Käväisin hiljattain Kuusamossa kummipojan rippijuhlissa. Ajat olivat muuttuneet sitten 1990-luvun alun, jolloin olin itse samassa tilanteessa. Konfirmaatiomessua veti pappi, joka sattui olemaan nainen. Ennen ei ollut naisia pappina, mutta samasta kirjastahan hän sanaa näytti lukevan kuin miespappikin. Muutenkin meno oli vähän muuttunut jotenkin rennompaan suuntaan. Kirkossa lyötiin tahtia palikoilla ja rytmimunilla. Tosin osattiin sitä ennenkin. Minua pappi löi leirillä Raamatulla päähän - kirjaimellisesti, sillä torkahdin oppitunnille Soiviossa.
Kummin tehtäviin kuuluu kummilapsen kristillinen kasvatus, jonka laiminlyönnistä kummipoika on minua ”moittinut”. Puolustauduin, että olemme puhuneet kirkollisista asioista hänen elämänsä aikana kerran, viime jouluna: Kummipojalle tuli kiire rippimerkkien suorittamisessa. Merkkejä saa osallistumalla kirkollisiin tilaisuuksiin. Poika kertoi käyneensä kuuntelemassa Kauneimmat joululaulut -tilaisuuden kaksi kertaa peräkkäin saman päivän aikana. Oli kuulemma tulleet laulut tutuiksi. Siinä keskustelu. En ole ihmisenä oikein opettajatyyppiä. Paitsi uskonasioissa, niin elämässäkään en ole kovin paljoa kummilasta neuvonut. Olen sanonut, että koulu kannattaa käydä kunnolla ja että naisille ei kannata puhua aina totta. Molempien viisauksien syvempi merkitys aukeaa vasta aikuisena.
Toimin Kummipojan nimikkokummina konfirmaatiossa Kuusamon kirkossa. Tehtäviin perehdytettiin etukäteen, ja kirkossa piti olla tuntia ennen messun alkamista kello 10. Heräsin jostain syystä 8.45 ja kirkkoon ehdin vasta vartin yli yhdeksän. Lompsin käytävää pitkin askelin. ”Ja sieltä tulee vielä E:n kummi”, pappi kommentoi. Paikkasin tilannetta kummipojan suuntaan kuiskaamalla, että ”pastori paikalla – juhlat voivat alkaa”. Häntä näytti huvittavan. Pastorin työltä kummin nykytehtävät tosiaan tuntuivat – ja toki iloiselta kunnia-asialta. Ennen jökötettiin kaavuissa, käväistiin alttarissa ja kummit istuivat muun seurakunnan joukossa.
Istuin kirkonpenkissä kummipojan selän takana. Tehtäviin kuului kummilapsen siunaaminen alttarilla papin ja kirkkoherran kanssa. Hommani oli pitää kättä pään päällä. Sitten oli vielä virren veisuu konfirmoitaville. Huonona laulajana lähinnä liikuttelin huuliani ja mietin sanoitusta: ”Jumala Loimaan”. Miksi varsinaissuomalainen virsi veisattiin Kuusamossa?
Rippijuhlia edeltävä ilta oli kummilapsellani sujunut rauhallisemmin kuin aikoinaan yhdellä kaverillani. Hän oli ollut lauantai-iltana vähän kylillä, ja vanhemmat hakivatkin hänet sunnuntaina konfirmoitavaksi suoraan Kitkantien putkasta. Olipahan ainakin syntejä, mitä pyytää anteeksi. Tämän päivän näkökulmasta aika rajun jutun vastapainoksi on kerrottava, että putkassa yönsä viettänyt kaverini on nykyisin asiallinen veronmaksaja ja perheenisä. Toinen kaveri kertoi puolestaan saaneensa täysi-ikäiseltä kaveriltaan rippilahjaksi viskipullon. Ajat ovat onneksi niistä päivistä muuttuneet terveempään suuntaan.