Kolumni

Ko­lum­ni: Tämä hetki

Kaikkihan ovat varmaan huomanneet, että lämmintä on tänä suvena riittänyt kaikille ihan riittävästi. Minulle sitä ainakin on ollut yltä kyllin ja sivu siitäkin. Ja niinpä mielessäni onkin alkanut itää semmoinen ajatus, että seuraava rakentamiskohde omalla tontillamme onkin viileän nukkumishuoneen, eli jonkinmoisen kellarin rakentaminen tulevia trooppisia öitä varten. Kultaiselta kuusikymmentäluvulta muistan vielä hyvin, kuinka naapurin vanhaukko haalasi hetekansa helteen pitkittyessä rintamamiestalonsa alla sijainneeseen kellariin ja nukkui siellä makeaa ja hiestä vapaata unta helleajan.

Pitää vielä mainita helteen hyvistäkin puolista ainakin se, että itikat ovat suurimmalta osin uupuneet syntymärapakoihinsa. Tiedän sen siitä, kun olen suorittanut metsänhoitotöitä raivurin kanssa, niin aikalailla yksin olen saanut palstallani olla. Metsänhoito on tietysti metsälle hyväksi, mutta sitä se on myös tekijälleen. Olen tehnyt kolmen – neljän tunnin urakoita aamuvarhaisella, mutta siitä huolimatta hiki on virrannut silmäkuopatkin täyteen. Kylmä suihku on työrupeaman jälkeen tuntunut, jos ei nyt seitsemänneltä taivaalta, niin kuudennelta kumminkin. Ja kun en ole päälle levähdellessäni särpänyt olusia enkä viettänyt muutenkaan hillitöntä elämää, niin painokin on tippunut liki kolme kiloa.

Siinä sivussa olen seuraillut maailmanmenoa ja minusta alkaa näyttää siltä, että jokohan se USA:n takki auki nurmikentillä kävellä öykäilevä presidentti aloittelee viimeistä suoraansa virassaan. Sillä kovin likellehän se alkaa erikoissyyttäjä Robert Mueller jo päästä Venäjä tutkinnassaan. Trumphan kehotti jo oikeusministeriään erottamaan Muellerin, mutta taisi Jeff Sessions kieltäytyä.

Lieneekö hänellä ollut muistissa, että kuinka kävi, kun Richard Nixon hätisteli Watergate – jupakan aikaan 1974 oikeusministeriään Elliot Richardsonia erottamaan silloisen erikoissyyttäjän Archibald Coxin, mutta tämä kieltäytyi sitä tekemästä ja sai potkut. Nixon etsi ja löysi lopulta Richardsonin tilalle Robert Borkin, joka sitten erotti Coxin. Se oli viimeinen niitti Nixonin tarussa ja elokuun 9. päivä hän ilmoittikin erostaan ja pakeni paikalta häväistynä kopterilla. Seuraava presidentti Gerald Ford kuitenkin armahti pahoin lysähtäneen ja yhdessä kesässä vanhaksi ukoksi muuttuneen valtiaan.

Tälläkin hetkellä on oikein hyviä esimerkkejä siitä, että kuinka autoritäärinen valta kiinnostaa aina ja aina uusia diktaattoreiksi pyrkiviä. Apunaan he käyttävät Italian diktaattorin Benito Mussolinin käyttämiä vallananastusmetodeja, jossa kansanvallan ja demokratian syrjäyttää muutaman tuhannen tai korkeintaan muutaman kymmenentuhannen aktiivin joukko.

Viimeisimmät kaksi esimerkkiä tästä ovat Zimbabwen kovin hämärissä oloissa valittu uusi presidentti Emmerson Mnangagwa ja Venezuelan linja-autonkuski/presidentti Nocolas Maduro, joka muuan päivä sitten yritti surmata itsensä lennokki-iskulla maassa, jossa inflaatio on miljoona prosenttia ja kaikki on romahtanut.

Eli minä ainakin olen suunnattoman ylpeä siitä, että saan elää maassa, jossa voin suunnitella kaikessa rauhassa ensi kesän projektikseni vaikkapa sopivan viileän nukkumakellarin rakentamista. Se on minusta täydellinen esimerkki siitä, että vaikka parannettavaa aina löytyy meiltäkin, niin asiamme ovat paremmin kuin hyvin.

Ja kiitos siitä kuulu tietenkin meille kaikille.