Työni lähetysalueella on ollut useimmiten jokapäiväistä arkista aherrusta, mutta joskus arjen katkaisee yllättäen jokin erikoistapahtuma tai juhla, kuten nytkin kertomani matka Tansaniassa. Joulukuun alussa me kaikki suomalaiset saimme aina kutsun suurlähetystöltä viettämään Itsenäisyyspäivää ja laulamaan yhdessä Kauneimpia joululauluja. Itse yritin aina sovittaa samaan yhteyteen työmatkan työasioille Dar es Salaamiin päästäkseni osallistumaan juhliin, sillä matkaahan oli yli 700 kilometriä suuntaansa. Nyt kertomani tapaus tulikin sitten yllätyksenä.
Sain kutsukirjeen suurlähetystöstä, kuten lähettitoverinikin, presidentti Halosen valtiovierailuun liittyvään iltatilaisuuteen suurlähettilään residenssiin ja kutsukirjeen allekirjoittajina olivatkin molempien maitten presidentit. Seuraavan kerran mennessäni käymään Njombessa, missä silloin oli käynnissä johtamani suuri hiippakunnan päätoimiston laajennustyömaa, menin tapaamaan esimiestäni, piispaa, pyytääkseni häneltä neljää vapaapäivää matkalleni Dariin keskellä viikkoa, sillä minulla ei ollut sillä hetkellä mitään työasiaa sinne.
Piispan kysyessä syytä matkaan näytin hänelle kutsukirjettä. Hän ihmetteli kovasti, miksi tulin sitä häneltä kysymään, koska kun kutsu tulee kahdelta presidentiltä, niin sitähän on sitten pakko totella. Eihän hän voi sitä kieltää. Yksi ongelma siinä minulle itselleni silti jäi. Kun tutustuin lähemmin kutsuun ja siinä lopussa olevaan kirjainryhmään pukeutumisesta, eihän minulla ollut Tansaniassa mukana mitään sellaista pukuakaan mitä tilaisuudessa tarvittaisiin. Kyselin sähköteknikoiltani, mistä sellaisen nyt muutamassa päivässä saisin. He keksivät heti ratkaisun ja neuvoivat minua menemään Njombessa torin reunalla olevaan räätälin työpajaan. Sitä en aikaisemmin ollut edes huomannutkaan, sillä se oli vaatimaton pieni ovi ilman minkäänlaista nimikylttiä ulkopuolella.
Niinpä seuraavana päivänä Njomben työmaalla käydessäni menin katsomaan paikkaa. Yllätys olikin valtava, kun pienen oven takaa paljastuikin pitkä kapea huone, missä työskenteli puolikymmentä ompelijaa koneittensa äärellä ja toisella seinämällä oli hyllyrivistö erilaisia pukukankaita, useimmat brittiläisiä laatukankaita. Ei muuta kuin valitsemaan kangasta ja omistaja otti mitat ja hän lupasi että kahden päivän päästä voin tulla sovittamaan pukua. Sen verranhan minulla sentään vielä oli aikaa ennen Dariin lähtöäni ja varsinkin kun sovituksessa ei tullut ilmi mitään muutettavaa, niin hyvää jälkeä olivat ompelijat tehneet.
Niinpä sitten lähdimme tilaisuutta edeltävän päivän aamuna ajamaan kahden lähettitoverini kanssa kohti Daria, mutta siihenkin tuli mutkia matkaan. Ei oltu vielä puolessakaan välissä matkaamme, kun pitkällä asumattomalla alueella tie myötäilee Ruahavirtaa, missä vasemmalla puolella kukkulan rinne nousee kivikkoisena jyrkästi ylöspäin ja oikealla jyrkkä rinne ja alempana iso virranuoma ja molemmilla puolin tietä on vielä tiheää paksurunkoista metsää. Siinä keskellä poikittain tiellä paloi iso kuorma-auto ilmiliekeissä. Edessä oli jo muutamia satoja metrejä pitkä autojono.
Puoli tuntia siinä odotettuani lähdin kävellen katsomaan tilannetta. Kuorma-auto oli tosiaan niin pahasti poikittain tiellä, ettei siinä ollut mitään mahdollisuutta kiertää sitä sivusta edes maasturillamme, eikä sillä asumattomalla alueella ollut edes minkäänlaista kännykkäverkkoa, joten avun saaminen enää sinä päivänä tuntui mahdottomalta. Neuvoteltuamme keskenämme päätimme palata reilut 50 kilometriä takaisin päin, kun iltakin jo lähestyi ja siellä olisi lähin mahdollisuus saada jonkinlainen yöpymispaikka. Sieltä saimmekin yösijan ja seuraavana aamuna päivän valjettua jatkoimme matkaamme Dariin. Yön aikana oli palo sammunut ja kuormuri saatu siirrettyä sivuun sen verran, että siitä pääsi ohi. Darissa ehdimme juuri peseytyä ja vaihtaa vaatteita ennen juhlapaikalle lähtöä.