Perämetsien mies tutkaili taakse jäävää Helsingin rantaa laivan ikkunasta. Itämerellä liikennöivän jättialuksen määränpäänä oli Tukholma. Sinne Perämetsien mies perhekuntineen oli viemässä tyttärensä pikkutyttöjä, tutustumaan Astrid Lindgrenin ja muiden ruotsalaisten sadunkertojien ideoiden pohjalle rakennettuun huvipuistoon Junibackeniin.
Häipyvän rantaviivan myötä miehen mietteet siirtyivät nykyhetkestä puolen vuosisadan taakse, kultaiselle 60-luvulle.
Perämetsien nuori mies matkusti tuolloin pari kertaa Turusta meren yli lännen kultamaahan. Matka kansipaikalla yhteen suuntaan taisi maksaa muutaman markan. Sen kroonista rahapulaa poteva seikkailunhaluinen nuorukainenkin kykeni jostakin irrottamaan.
Lisäksi laivan kolmannen luokan kanttiinista sai kohtuuhintaan muutamalla oluella alas huuhdeltavan lihapulla-annoksen. Viimeiset lantit hän säästi laivan myymälään, verovapaaseen pulloon kirkasta.
Ruotsiin töihin matkaavien nuorukaisten tai itsensä kaltaisten pojankloppien seurassa yö kului rattoisasti pienoisen aluksen keinuessa hiljakseen aalloilla, vaikka se väliin saattoi myös uhkaavasti ryskyä Ahvenanmeren tuulissa. – Toisin on nyt, mietti tuhansia syvässä unessa nukkuvia matkustajia hyteissään kuljettavan jättiläisen tasaista jyskytystä kuunteleva ikämies.
Maailman ahtaat rajat alkoivat tuolloin laajeta paljon myöhemmällä iällä kuin nykyisin, mietti Perämetsien mies elämän muuttumista. Tyttären tyttäret sukeltelevat nyt tottunein vedoin laivan pallomeressä jo alle viisivuotiaina. Tukholman Tegelvikin satamasta he sitten jatkavat kaupungin halki bussilla turvallisesti pikkulapsille varta vasten rakennettuun huvipuistoon.
Perämetsien miehen päässä alkoi välillä takoa Junnu Vainion taannoinen iskelmä ”Ei ole Kööpenhamina kuin ennen, mieltä kiehtova ja syntinen …”.
Myös puolen vuosisadan takaiseen Tukholmaan liittyi sinne matkustavan nuoren raakileen mielessä sama seikkailu ja synti kuin iskelmänikkarin Kööpenhaminaan.
Tarinoita Tukholmasta oli kuultu siellä käyneiltä tutuilta kavereilta. Kaupungin keskeiset maamerkit, Tunnelbana, Hötorget, Slussen ja monet muut heidän tarinoistaan tietoisuuteen tulleet paikat olivat tulleet nähdyiksi jo ennen ensimmäistä omaa vierailua.
Tiedossa olivat myös erilaiset hämärät ansiomahdollisuudet siellä, satunnaiset siivous- tai tiskikeikat, ruokatavaroiden tai muotivaatteiden ”kääntäminen” kauppaliikkeiden runsaista valikoimista. Useimmat näistä toimista eivät varmastikaan täyttäneet lain kirjainta saatikka läpäisseet Suomesta poloisen pojan matkalle saatelleen isoäidin tiukkaa moraalista seulaa.
Mutta elämän rajapyykit oli itse kokeiltava ja asetettava omille paikoilleen, mietti useimmat taannoiset syntinsä ajat sitten itsensä kanssa sovittanut papparainen kootessaan mielessään jatkuvasti kasvavaa ja moni-ilmeisemmäksi käyvää kuvaa omasta Tukholmastaan, ja sitäkin etäämmällä olevista maailman metropoleista.
Maailman ymmärtämiseen johtavia tapoja on monia, päätteli laivan hytissä uneen vaipuva Perämetsien mies.– Ehkä tämä pikkutyttöjen tapa sukeltaa pallomereen ja ruotsalaisten satuhahmojen kautta naapurimaan hengenelämään on jotenkin turvallisempi kuin omat puolen vuosisadan takaiset töytäilyt.