Kesäkuun alussa tuli käytyä Rovaniemellä Poroparlamentissa. Enhän ole kuin entinen poronomistaja, mutta kun olen poronkarvojen seassa kasvanut ja poroista kiinnostunut ja lisäksi pääsin nyt aivan siivellä tähän tärkeään vuotuiseen tapahtumaan. Isä-Ponkun ja Jouni-veljeni tiesin kyllä käyneen, ja Poromies-lehdestä olin lukenut. En kyllä tiedä milloin tätä Paliskuntain yhdistyksen vuotuista tapahtumaa alettiin kutsumaan Poroparlamentiksi. Jovain se on nimensä väärti.
Maanantain viides kesäkuuta aamupäivällä oli virallinen osa: Valtiovallan, Metsähallituksen ja Rovaniemen kaupungin tervehdyksineen, Paliskuntain yhdistyksen katsaus porotalouteen sekä saamelaisalueen kuulumiset. Viralliseen osuuteen kuului tietysti myös ansio-ja kunniamerkkien jako. Onnittelut vielä näin lehden välitykselläkin Korvan Raijalle, Alakitkan paliskunnan puuhanaiselle, arvokkaasta mitalista.
Kahvitauolla pantiin kokousväen suut makeiksi leivoskahveilla. Mie tosin vähän oudoksuin valintaa: kampanisu tai kunnon vehnäpulla olisi paremmin sopinut poromiehelle. Muistelin näet lapsuudessa kuulemiani kommentteja ”Tie poromiehen syvämhen käypi vattan kautta” ja ”Kunnon poromies on jo lapsena kylläytetty lusikkapullalla ( täytekakulla)”.
Iltapäivän luentojen anti oli kyllä täyttä ylistystä porolle. Helsingin yliopistosta oli pari professoria kertomassa kuinka erinomaista ruokaa poronliha on ja minkä takia poroa pitäisi saada koko maailman ruokapöytiin. Visit Rovaniemi toimitusjohtaja kehoitti entistä enemmän ja paremmin huomioimaan poron ja porotuotteiden merkityksen matkailun tehosteina. Mielenkiintoinen oli myös Sodankylän kunnan projekti-päälliköiden esitys ”Poronliha julkisessa ruokailussa”. Hyvä Pyssykylä! Näin häätyy näyttää mallia.
Monesta esityksestä kuulsi läpi ajatus: poro ja poronliha sekä muut porotuotteet pitää tehdä halutuiksi ja erikoisiksi tarinan avulla. Poronnahkaiset tuotteet: nutukhat, säpäkhet, koipilakit sekä pehmitetystä nahasta, sisnasta, tehdyt pussukat heräävät henkiin hyvän tarinan avulla.
Viime joulunaikaan Hampurissa asuva poikani Tuomas toi jouluvieraakseni ystävänsä Anjan. Oppikoulussa olin lukenut saksaa, mutta käyttämättä vähäinenkin osaaminen rapistuu. Helppoja, lyhyitä lauseita osasin saksaksi sanoa, mutta tarinan kerrontaan häätyi pyytää apua Tuomakselta. Anja oli mieltynyt joulukinkkkuumme ja popsi sitä hyvällä ruokahalulla. Tapaniksi tein kunnon käristyksen poronpaistista, mutta nyt tuli vieraalle toppi. Hän oli kasvissyöjä, vaikka possunliha maistuikin. Sepitin tarinan porosta, poro kulkee luonnossa vaaroilla, metsissä ja jokivarsilla ja syö villejä yrttejä, naavaa ja jäkälää: poronliha on kasvisruokaa ja erittäin terveellistä. Pyysin Tuomasta kertomaan tarinani. Ei se Anjalle ihan täydestä mennyt, mutta suostui kuitenkin vähän maistelemaan.
Poroparlamentin loppuhuipennus oli Rovaniemen kaupungintalolla kutsuvieraille tarkoitettu iltavastaanotto syömisineen ja juomisineen. Kutsuvieraan daamina pääsin miekin, Koilliskairan akka, tällaiseen arvovaltaiseen tilaisuuteen. Ilta kului rattoisasti, sillä tapasin siellä vanhan vuotsolaisen tuttavani Tuula-Maija Magga-Hettan. Raatasimma ja nauroimma vanhoille muistoille ja sattumuksille, Tuula-Maija arveli, että saattavat jotkut luulla meidän kovin ahnaasti käyttäneen juomapöydän antimia, vaikka vain limsaa olimma lipittäneet. Pohjanhovin Parlamenttitansseihin en sentään lähtenyt, kun ei tanssitaitoni ole kovin häävi, eikä kavaljeerillanikaan ollut tanssiin hinku. Oli ilman tanssejakin kokemusta nokolti.
Tulipahan yksi lapsuuden haaveista toteutettua. Kyllä poroista kestää tarinoida.