Työpaikkailmoituksista se alkoi. Niissä alettiin tarjota töitä näköalapaikalta. Vieläkö näin tehdään, en tiedä, sillä en ole lukenut ilmoituksia enää aikoihin. Oletan kuitenkin, että työpaikoilla aikaa vievissä palavereissa istutaan ja höpistään omia. Johtoporras muistuttaa alamaista siitä, kuinka pallo on nyt teillä ja kaikki on kiinni vain teidän tahtotilasta. Että ottakaapa nyt koppi tästä asiasta ja tehkää jotakin. Vaikka se veisikin teidät mukavuusalueen ulkopuolelle. Näin todistatte meille ja ennen muuta tietysti itsellenne, että olette ihan kehityskelpoisia hyviä tyyppejä.
On meillä myös matalan kynnyksen paikkoja. Ne taas ovat tarjolla niille, jotka eivät ole edellä mainittuja höpinöitä kuulemassa, vaan menevät sen sijaan johonkin muualle. Nähtävästi ovat paikkoja, joihin kenen tahansa helppo mennä. Mahdollisesti jopa helpompi kuin työpaikoille, joissa kaikki jatkuvasti kaipaavat joko viikonloppua tai katkovat piikkejä aamukammasta laskien hetkeä jolloin pääsee lomille lomps.
Silloin onneksi on aikaa katsoa vaikka somessa nykyisin jatkuvasti liikkuvia kuvaviritelmiä, joita itse kukanenkin sinne rakentaa. Siihen kuuluu tietysti kuva, jonka alle on sitten kirjoitettu oivaltavasti ajatelma siitä, miksi vaikkapa kyseinen ilme on kasvoilla. Tiedäthän: ”se tunne kun…” Siis hei, ihan aikuisten oikeesti! Pitäisihän meidän kaikkien ymmärtää, että ei kaikki voi olla aina sikakivaa.
On muuten hävinnyt kielestämme jossakin vaiheessa myös sana vain. Paha tapa on tullut myös kirjoittaa enää yhdellä ylimääräisellä n-kirjaimella. Eli vain-sanaa ei enään yksinkertaisesti ole, on vaan vaan. Tässä kyllä lähestytään aika lailla suomen kielen osaamisen rajapintaa. Tosin ei koulussa taideta ihan aina oppia myöskään kansainvälistä englantiakaan. Sen voi käydä tarkistamassa vaikka Nilon koulun läheisyydessä olevan jääkentän kopin seinältä. Isoin kirjaimin sinne on käyty spreijaamassa fuc. Tässä kohtaa oletan, että sanasta on jäänyt yksi kirjain pois.
Kielen muuttumista on tietysti aina ajateltava kuhunkin aikaan liittyvänä ilmiönä. Että onko se sitten kuitenkaan loppupeleissä uhka vai mahdollisuus. Tietysti on surullista nähdä oman äidin kielen rappeutumista ja muuttumista sekalaiseksi kasaksi sanoja, jotka eivät ole oikeastaan sen enempää Suomea kuin Englantiakaan ja joiden kirjoituksesta kenelläkään ei ole enään minkäänlaista käsitystä. Ja hox! Pitäisihän myös miettiä, mitä se pitkässä juoksussa yhteiskunnalle kustantaa. Omalta osaltani jätän tämän vain tähän, meillä on päättäjät ihan erikseen.
Siihen liittyen, nyt ihan viime aikoina kaikesta politiikasta on tullut populistista. Kaikki poliittinen tekeminen on ollut sellaista täysin puolueesta tai katsantokannasta riippumatta. Mutta politiikastahan minä en kirjoita. Lopetan tämän siis heti tähän ennen kuin tilanne eskaloituu.
Tosin ketäpä meitsi on näistä muistuttamaan, meitsi on vaan tällainen kolumnisti. Eiköhän tämä juttu ala olla nyt taputeltu.