Anna-Riitta ja Oskari Holmström ovat olleet vuosia Suomen Lähetysseuran lähettäminä työntekijöinä Tansaniassa Morogoron hiippakunnassa maasaityössä. Maasait ovat monimiljoonainen Tansanian ja Kenian alueilla asuva paimentolaiskansa. Holmströmit ovat saaneet paljon aikaan heidän parissaan, kuten tyttöjen sukupuolielinten silpomisen lopettamisen, lapsiavioliittojen kieltämisen ja maasai-kielisen esikouluopetuksen aloittamisen. Kouluopetus alkaa heti swahelin-kielisenä ja on erittäin suotavaa, että lukutaidon oppii omalla äidinkielellään.
Oskari Holmström kirjoitti kuulumisia maasaityöstä muutama viikko sitten Facebook’in ”Suomen Lähetysseura Tansaniassa” sivulla:
”Kuluneen vuoden aikana on työhömme vaikuttanut maasaiyhteisön ylimmän johtajan vaihtuminen. Edellinen Parakuyo-maasaiden ylin johtaja kuoli viime vuonna. Silloin tuli ajankohtaiseksi uuden johtajan valinta. Me seurasimme asian kehitystä ja joiltakin johtajilta kyselimme kuulumisia. Joskus koimme, että vastaukset olivat vaivautuneita. Lopulta kuitenkin maasaijohtajat laajalta alueelta kokoontuivat Morogoroon toimittamaan valinnan. Valitun Iaibonin virkaanasettajaisia vietettiin perinteisin menoin elokuussa viime vuonna. ”
”Sain kutsun juhlaan. Ihmettelyä herätti, kun muutamat tutuista maasaijohtajista eivät tulleet paikalle. Tammikuussa palatessamme kotimaan jaksolta alkoi asia meille selvitä. Täysin eri yhteyksissä huomasimme, että jotkut johtajista välttelevät meitä. Asia ei ollutkaan niin selvä. Erityisesti nuoret johtajat eivät olleetkaan tämän valinnan takana. Maasaiväestö oli pahasti jakautunut.”
”Aloin kyselemään eri tahoilta, mitä tilanteen auttamiseksi voisi tehdä. Koska monien asioiden hoitaminen hajaantuneessa yhteisössä ei onnistunut ja maasait tarvitsevat yhtenäisyyttä ajaakseen oikeuksiaan, koimme välttämättömäksi saada tilanne korjatuksi. Piispan kanssa keskusteluissa päätimme yrittää kutsua koolle sovintokokouksen. Kun epäilin, saadaanko molemmat osapuolet tulemaan samaan kokoukseen, hän lupasi järjestää niin, että kaikki tulevat. Sitten tuli niin kova sadeaika, että kokouksen järjestämistä piti siirtää. Lopulta, toukokuun loppupuolella kokous saatiin järjestettyä. Tilanteen vakavuudesta kertoo sekin, että piispa ilmoitti kokouksesta poliisille siltä varalta, että tulee rauhattomuuksia.
”Kokous alkoikin hyvin riitaisissa tunnelmissa. Lopulta kuitenkin kaikki päättivät, että päämääränä on saavuttaa sovinto ja rauha. Vastapuolet omina ryhminään lähtivät neuvottelemaan. Molemmat ryhmät toivat sitten esityksensä sovinnosta. Niiden pohjalta päätettiin sitten tehdä kaikkia Parakuyo-maasaita koskeva säännöstö, eli perustuslaki, kuten he itse sitä nimittivät. Tätä säännöstöä muotoiltiin sitten kokouksen loppuaika ja tulos saatiin kirjoitettua. Asiapaperissa on määritelty Parakuyo-maasaiden sisäisen hallinnon rakenteet ja johtajien asema. Tähän sopimukseen kirjattiin myös koulutuksen ja terveydenhoidon tavoitteet.”
”Asiakirja on jo kertaalleen tarkastettu ja on nyt lakitoimistossa läpikäytävänä, että tämä sopimus on sopusoinnussa yleisen lainsäädännön kanssa. Kokous on myös raportoitu aluehallinnolle, joka on ilmaissut tyytyväisyytensä siitä, että maasait ja kirkko ovat näin toimineet rauhan ja järjestyksen turvaamiseksi. Nyt odotamme asiakirjan lopullista valmistumista ja allekirjoittamista. Myöhemmin vielä on tulossa sen julkistaminen ja siihen liittyvät juhlallisuudet. Toivomme, että nyt sovittu rauha ja sovinto säilyvät.”
Rauhantyö ja sovinnonteossa auttaminen on ollut aina mukana lähetystyössämme. Jo viime vuosisadan alussa Lounais-Afrikassa Martti Rautasen onnistui heimopäälliköiden kanssa neuvotellessaan aikaansaamaan, etteivät ambolaiset lähteneet mukaan Hererokapinaan siirtomaavaltaa, Saksan Keisarikuntaa, vastaan mikä päättyikin sitten kansanmurhaan. Siinä suuri osa hereroista sai surmansa. Osa pääsi suurten vaikeuksien kautta pakenemaan erämaan läpi Betshuanamaahan, nykyiseen Botswanaan. Tänä päivänä työntekijämme ovat paikallisten rauhanneuvottelijoiden tukena Kolumbiassa, Syyriassa ja Myanmarissa.
Heikki Mustaniemi Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Suomen Lähetysseuran työntekijä, joka palasi eläkepäivilleen synnyinseudulleen.