Kolumni

Ko­lum­ni: Tak­si­kyy­ti korvasi 17 ki­lo­met­rin kou­lu­mat­kan kä­ve­le­mi­sen – par­haim­mil­laan meitä oli Mer­sus­sa kuusi etu­pen­kil­lä ja 11 takana

-
Kuva: Mikko halvari

Ensi kesänä taksitoiminta muuttuu. Taksikyytejä saavat ajaa muutkin luvalliset kuljetusautot kuin varsinaiset taksit. Vaikkapa kauppaliikkeiden pakettiautot. Taksien määrää ei rajoiteta, asemapaikkoja ei määrätä, eikä ole pakko järjestää jokaisella paikkakunnalla taksipäivystystä.

Taka-ajatus lienee, että hinnat halpenisivat. Saas nähdä miten käy. Helsingissä olen muutaman kerran ajanut taksilla matkalaukkujen kanssa Ullanlinnasta – se on kaupunginosa aivan kaupungin etelärannalla – eduskuntaan. Matkaa on tasan 2 kilometriä, aikaa ruuhkien ja liikennevalojen vuoksi menee kymmenen minuuttia ja hintaa kertyy noin 12 euroa.

Jos taksi saa välittömästi uuden samanmittaisen kyydin, kyytejä kertyy tunnissa kuusi, rahaa kertyy 72 euroa. Siitä maksetaan polttoaineet, auton kulut ja kuoletukset, tilausvälityksen palkkiot, verot ja renkikuskin palkka sotumaksuineen. Paljonkohan yrittäjälle jää?

Mutta kai maailman pitää muuttua.

Koillismaalla ajetaan varmaan turistikyytejä ja ravintolakyytejä, mutta suurin osa kyydeistä lienee yhteiskunnan osittain tai kokonaan kustantamia sairaus-, vammais- tai koululaiskyytejä. Koululaisia ajavat myös linja-autot, kun koululaisia kertyy pitkien reittien varrelta.

En tiedä, milloin nämä koululaisten taksikyydit on maassa aloitettu, mutta sen tiedän, milloin ne alkoivat Taivalkoskella.

Viime elokuussa kirjoitin tällä palstalla, kuinka me Yrjänänkummun koululaiset – kaksi tyttöä ja kaksi poikaa – kävimme Jokijärvellä koulua. Asuimme viikot asuntolassa. Lauantaisin kävelimme kotiin 18 kilometriä. Isät veivät meidät maanantaiaamuna mopolla asuntolaan.

Kun kolmantena syksynä mukaan tuli molemmista perheistä vielä ekaluokkalaiset, eivät äidit ja isät sitä kovin pitkään katsoneet. Mentiin koululakkoon syksyllä 1963. Kymmenen päivän ”työnseisaus” tuotti tuloksen: saimme taksikyydin asuntolaan maanantaisin ja lauantaisin!

Kyllähän sitä riemuittiin. Pari viikkoa. Mutta kun samalta suunnalta oli joukko muitakin koululaisia, Oravivaarasta. He olivat kulkeneet asuntolaan suoraan metsäpolkuja pitkin, toistakymmentä kilometriä. Taksikyydin varteen heidän tarvitsi kulkea vain kolme kilometriä korven poikki Harjajärven kämpälle.

Tietenkin he nyt tunkivat samaan kyytiin. Parhaimmillaan meitä oli taksikuskin lisäksi 17 koululaista, kuusi etupenkillä ja yksitoista takana. Istuttiin osittain kolmessa kerroksessa. Turvavöitä ei sen ajan mersuissa ollut, eikä niitä olisi kaikille riittänytkään.

Mutta olivat ne kuitenkin Mersuja, kirkonkylän taksit.

Keräsen Sulolla Pistossa oli vielä Volga niihin aikoihin. Tätini oli muutamien muiden emäntien kanssa kerran menossa Sulon taksilla Sodankylään, jossa vaikutti jonkinlainen ihmelääkäriksi sanottu persoona. Kuusamon kautta mentiin, ja senaikainen viitostie oli kapea ja mutkainen. Syystä tai toisesta Sulon Volga oli pyllähtänyt katolleen tiepuoleen. Vauhtia ei kai ollut, kun emännät selvisivät naarmuilla ja kohuilla. Tätini kertoi naureskellen, kuinka Sulo oli harmitellut, jotta siinä meni toista miljoonan auto.

”Parhaimmillaan meitä oli taksikuskin lisäksi 17 koululaista, kuusi etupenkillä ja yksitoista takana.