Eräs lukion opettaja kertoi näyttäneensä oppilailleen pätkän Michelangelo Antonionin elokuvaa. Luokka oli ollut ymmällään: mitä ihmettä tämä on. Kerrontatapa, jossa asiat kuvataan pelkistetysti ja johtopäätösten tekeminen jätetään katsojalle, oli tv-sarjojen ja viihde-elokuvien konventioihin tottuneille nuorille liikaa.
Samalla, kun Suomi on jakautumassa taloudellisesti kahtia, maassa vallitsee samanlaisuuden kulttuuri, joka näkyy arvomaailmassa laidasta laitaan. Ihmiset ovat kyllä perillä tekniikan viimeisimmistä ihmeistä, mutta yleissivistys on heikoimmillaan sataan vuoteen.
Tiedostaminen oli yksi 1970-luvun muotisanoista, joka tuntuu jääneenkin tuolle vuosikymmenelle Karl Marxin ja hippiliikkeen kanssa. Tänä päivänä tiedostamiselle olisi tilausta enemmän kuin koskaan.
Sanotaan, että ihmisillä on liian kiire miettiä asioita ja paneutua asioihin syvällisemmin. Voidaan kysyä, mihin heillä on kiire. Minkä vuoksi? Minkä hyödyn kiire heille tuottaa? Eikö kiire ole vain asenne, yksi rooli muiden joukossa?
Sanotaan myös, että mittarina kaikessa on raha, niin markkinoinnissa kuin monessa muussakin asiassa, piti siitä tai ei. Eikö ratkaisu olisi, että jos ei pidä siitä, ei pidä ottaa mittariksi rahaa. Raha on huono mittari.
Moni kuvittelee kykenevänsä katsomaan asioita myös muista näkövinkkeleistä. Jos hän oikeasti kykenee siihen, miksi hän ei katso? Yksipuolinen materialistinen ajattelutapa kannattaisi vähintäänkin kyseenalaistaa.
Palvelujen tarjoamisessa ei ole enää kyse rehellisyydestä tai monipuolisuudesta vaan rahasta. Joka ainoasta asiasta on olemassa käsitys, kuinka paljon se maksaa ja kuinka paljon sen täytyy tuottaa omistajilleen voittoa. Kuitenkin elämä on täynnä asioita, joita ei voi mitata rahalla, ihmisarvo esimerkiksi.
Euroopassa on ollut tapana nauraa pinnallisille amerikkalaisille, jotka rakentavat Las Vegasiin vanhan maailman monumenttien jäljennöksiä ja pitävät niitä roomalaisia ja egyptiläisiä parempina, koska ne ovat ehjiä.
Nykyajan eurooppalaisella on tuskin sen enempää käsitystä aidon ja feikin merkityserosta. Tai jos onkin, siitä ei välitetä. Oikeastaan millään muullakaan ei ole väliä paitsi kimaltelevalla pinnalla ja sievistelyllä, jolla nykytodellisuuden ikävä totuus peitellään.
Oikeassa maailmassa täydellisyyttä ei ole. Edes matematiikka ei ole ehdotonta kuten itävaltalainen Kurt Gödel epätäydellisyysteoreemassaan esitti. Sen mukaan matematiikkaa ei voida osoittaa ristiriidattomaksi matematiikan keinojen avulla. Ristiriidatonta ei ole todellisuudessa mikään muukaan.
Kiinnostava elämä ei synny pintakiillosta vaan sävyistä, tasoista ja merkityksistä sekä niiden tunnistamisesta. Kaikki ei ole samanlaista ja samanarvoista. Elämä on eroja. Tuomas Anhavan sanoin ”maailmassa on kaikkea pientä, keskikokoa ja suurta”.
Tämä vain täytyisi oivaltaa. Mutta yhteiskunnassa vallitsee sama alistava yhdenmukaisuuden perinne kuin ennenkin ja sen sijaan, että puuhattaisiin vähintään henkistä vallankumousta, istutaan tuijottamassa jättiruuduilta tyhjänpäiväisyyksiä hokevia tv-kokkeja. Kun maailmaa rakennetaan supertähdille, taviksille jää fanittamisen osa.
Ihmiset, jotka ovat pinnallisia, tietämättömiä ja tyylitajuttomia ja kiinnostuneita vain oman etunsa ajamisesta, ovat otollisia manipuloinnin kohteita. Ja juuri sitähän he ovatkin. Mitä muuta nykyaika on kuin keskiluokan ryöväämistä ja sen hyväksikäyttöä. Eikä se itse sitä ymmärrä.