Tavallisen kansalaisen on helpompinakin aikoina vaikea seurata maailmanpolitiikkaa, mutta nyt siitä eivät tahdo saada selvää alan oppineetkaan. Vielä äsken presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un viskoivat toisilleen niin kunniattomia herjoja, että ainakin kunnanvaltuuston kokouksesta olisi puheenjohtaja jo toimittanut heidät ulos. Sitten tuli ykskaks ilmoitus, että herrat ovat päättäneet tavata toisensa tuota pikaa kasvotusten. Aikaa ei haaskattu puheitten vähittäiseen liennyttämiseen ja tapaamista enteilevän ilmapiirin valmisteluun.
Kukaan ei valita, kun moisia hyviä uutisia tulee aivan yllättäen. Kunpa meitä vain lyötäisiin samalla tavalla ällikällä useamminkin, sillä aiheita piisaisi. Tapaaminen Singaporessa näyttää myös toteutuvan ja jos tuloksena ei ole muuta kuin leudomman poliittisen ilman jatkuminen tuossa maailmankolkassa, on siinä jo tarpeeksi. Ilma on siellä kyllä lämmennyt ennenkin, mutta lysti ei ole kauan jatkunut, minkä takia ei nytkään kannata riehahtaa liikaan optimismiin. Korkeimmalla mahdollisella tasolla eivät USA ja Pohjois-Korea kuitenkaan ole aiemmin palaveeranneet, joten ei liene kummankaan intressissä antaa asioiden mennä enää pilalle, vaikka monenlaista poklomia varmasti vielä tulee matkan varrella.
Singaporen tapaaminen tuo mieleen Trumpin edeltäjän Richard Nixonin matkan Kiinaan vuonna 1972. Saapa nähdä, tehdäänkö siitäkin ooppera kuten Nixonin matkasta ja onko se sitten koominen vai traaginen. Käymällä Pekingissä Nixon pystytti yhden tärkeimmistä merkkipylväistä kylmän sodan päättymiseen johtaneella tiellä. Sitä että tämä 50-luvulla kommunisteja ja sellaisiksi epäiltyjä silmittömästi vainonnut republikaani menisi ensimmäisenä maansa johtajana Maon puheille, ei olisi osannut odottaa. Ennemmin sitä olisi odottanut joltakulta demokraattipresidentiltä.
Kun kylmä sota päättyi Euroopassa, USA:ta johti Ronald Reagan, jonka valinta sai monet pelkäämään pahinta, sillä niin pahaenteisiä olivat hänen asekalistelunsa ja puheensa Neuvostoliitosta pahan valtakuntana. Tästä miehestä ei osannut ennakoida kylmän sodan lopettajaa Mihail Gorbatšovin aisaparina.
Tapaamiseen Kimin kanssa Trumpin myönteiset toimet kyllä rajoittuvat, ainakin näillä näkymin. Tuontitulleja asettamalla hän uhkaa romuttaa vuosikymmenten vaivalloisen työn kaupan esteiden vähentämiseksi ja aiheuttaa kauppasodan jopa uskollisten liittolaistensa kanssa. Tuo asia tainnee kyllä lopulta jäädä uhitteluksi, mutta paljon pahempaa voi seurata luopumisesta Iranin kanssa tehdystä ydinsulkusopimuksesta ja tällä viikolla tapahtuneesta suurlähetystön siirrosta Jerusalemiin. Palestiinalaisten mielenosoituksissa jo kymmenet ovat kuolleet Israelin armeijan luodeista ja tuhannet haavoittuneet. Silti ei meilläkään tunnuta korvia kallistettavan Jordanian ja Pyhän Maan luterilaiselle piispalle, joka vetosi veljeskirkkoihinsa, että ne kiirehtisivät maittensa hallituksia tuomitsemaan lähetystön siirron kansainvälisen oikeuden loukkauksena. Mehän olemme niin Israelin ystäviä, että unohdamme, että merkittävä osa palestiinalaisista on kristittyjä ja heistä monet vieläpä luterilaisia. Meille he kai ovat muslimiterroristeja kaikki tyynni.
Koska Trumpin politiikasta ei millään löydä punaista lankaa, täytyy toivoa, että hän taas tekisi äkkikäännöksen rauhan suuntaan jossakin asiassa. Näyttää kyllä vain siltä, että yhtä hyvää askelta seuraa kaksi jos ei kolmekin väärää.