Aikoihin on eletty. On värikäs, raikas, luonnon luoma syksy ja itikat sisältävät muovia!
Kaikkea huikeaa ovat scifikirjailijat kautta aikojen visioineet. 1828 syntynyt tieteiskirjallisuuden esikuva Jules Verne kirjoitti veden alla kulkevista laitteista ja avaruusaluksista sekä muista tuolloiset realiteetit ylittävistä mielikuvituksellisista koneista. Sittemmin George Orwellin teoksen Vuonna 1984 ”isoveli” on jäänyt valvomaan. Aldous Huxleyn Uusi uljas maailma (julkaistu 1932) on karmaiseva tulevaisuuden yhteiskunnan kuvaus. Kuitenkaan mitään niin huikean mielikuvituksellista, että perusitikatkin sisältävät millin tuhannesosan kokoista muovia, kukaan kirjailija ei ole menneellä vuosisadalla kyennyt ennakoimaan.
Ensiksi hyönteisen vedessä asuvat toukat ahmivat ruoanhimossaan levän ohessa muovia. Kun toukka koteloituu ja kuoriutuu hyönteiseksi, muovit seuraavat mukana. Mikromuovit nousevat siis vedestä takaisin kuivalle maalle. Näin ovat irlantilaiset ja englantilaiset tutkijat huolestuneina todenneet.
Sääliksi käy hyttystä, tuota inhaa korvanjuuren yöllistä inisijää, jota turhaan yritetään pois hätistää. Sääliksi käy myös lintuja, jotka einestävät verevän makupalan sijaan kuivakan ja vähemmän ravitsevan muovihyttysen. Kuinka käy kuoriutuvien linnunpoikasten? Sitkistääkö mikromuovi kuoren? Poimitaanko tulevaisuudessa broilerit muovissa jo pesältä eikä vasta kaupassa?
Sääli meitä kaikkia, joihin muovi pikku hiljaa kerrostuu. Ravintoketjun huipulla ollaan.
Muovinen ihminen saa uuden, konkreettisen merkityksen. Se ei tarkoitakaan pelkkää pintaa vaan paljon syvempää. Miten muovi vaikuttaa terveyteemme tai perimäämme? Mitataanko meiltä tulevaisuudessa verestä plastiikkipitoituuksia ja muistellaan vanhoja hyviä aikoja, jolloin veressä oli vain tavallista ja helppohoitoista kolesterolia?
Maailma täällä Koillismaalla katsellen on kaunis syksyisessä värikirjossaan. Ympärillämme on puhdasta luontoa. Ilmasta katsoen keskellä metsää ollaan. Maisema on seesteinen. Mistään ei voi päätellä, että 1950-luvun jälkeen maailmassa on tuotettu noin 8,3 miljardia muovitonnia. Se tarkoittaa yli tuhatkertaisesti enemmän kiloja kuin väestöräjähdyksen piinaamalla pallollamme on ihmisiä. Ennusteiden mukaan muovimäärän kasvukäyrä nousee nopeammin kuin vauhdikkaasti sikiävän ihmispopulaation.
Muovia on kertynyt paikoin niin otollisesti, että itse evoluutiokin jahkailee puuttumistaan asiaan. Ahtaasti asutussa Japanissa on kaatopaikalta löydetty PET-muoveja tuhoava entsyymi. Löytö saattaa olla satunnainen ja sammuva luonnonoikku. Toisaalta pieni entsyyminhiukkanen saattaa jalostettuna ratkaista suuren ongelman. Ehkä hyönteisten toukat saisivat jälleen popsia pelkkää levää. Olisi silloin ravintoketjun yläpäässäkin asiat paremmin.
Mitähän mahtavat scifikirjailijat tuumailla tulevaisuudesta tänään? Valloitetaanko avaruus? Vai saataisiinko ihan itse siivottua omat ja maailman takapihat pienemmistä ja suuremmista muovimurheista. Ihailtaisiin kauniita syksyjä!