Perämetsien mies makoili pirtin lattialla muistellen matkaansa edesmenneeseen Jugoslaviaan 70-luvulla. Siellä hän esitelmöi kansainvälisessä filosofikongressissa Suomen ”kansallisfilosofista” J.V.Snellmanista.
Taisivat olla useimmat kuulijoista senaikaisia vasemman laidan kulkijoita. Kuullessaan puhuttavan ”kansallisesta” he varmaan mielessään torjuivat puheen taantumuksellisena vouhotuksena.
Vaikka kansakoulunopettaja-vainaa olikin vuosia tiukasti iskostanut päähän oppeja Suomen kansallisesta yhtenäisyydestä ja taistelusta kansainvälistä kommunismia vastaan, oli Perämetsien mies tuolloin itsekin kallistunut samaan suuntaan.
”Kansallisen” merkityksen Perämetsien mies oli sisäistänyt jo kotipitäjänsä kansallisissa urheilukilpailuissa. Hän oli ymmärryksessä, että ”kansalliset” kilpailut keräsivät urheilevaa nuorisoa eri puolilta Suomea. periaatteessa koko maasta. Suuremmat kilpailut, joihin osallistui myös ulkolaisia tähtiä, olivat taas ”kansainvälisiä”. Niitä tosin vain luettiin sanomalehdistä tai kuultiin Pekka Tiilikaisen selostuksia radiosta.
Perämetsien nuorelle urheilumiehelle ”kansallinen” oli arvokasta, ei mitään kotinavetan ympäri juoksemista naapurin poikien kanssa, vaan raavaitten miesten totista taistoa, kurkottelua kohti kansainvälisiä areenoita.
Ajatuksiaan hän yritti turhaan perustella myös Belgradissa esitelmäänsä kuunnelleelle hollantilaiselle filosofille, joka antoi niille täystyrmäyksen.
Toisenlaisen näkökulma ”kansalliseen” Perämetsien miehelle avautui äsken hänen vieraillessaan Norjan Bergenissä. Siellä juhlittiin joukolla ”toukokuun seitsemättätoista” vuonna 1814 säädetyn Norjan perustuslain kunniaksi.
Juhla oli komea, kadut täynnä väkeä marssimassa juhlakulkueissa kukin vapaalla tyylillä, Norjan lippuja heiluttaen, paikallisissa perinnepuvuissaan tai muuten juhla-asuisina, silti järjestäytyneinä ja hyvässä yhteisymmärryksessä. - Kyllä tästä nyt voisi käyttää ”kansallispäivän” nimeä, jäi Perämetsien mies miettimään.
Mutta se ei sovi lippujaan innokkaasti heilutteleville norjalaisille. Lieneekö syynä vuoden 1940 muisto. Tuolloin Saksa miehitti Norjan. Iso osa väestöstä omaksui Saksan komennon ja perusti sen tueksi oman ”kansallisen” nukkehallituksen. Asiasta vaietaan mielellään, jopa sana ”kansallinen” unohdetaan aktiivisesti.
Perämetsien miehen mieleen nousi pari vuotta sitten Pohjois-Suomea kierrellyt norjalainen psykologi, joka oli tutkimassa suomalaisten sodanaikaisia yhteyksiä Saksan kansallissosialisteihin.
Erityisen vimmoissaan vierailija oli siitä, että sota-aikaa kuvaavassa näyttelyssä Rovaniemellä mainittiin Saksan pohjoisten joukkojen kansallissosialistinen komentaja Eduard Dietl mukavana ja kansanomaisena miehenä, josta suomalaiset pitivät.
Sanoilla on merkityksensä, eri ihmisten mielissä erilainen, päätteli Perämetsien mies. Pirttifilosofin on mukava katsoa ikkunastaan avautuvaa peilityyntä järveä, Suomen ”kansallismaisemaa”.