Viime kuukausina on puhuttu paljon yhteisen ympäristömme kunnosta. Vaikka varsinkin täällä pohjoisessa luonto on onneksi vielä pääosin puhdas, ei kehityksen suunta ole näyttänyt kovin hyvältä. Koko Suomen laajuisesti harmitusta ja hämmennystä ovat herättäneet muun muassa Vantaan kaljakellujien ja kansallispuistoissa urheilevien jälkeensä jättämät roskakasat.
En ole ikinä oikein ymmärtänyt, mikä saa sinut roskaamaan. Mistä johtuvat aivotoiminnan katkokset paikoissa, joissa roskakorille yltäminen edellyttäisi vain muutaman sekunnin mittaista liikuntasuoritusta? Jos jaksoit käydä marketissa ostamassa jotain käärepaperiin kiedottua, miksei energia riittänyt viemään tehtävääsi loppuun?
Olen muutenkin pikkuisen huolissani sinusta. Joskus ranteesi heilahtelevat oudosti katuojien lähettyvillä. Olethan muuten ihan kelpo tyyppi, joten mikä saa kätesi valahtamaan hervottomaksi juuri strategisella hetkellä? Ehkä kannattaisi hakeutua terveyskeskukseen tutkimuksiin, sehän voi olla vaikka jotain vakavaa.
Nyt sinua saattaa vähän naurattaa. Mikä tuollainen tekopyhä nalkuttaja on mitään sanomaan!
Ja oikeassahan sinä olet taas kerran, ainakin osittain, mikä ei tainnut hirveästi yllättää ketään sinut tuntevaa. Nalkuttamiseen en ota kantaa, mutta tekopyhä taidan olla. Tässä vaiheessa on nimittäin varmaan jo vähän myöhäistä tunnustaa, mutta saatoin ihan pikkuisen narrata alussa. Kyllä minä olen yhden kerran luullut ymmärtäväni sinua.
Oli kaunis, lämmin kesäilta, kun automme aloitti matkansa kohti kiehtovaa, mutta tässä yhteydessä täysin epäoleellista määränpäätämme. Istuin pelkääjän paikalla jalkatilassani alkumatkasta nautitun aterian pakkausmateriaalit. Lämpötila autossa lähenteli kolmeakymmentä ja tie oli mutkainen.
Pikku hiljaa minulla alkoi olla aika paha olo. Olin nukkunut vähän huonosti ja kaikki värit näkökentässäni näyttivät rumilta ja räikeiltä. Erityisen pahalta tuntui vilkaistakaan keskikonsolin mukitelineeseen asetettua värikästä pahvimukia. Yritin katsella muualle, mutta värit vaikuttivat toistuvan joka suunnassa. Ympärillämme levittäytyi jylhä vaaramaisema. Käteni hivuttautui millimetri millimetriltä etuoikealle kohti ikkunanavausnappia.
Onneksi tulin lopulta järkiini tai muuten tältä tekstiltä taitaisi pudota pohja alta. Vedin käteni pois napilta, työnsin pahvimukin takapenkin jalkatilaan ja päätin, etten todellakaan suostu ymmärtämään sinua. Ei roskaaminen olisi oloani oikeasti parantanut, tehokkaampi ilmastointi olisi.
Sinunkin pahaan oloosi saattaisivat toimia ihan muut lääkkeet. Voin suositella aikaa, riittävää vedenjuontia, kivojen tyyppien seuraa ja harkinnanvaraisesti annosteltua minttukrokanttisuklaata. Sen sijaan, jos sinulla ei ole paha olo, syy roskaamiseesi saattaa olla vielä vakavampi. Ehkä kukaan ei yksinkertaisesti ole ikinä kertonut sinulle, että roskaaminen on idioottimaista toimintaa. Onneksi nyt on, ole hyvä!