Noin viikko sitten tapahtui jotain aika merkittävää. Päivä oli yllättävän kaunis ollakseen kouluvuoden ensimmäinen kahdeksanaamumaanantai. Lisäksi minun syntymästäni tuli kuluneeksi tasan kahdeksantoista vuotta.
On kummallista, miten moni asia kääntyy yhdessä yössä päälaelleen, kun elämän matkamittarin lukemaksi pyörähtää 18. Yhtenä päivänä vanhemmillani on ihan laillinenkin velvollisuus edes jollain tavalla pysytellä kärryillä muun muassa poissaoloistani ja koulumenestyksestäni, seuraavana koulun on laitonta luovuttaa heille minkäänlaisia tiedonmurusia. Hyvästi nimmarinmetsästykset - tämä tyttö signeeraa tästä lähin lomakkeensa ihan itse!
Myös pankki noteerasi merkkipäiväni ja kutsui uusimaan pankkitilisopimukset omiin nimiin ja tutustumaan muihinkin palveluihin. Kun istuin suljetussa kopperossa virkailijan kanssa keskustelemassa rahastosijoittamisesta, mietin, eikö siinä olisi kuulunut istua jonkun muun, ihan oikean aikuisen? Ehkä sellaisen, jolla on jotakin sijoitettavaa?
Tätä kolumnia kirjoittaessani olen ollut uudenkarhean ajokorttini onnellinen omistaja noin kahden vuorokauden ajan. On mahtavaa, kun voi lähteä ja tulla miten haluaa, eikä reissatessakaan välttämättä tarvitse olla heikohkojen linja-autoyhteyksien orja. Auton ratista käsin tuttu ympäristö näyttää kuitenkin aika erilaiselta ja reittisuunnittelu aiheuttaa välillä haasteita, eihän minulle ole toisaalta ehtinyt kertyä juuri kahtakymmentä tuntia enempää ajokokemustakaan.
Vaikka 18-vuotissyntymäpäivä onkin tällaisenaan hieno merkkipaalu, ovat kaikki nämä muutokset tapahtuneet melkoisen äkkiä. Kun samalla kertaa avautuvat niin baarien ja uhkapeliluolien kuin äänestyskoppien ja virastojenkin ovet on ainakin minun pääni tällä hetkellä vähän pyörällä. On aika hankalaa hahmottaa omat oikeutensa ja velvollisuutensa, pitää jalat maassa, kun koko maailma tuntuu yhtäkkiä olevan avoinna.
Mielestäni olisikin syytä harkita, voisiko kynnystä holhottavana olemisen ja täysi-ikäisyyden osalta edes joiltakin osin madaltaa. Voisiko äänestysikärajaa valtakunnallisissakin vaaleissa laskea kuuteentoista? Miksei autoa voisi saada ajaa jo vuotta, paria aiemmin reilusti vanhemman ja kokeneemman valvojan kanssa kuten Saksassa?
Koulunkin osalta jonkinlainen välivaihe voisi olla tarpeen. Ehkä poissaolojaan voisi saada selvittää itse jo 17-vuotiaana, kuitenkin siten, että vanhemmat saisivat vielä katsella ja muokata lapsensa antamia tietoja. Siten kaikki vastuu ei vain yhtäkkiä tipahtaisi niskaan ja lähestyvään täysi-ikään ennättäisi kunnolla sopeutua.