Jos haluaa päästä lähelle tilinteon tunnelmaa, kannattaa muistella peruskoulun aikaisia päättäjäisiä ja todistusten jakoa. Päättäjäispäivä oli aina iso ja pitkä, vaikka tosiasiassa se kesti vain muutaman tunnin, aamuyhdeksästä puolille päivin. Aamun sää saattoi Kuusamossa olla mitä tahansa rännän ja helteen väliltä, mutta mikään ei vienyt sitä tosiasiaa pois, että edessä odotteli kesäloma. Viimeistä koulupäivää hallitsi kevätjuhla: Yhteislaulu, musiikkiesitys, kuvaelma, rehtorin tai opettajan puhe, toinen musiikkiesitys, stipendien jako (ei osunut omalle kohdalle), musiikkiesitys, toinen kuvaelma, ryhtioppilaan puhe ja Suvivirsi.
Kevätjuhla saattoi välillä olla lievästi ilmaistuna pitkäpiimäinen. Todistusta odotellessa ajatukset risteilivät kuin muurahaiset pesässä: Laskeekohan käytös kasiin, kun lintsasin roskatalkoista? Miksi pidin ruotsin tehtäväkirjaa puhtaana mahdollisimman kauan? Oliko pakko jättää historian läksyt lukematta, kun kysymykset tuntuivat silkalta muinaisheprealta? Rokottaako opettaja, kun en saanut savikiekonheitintä valmiiksi? Päällimmäisenä tunteena keikkui katumus: olisi pitänyt tehdä enemmän.
Lopulta Suvivirsi kajahti ja siirryttiin omaan luokkaan, jossa todistukset saatiin aakkosjärjestyksessä. Ainakaan entisessä maailmassa numerot eivät valehdelleet: Jokainen sai ansionsa mukaan kuin taivaan portilla. Jotkut saivat jopa ehdot ja luokalle jääneistä puhuttiin myöhemmin kylillä. Oma keskiarvoni laski ala-asteen huippuvuosien kuin lehmän häntä päätyen keskinkertaiseen todistukseen lukiosta. Paremminkin olisi voinut suoriutua.
Päättäjäispäivän velvollisuuksiin kuului todistuksen näyttäminen vanhemmille. Meillä ”tilipäivä” sujui kuusamolaisen käyttöhuumorin siivittämänä, kun isä maalaili vastaavaa tilannetta jossain muussa (minulle tuntemattomaksi jääneessä) kuusamolaistalossa: ”Siellä isäntä selevittelee tuppivyötä housuista ja äiti pyyhkii silimäkulumia essunmutkaan”. Lasten kurittamisessa ei pitäisi olla mitään hauskaa, mutta paras huumori asuukin aina kauheimmissa paikoissa. Mummolassa Käsmässä tilanne ei kuulemma ollut takavuosikymmeninä ihan yhtä vakava: ”Kyllä se pöllintekkoon välttää”, oli todistusta tavattu kommentoida.