Näin syksyisin mieli on pikkuisen haikea, kun muuttolinnut lähtevät ja puiden lehdet leijuvat kuin varkain hohtaen ennen kuolemistaan vielä hetkisen puhtaan keltaisina tai punaisina. Kaikkea tuota katsellessa mieli ei ole oikeastaan apea, vaan tunne on enemmän sellainen kuin olisi menettänyt jonkun itselleen rakkaan.
Ja niinhän todellisuudessa on käynytkin: mukavalta tuntuneet ja sielua kovasti ravinneet kesän lämpö ja valo hiipuvat hiipumistaan yhä kylmemmiksi ilmoiksi ja siniseksi hämäryydeksi, joka kattaa jokaisen mielemme sopukan ja pakottaa tutkimaan itseään, kun ikkunasta ei enää mitään näy.
Joillekin syksy tuo tullessaan masennuksen, joka vie pahimmillaan lähes kaikki voimat ja estää tekemästä yhtään mitään. Suurin osa ihmisistä taitaa kuitenkin selvitä hämärässä harmaudessa vähintäänkin kohtalaisesti. Itse kuulun varmaan aika pieneen vähemmistöön, joille vuoden pimein aika on vuoden parasta aikaa. Lapsena pelkäsin pimeää, mutta jo jonkin verran tätä maailmaa ymmärtäessäni, huomasin tykkääväni syksystä ja varsinkin joulunajan hämäryydestä.
Lenkki pimeässä illassa ja hienoisessa tihkusateessa oli jo nuorena poikana joka syksy ensimmäisellä kerralla aina mahtavan tuntuinen ja voimaannuttava ja sitä se on yhäkin. Myös alkutalven pakkasessa hopeahuntuun koristautuneessa metsässä liikkuminen on tuntunut aina mukavalta ja aika kuluu silloin kuin siivillä.
Syksyn ensimmäiset muutaman asteen pakkaspäiväthän ne tuntuvat alkuun hirmuisen kylmiltä ja mielessä käväisee, että mitenhän sitä taas talven tarkenee, mutta jo parin viikon päästä 10 – 15 asteen pakkanen tuntuu loistosäältä. Näin se on ihminen sopeutuvainen ja viisaat ovat tutkineet, että elimistö kehittää pakkasten tultua nopeasti ruskeaa rasvaa, joka suojelee kylmyydeltä.
Jos vertailen lapsuus- ja nuoruusaikojeni syksyjä, niin kyllä se paljon puhuttu ilmastonmuutos näkyy nykyään parhaiten kovasti lämmenneinä ja lähes jouluun asti kestävinä syksyinä. Viisikymmentä vuotta sitten talvi ei aikonut tulla, vaan kun se saapui, niin se myös jäi jäyhänä ja vakaana maisemien ylle touko- kesäkuun vaihteeseen asti. Nykyäänhän voivat vielä jopa 30 sentin kinokset kadota muutamassa päivässä.
Olisihan se kyllä erittäin suotavaa, että pystyisimme yksissä tuumin pysäyttämään etenevän ilmastonmuutoksen ja kaikki neljä vuodenaikaa ja ihminen siinä sivussa voisivat hyvin. Tutkijoiden mukaanhan vuodenajat johtuvat siitä, että Maa on 23 astetta kallellaan, eli se kieppuu omalla radallaan vähän niin kuin kärvikoira. Kallistuman on aiheuttanut 4.5 miljardia vuotta sitten maahan törmännyt valtaisan kokoinen kivi- ja metalliplaneetta, joka melkein sai tuhottua vielä punahehkuisen Maapallo -raakileemme. Jotain hyvääkin törmäyksessä oli, sillä Maa sai siinä kaikki arvokkaat metallinsa, jotka mahdollistivat sitten aikanaan sivilisaatiomme kehityksen.
Onneksi meille Maa selvisi rysäyksestä ja nyt on sitten meidän tavallisten ihmisten, huonoista johtajista huolimatta, huolehdittava omilla teoillamme, että vuodenajat, hämärät syksyt, lämpimät kesäpäivät ja kaikki elämänarvoinen säilyy Maanpäällä niin kauan kuin on aikojen alussa tarkoitettu.
Vasta silloin ihmissuku on olemassaolonsa lunastanut.