Usein ajatellaan, että vain muutos on pysyvää. Elämä menee eteenpäin. Ymmärrys elämästä muuttuu hitaasti mutta varmasti. Presidentti J. K. Paasikiven muistomerkkiin on kaiverrettu viisas mietelause: "Kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen". Muutosta ei tahtoisi aina nähdä ja hyväksyä. Päätä on kuitenkin täysin turha työntää pensaaseen ja kuvitella muutoksen pysähtyneen ja viimeisen totuuden löytyneen.
Kuluva vuosi on suurten juhlavuosien aikaa. Vietämme Suomen itsenäisyyden juhlavuotta ja luterilaisen uskonpuhdistuksen eli reformaation merkkivuotta. Harvinaiset juhlavuodet antavat hyvän mahdollisuuden katsoa mennyttä ja pohtia tulevaa. Juhlavuodet paljastavat vuosikymmenten ja vuosisatojen aikana tapahtuneet muutokset. Valtiollinen itsenäisyys tai luterilainen uskontulkinta eivät ole betoniin valettuja ikuisia monumentteja. Sama asia näyttää ja tuntuu eri aikoina erilaiselta. Samasta asiasta eri aikoina korostetaan hyvinkin erilaisia yksityiskohtia ja merkityksiä. Sukupolvet vaihtuvat ja sen myötä näkökulmat muuttuvat.
Muutoksen nopeus tuntuu herkästi kohtuuttomalta. Totutut turvallisuutta tuovat asiat järkkyvät. Ikuisiksi ajatellut rakennelmat murentuvat hetkessä. Kekkosenkin ajalla oli lopulta rajansa. Kylmä sota päättyi aikanaan ja ei mennyt montaakaan vuotta kuin Euroopan unionista tuli osa suomalaisten arkea.
Suomen itsenäisyyden tarina on vertaansa vailla oleva menestystarina. Muutos on mahdollistanut paremman huomisen. Asiat eivät ole olleet aikaisemmin paremmin, vaikka usein kuulee niin väitettävän ja samalla historiaa vääristeltävän. Asia voidaan todentaa monilla mittareilla. Esimerkiksi lapsikuolleisuus on vähentynyt sadassa vuodessa murto-osaan.
Uskonnollisissa kysymyksissä muutoksen hyväksyminen on usein maallisiin kysymyksiin verrattuna vieläkin vaikeampaa. Itsekkin olen usein joutunut tarkistamaan näkemyksiäni. Mitä enemmän koen ymmärtäväni, sen vähemmän tahdon lausua viimeistä sanaa. Erehdyksiltä ja kovilta sanoilta en ole voinut välttyä. Voin vain luottaa, että Jumala ohjaa kirkon ratkaisuja. Miksi ihmeessä näkemyksien muuttuminen niin herkästi leimataan epäuskoksi tai uskon heikkoudeksi? On hauska historian oikku, että aina uuden ajan edellä on kauhun vallassa pelätty kirkon tuhoutumista kuin Jumala olisi kirkkonsa hylännyt. Ei ole kirkko tuhoutunut eikä tuhoudu nytkään.
Ajattelemme usein reformaation saaneen alkunsa Martti Lutherin julkaisemista aneteeseistä 31.10.1517. Mutta Lutherkin oli oman aikansa lapsi. Voi pohtia klassista kysymystä: heiluttaako koira häntää vai häntä koiraa? Lutherin opetuksessa on paljon ammennettavaa tähän päivään mutta opetus täytyy suhteuttaa tämän ajan maailmaan. Luther ei jumaluusopin tohtorinakaan sanonut viimeistä sanaa kristillisestä uskosta ja Jumalan tahdosta. Monessa asiassa ymmärrys on laajentunut ja lisääntynyt viidensadan vuoden aikana. Tämä synnyttää luonnollisesti muutosta ajattelussa ja uskossa. Ei uskon asioissa kannata olla tahallaan tyhmä.
Ajatuksien ja periaatteiden muuttuminen ei välttämättä tarkoita, että aikaisempi näkemys olisi ollut lähtökohtaisesti väärä. Menneiltä vuosisadoilta ja vuosikymmeniltä ei voi odottaa oman aikamme ymmärrystä. Ja aikanaan oman aikamme ajatukset voidaan todeta puutteellisiksi. On täysin turhaa vaivannäköä kuvitella, että uskonnolliset käsitykset eivät muuttuisi. Toki Raamatussa sanotaan, että Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Uskon ydin kestää, vaikka sen sanoittaminen ja kokeminen muuttuvat. Reformaation merkkivuosi on kutsu rohkeaan muutokseen ja uskon todeksi elämiseen tässä ajassa.
Muutos on aina mahdollisuus. Huomenna voi olla paremmin kuin tänään. Muutosta ei voi pysäyttää. Muutokseen voi vaikuttaa. Tulevaisuus rakennetaan muutoksessa.