: haluatko jakaa ympärillesi iloa vai negatiivisuutta, teeskentelyä vai rehellisyyttä? Myös vaikeita asioita voi lähestyä rakentavasti.