Perämetsien mies sai äsken kuulla rautateillä pitkän työuran tehneeltä lankomieheltään tosi tarinan 50-luvulta.
Lapin asemalle komennettu työporukka oli ryhtynyt tutkimaan asemarakennuksen vintin kuntoa ja tehnyt siellä huomattavan löydön: puolentusinaa konjakkipulloa. Niiden arveltiin olevan asemalla edellisellä vuosikymmenellä majailleiden saksalaisten sotilaiden perua.
Löytäjät ryhtyivät tarkemmin tutkimaan pullojen sisältöä ja havaittuaan sen laatutavaraksi tyhjensivät ne saman tien. Tällöin työporukan johtaja määräsi alaisensa nousemaan uudestaan vintille lisätutkimuksiin, jotka johtivatkin vielä parin lisäpullon löytämiseen.
Varmistaakseen niiden laadun miehet ryhtyivät jatkamaan hyvään alkuun päässeitä makutestejä.
Lankomies arveli, että miehille tuttuja olivat Lapista länteen johtavan Pohjanmaan sivuraiteen asemat ja pysäkit, joiden nimet rautatieläiset olivat muistin vahvistamiseksi riimitelleet järjestystä noudattavaan muotoon:
Lappi, Toppi ja Relletti,
Pattijoki, Raahe ja Helvetti.
Selvennettäköön tässä, että asemista ensimmäinen, ”Lappi”, jossa pullolöytö tehtiin, tarkoittaa nykyistä Tuomiojaa, ”Helvetti” puolestaan Raahen sivuradan läntistä päätepistettä, kaupungin satamaa.
Lankomiehen juttua kuunteleva Perämetsien mies ei kylläkään päässyt täyteen varmuuteen siitä, päätyikö pullolöydön tehnyt työporukka Helvettiin, vai johtiko makutesti vain tavanomaista raastavampaan otsalohkon jomotukseen seuraavana aamuna.
Omassa tekopitäjässä Kuusamossa rautatien olemassaolo ei koskaan päässyt leimaamaan koko seutukuntaa yhtä voimakkaasti kuin Oulusta etelään sijaitsevia Pohjanmaan pitäjiä, jäi Perämetsien mies miettimään lankomiehen tarinaa.
Vaikuttavana 50-luvun omakohtaisena lapsuudenmuistona hänellä kuitenkin oli Sänkikankaalta Kiviharjun ja nykyisen Kukuramaan puiston yli Lopottiin johtanut rautatien penkka.
Sodan aikana kenttäradan Hyrynsalmelta Kuusamon Vanttajaan rakentaneet saksalaiset olivat saaneet aikaan tämän keskentekoiseksi jääneen sivuraiteen penkan.
Saksalaiset olivat tehneet osana ratahanketta jopa Nilojoen yli johtavan kevyen sillan, joka tosin ei ollut lähimainkaan junalla ajettavassa kunnossa. Joen toisella puolella oli sielläkin valmiina pari-kolme metriä korkea penkka. Siitä radan piti jatkuman nykyisen Nilon koulun paikalla sijaitsevalle sotavankisairaalalle, ehkä vielä eteenpäinkin, Lahdentauksen Vänrikinniemelle.
Saksalainen sotavankisairaala ei varmaankaan ollut mikään ylellinen lepokoti sinne sijoitetuille venäläisille vangeille, Perämetsien mies jäi miettimään rautatieasioita. Ehkä sille olisi hyvin sopinut nimeksi lopulliseen pääteasemaan yleisemminkin viittaava nimitys ”Helvetti”, hän jäi itsekseen pohdiskelemaan asiaa.
Menneitä miettiessä mieleen palautui myös erään Samostenperän takamailla asuvan metsästyskaverin taannoinen kertomus hänen Vänrikinniemeä viljelleestä isästään. Joskus vuosia sodan päättymisen jälkeen tämä oli nostanut viljelyksiltään esiin konjakkipullon, kaiketi saksalaisten peruja sekin.
Hän oli hakenut todistajikseen muutaman tutun kaverin, ja miehet olivat yksissä tuumin ryhtyneet koemaistelemaan löytöä. Aineen hyväksi havaittuaan he olivat saman tien tyhjentäneet koko pullon.
Junaratojen liepeiltä saattaa tehdä yllättäviä löytöjä, jäi Perämetsien mies kummastelemaan maailman sivuraiteiden päätepysäkkien salaisuuksia.