Kun vuonna 1966 luokkatoverini Tuomo Naumasen kanssa tutustuimme esperanton alkeisiin, ei minulla ollut tietoa kielen muista harrastajista Taivalkoskella, kunnes pari vuotta myöhemmin yksi sellainen istahti viereeni. Olin postissa kesätöissä ja sen takia paikkakunnan postiväen mukana Postisäästöpankin tilaisuudessa Kuusamossa vuonna 1968. Mennessämme sinne pikkubussilla vierustoverini oli Loukusan postiaseman hoitaja Yrjö Härmä, joka luki koko ajan kirjaa. Yllätyksekseni huomasin sen olevan Seitsemän veljestä esperantoksi. Itse en silloin ollut vielä niin edistynyt, että olisin niin vaateliasta tekstiä pystynyt lukemaan, mutta Härmällä sivut kääntyivät nopeasti.
Liian varhain edesmennyt Härmä oli värikäs persoona, tunnettu raanuistaan ja kotiseutumuseostaan. Hänellä oli paljon yhteyksiä ulkomaille, hän matkusteli itse ja hänellä kävi vieraita muista maista. Ei hän kuitenkaan ainoa esperantisti Taivalkoskella ollut. Kun 1985 menin Esperanton maailmanliittoon töihin, löysin jäsenkortistosta Sirkku Koivun, joka oli Hutun koululla opettajana 60-luvulla. Hän oli jo lapsena oppinut esperanton vanhemmiltaan, jotka olivat sen innokkaita harrastajia. Härmän tavoin oli taiteellinen hänkin, sillä hän harrasti maalausta ja kuvanveistoa ja hänen töitään oli esillä näyttelyssä Helsingissä. Eläkkeellä Koivu innostui Färsaarista ja kirjoitti niistä kirjan. Hän myös opiskeli fäärin kielen ja käänsi ensimmäisen suomeksi ilmestyneen Färsaarten kirjailijoiden kertomuskokoelman.
Kalle Päätalon romaanista Nuoruuden savotat paljastui vielä varhaisempi esperanton harrastaja, Hoikkalan Kalle eli Kalle Loukusa, Kallio-Kallen paras nuoruudenystävä. Talvella ennen kohtalokasta armeijaan menoa toukokuussa 1937 Hoikkalan Kalle tilasi kaverinsa kanssa alennusmyyntikirjoja ja niiden joukossa myös esperanton oppikirjan. Hän ehti vielä hankkia pari muutakin esperantokirjaa. Kallen sisko Hilda Pätsi piti kirjoista hyvää huolta ja lahjoitti ne minulle Päätalopäivillä 2003. Minä taas luovutin ne hänen kuuluisan ystävänsa arkistoon. Kuuluisa saattaisi nyt Hoikkalan Kallekin olla, jos olisi elää saanut, sillä niin huippuälykäs poika hän oli. Kaikkea lukemista höpöhommana pitänyt isänsä vain ei antanut hänen käydä edes kansakoulua.
Taivalkosken ensimmäisen esperantistin nimi joka tapauksesssa jäänee ainaiseksi arvoitukseksi. Nimittäin vuonna 1920 esperantolehti “Esperanta Finnlando” julkaisi Suomen kartan, johon oli merkitty kaikki paikat, missä sillä oli tilaajia. Taivalkoskikin oli niiden joukossa. Lehden tilaajaluettelosta ei ole tietoa, joten voi vain arvailla, että kyseessä olisi ollut ehkä joku opettaja, koska kansakoulunopettajat ovat olleet suurin ammattikunta esperantistien joukossa. Vai olisiko se sittenkin ollut joku lahjakas ja uusista asioista kiinnostunut Hoikkalan Kallen varhainen hengenheimolainen? Kunpa sen saisi tietää.
Palaan vielä Seitsemään veljekseen. Jos kävi Yrjö Härmältä sujuvasti sen lukeminen esperantoksi, paljon takkuisamman tehtävän oli ottanut nuorimies, joka pysäytti minut Muurmanskissa Kiven romaani kädessään. Hän koetti sitä lukemalla oppia suomea verraten sitä venäjänkieliseen käännökseen. Monta sanaa siinä jäi käsittämättömiksi ja niiden merkitystä hän koetti minulta saksan avulla tiedustella. Enpä tiedä, miten hänen opiskelussaan mahtoi käydä, mutta olisi kyllä hauskaa kuulla hänen impivaaralaista puheenparttaan.